Tuuli kantaa häistä telmeen,
kautta myrskyn viulu soi,
helmen hilke helkkyy helmeen,
nuoret neijot karkeloi.
Viulu soi ja kaunis kilke
häitten huoneen kaikuun saa,
saaren päällä pilven pilke
karkelossa kaarestaa.
Niin ne notkuu neijot saaren
niinkuin korjat kaislanpäät
permannolla kiertäin kaaren,
kerran, kerran vain on häät.
Morsiolla helkyt häilyy
niinkuin päivä mereen käy,
häikäisten se pilviin päilyy,
kun ei murheen varjot näy.
Tanssikaa, te vihreet vuoret,
häitten hilke kuunnelkaa,
tanssikaa, te lehdot nuoret,
mainingit ja mannermaa!
Käykööt laineet lakkapäissä,
liehukoot nyt seppelpäät,
soikoon soitto saaren häissä,
kerran, kerran vain on häät!
Suursaari, 1920.