Vanha syksy soittain
istuu pieni pilli suussa,
luonnon haltioittain
keltaisessa kultapuussa.
Kautta kelmeen puiston
suven sorjat soinnut toistain
syksy soittaa muiston,
päivä kuulee, hetken loistain.
Vanha syksy solkkaa
jotain, jot' ei enään muista,
pilkaks pistää polkkaa
lehtein, lentäessä puista.
Syksy turhaan tyytyy,
ei saa ääntä vauhtiin, villiin,
kesän kentät hyytyy,
kylmä koura kiertyy pilliin.
Soita, syksy, teillä
kunnes viime polskas päätyy,
sorasäveleillä
kunnes pieni pillis jäätyy!
Suursaarella, 24.9.20.