Rannan ruovot hiljaa häilyy,
hiljaa liejuun laine lyö,
lahdenpohjaan taivas päilyy,
hiljaa hiipii ilta-yö.
Hämyn henki vettä hiipii,
kiiltäin kylmä kaisla soi,
rantasipi puulta piipii,
maassa mato kiemuroi.
Neito yli lahden luikkaa
vastarantaan rakkaalleen,
aalto ajaa kahta kuikkaa
himmeyteen hiljakseen.
Rauhanraskas rannan raita
kaihoin kaartuu yllä veen,
kaislaan syöksyy vanha aita,
luisuu lettoon kallelleen.
Missä hauki haukkoo kitaa
kiertäin, kaartain katiskaa,
välkkyy vihreätä vitaa,
pohjaa poreet samentaa.
Lahdenpäästä valo tuikkaa
yksinäisen torpan taa,
yksinäistä kahta kuikkaa
aalto kauas kuljettaa.
Tuikkeen juopa kaislaan kiiltää,
kuikkain varjot vaipuu pois,
outo murhe mieltä viiltää
kuin jo kesä kuollut ois....
Kaukola, Kapeasalmi, kesällä, 1918.