Kuulen kaukaa kuohun kumun,
usviin karit kietoontuu,
päivä kuultaa kautta sumun
niinkuin kuumottava kuu.
Sumuvyöryt ryömii, raahaa,
louhikäärmein kiemuroi,
harmaat pilvet pintaa laahaa,
sumukellot kaukaa soi.
Hätähuuto huudon kohtaa,
haahdet harhaa eksyksiin,
kummelit kuin haamut hohtaa,
vaipuu vaahdon maininkiin.
Sumu soutaa parkkilaivaan,
purjeet sumuun sekaantuu,
alla tahraantuneen taivaan
masto on kuin hirsipuu.
Pintaa käy kuin peikkoin juoksu,
palaa metsät, mantereet,
merta kiertää käryn tuoksu,
on kuin virvaa välkkyis veet.
On kuin vuoren onkaloissa
noidat liehtois kattilaa,
surman sauhu suitsuu soissa
kiertäin harmaan harjun taa.
Noidat nostaa kalmankaihin,
noidat vyöryy vuoreltaan,
lentää merta, kahlaa maihin,
velhot ryskää rummuillaan.
Silloin mielet kaartaa kauhu,
sumu sielun saastuttaa,
tunteet tahraa taikasauhu,
uunat usviin uppoaa.
Suursaari, kesällä, 1920.
»TYHJÄN KUKKARON» KROUVARI.
Ja »Tyhjän kukkaron» krouvari, mies turkasen tuiman tarkka,
ain pöydän luona istui hän kuin vanha patriarkka,
hänen partansa polviin ulettui niin kiertäin pitkin pöytää,
ei vertaistansa taivaan alla taida mistään löytää.
Oli kerran vilkas stewardi, vaan joutui haaksirikkoon,
karille elämän laivan vei ja joutui matalikkoon,
nyt krouviss' istuu, punafetsi kaljun päänsä kuulla,
olalla papukaija on ja nahkapullo suulla,
Hollannin tulivettä juo ja turhaan aikaa vuottaa,
kun inglit, kulit, lasjkarit sai pöydän alle juottaa,
kun maihin saapui »kultakalat», sinitakkijoukot,
ja naurusta ja kaskuista kajahti krouvin loukot.
Ei Tyhjän kukkaron nurkissa soi enään naurut, kaskut,
on merikarhut kadonneet, kun tyhjentyivät taskut,
ei olvikulluun poikkea tseinmanni, rantasouvi,
ne naapurissa nauraa nyt, on yöllä tyhjä krouvi,
ei runnareita piilossa oo ketään ullakolla,
pois arka askel loittonee kadulla autiolla.
Päin pöytää vaipuu patriarkan vanha, kalju kallo,
sen tunsi moni merimies, sen tunsi kai maapallo,
Shanghai, Nord Cap ja Tulimaa, Port Said ja Pernambuco,
kun muinoin merta kynti hän ja vyöllä heilui puukko.
Hän satamaan on saapunut jo vanhuutensa vaivaan,
hän purjehtii nyt uness' alla Tyynenmeren taivaan,
yön myrskyssä, kuin skanssissa nyt naukuis laivakissa,
kuin keula uppois, rotat ryskyis ruuman liitoksissa. —
Nyt papukaija torkahtaa, kun krouvari jo nukkuu,
kai seisoo käkikellokin, kun korahtain se kukkuu.
Oulunkylä, 28.9.21.