Tupa henkii hiljaisuutta, rauhaa,
kaukokaiuin meri louhiin pauhaa
meurutessa myrskyn mainingin.
Ikkunalla palsami ja hajuheinä
hiljaa tuoksuu alla enkelin;
monta kuvaa kantaa tuvanseinä,
näkinkenkätähti-puitteissaan
vanha muisto, purjealus hohtaa,
vaarinkuva lapsenkatseellaan
Vapahtajan kirkkaan katseen kohtaa,
vanha virsikannel vailla kieltä
pohtii jotain mykkää murheen mieltä.
Päivä paistaa läpi ikkunoiden
kimmellyttäin vanhan kanteleen,
niinkuin vireissään se virsin soiden
heljään hymniin hiutuis hiljakseen.
Suursaari, kesällä, 1920.