Niinpä kävi kuin isäntäpaimen oli arvellut; kun lehmäkarja saapui
Polgárin ylimenopaikalle, niin se ei päässytkään tulvaveden tähden
toiselle rannalle. Tisza-, Sajó- ja Hernád-virrat tulvivat yhtaikaa.
Niin korkealla oli vesi, että jo sillankannen peitti. Lautta oli
vedetty maalle ja sidottu rannalla kasvavaan piilipuuhun kiinni. Samea
tulvavesi kuljetteli mukanaan juurinensa irti revityitä puita. Sorsia,
kuikkia ja telkkiä uiskenteli parvittain tulvavedessä; ne näet eivät
silloin pelkää pyssymiestä.
Sangen harmillista oli, että liike näin tuli seisautetuksi. Herttuan
lehmistä puhumattakaan oli se ikävä asia markkinamiehille, jotka olivat
Debreczenistä ja Ujvárosista matkalla Onodin markkinoille ja joiden
rattaat seisoivat siellä paljaan taivaan alla vesiallikossa, kun miehet
loikoilivat lauttaajan tuvassa.
Frans Lacza tuli heiniä ostamaan karjallensa, osti koko suovan.
-- Täällä saadaan kyyristellä ainakin kolme päivää!
Onni oli onnettomuudessa, että markkinaväen joukossa oli vaimo, joka
rupesi ruokaa valmistamaan. Hänellä oli mukana aimo pata ja tuoretta
sianlihaa. Heti hän rupesi tekemään kauppaa tavarallansa; tilapäinen
keittiö kyhättiin kokoon maissin oljista. Polttopuita ei tarvinnut
ostaa, niitä toi Tisza-virta. Viiniä oli lauttaajalla myydä;
kehnonlaista se oli, mutta meni paremman puutteessa mukiin. Muuten
unkarilainen aina ottaa matkaan lähtiessään mukaan taskumatin ja
ruokapussin.
Kuluipa aika tätenkin tehtäessä tuttavuuksia toisten kanssa.
Debreczeniläinen suutari ja Balmaz-Ujvárosin nahkuri ovat tuttuja
entisestään. Räätäliä joka ihminen muutenkin sanoo "kummisedäksi";
piparkakkujen myyjä vain istuu eri pöydässä, luulee näet olevansa muita
parempi, kun hänellä on punakauluksinen röijy yllä, mutta kuitenkin
sekaantuu hän yhteiseen keskusteluun. Myöhemmin saapui sinne muuan
hevoskauppias, mutta hän sai jäädä seisomaan, kun oli niin juutalaisen
näköinen. Mutta kun karjapaimen astui sisään, niin heti koetettiin
saada hänelle sijaa pöydän ääreen, karjapaimen on näet arvossapidetty
mies kaupunkilaistenkin kesken. Molemmat mähriläiset saivat jäädä ulos
karjaa vartioimaan.
Keskustelu oli tasaista ja hiljaista, kun Pundorin matami ei vielä
ollut saapunut. Mutta kun hän ehtii paikalle, niin ei enää toiset taida
saada sananvuoroa. Hänen rattaansa olivat näet tarttuneet kiinni
liejuiseen tiehen, hän kun matkusti yhdessä lankonsa, puusepän kanssa.
Tämä vei koreiksi maalattuja arkkuja Onodin markkinoille, Pundorin
matami taasen piti yleisön varalla saippuaa ja talikynttilöitä.
Karjapaimenen astuessa tupaan oli se jo niin täynnä tupakansavua, että
tuskin eteensä saattoi nähdä.
-- Kertokaapas, -- jatkoi puhetta suutari kääntyen nahkurin puoleen, --
te kun siellä Ujvárosissa olette lähempänä Hortobágyin majataloa kuin
me, miten se krouvarin tyttö sille hevospaimenelle sai myrkkyä
annetuksi.
Karjapaimenesta tuntui, kuin olisi sydämeen pistoksen saanut.
-- Niin se oli, että kaunis Klaara höysti ketunleivällä lampaanpaistin,
jota hän laittoi Santeri Decsille.
Leivoksien myyjä puuttui puheeseen:
-- Mutta minä olen taas kuullut, että hän antoi Santerille simaan
jotain huumaavaa velhonmyrkkyä.
-- Totta tuo herra sen asian paremmin tietää. Kultavitjatkin on
kellossa! Sieltä Ujvárosista haettiin rykmentin välskäri avaamaan
kuolleen hevospaimenen ruumista, ja hän oli löytänyt sen sisälmyksistä
ketunleipiä. Ne on pantu väkiviinaan. Lakiin ne tuodaan todisteiksi.
-- Jopa se herra sai hevospaimenelta hengenkin. Mutta eihän se
kuollutkaan myrkystä, vaan tuli hulluksi, jotta täytyi viedä mies
Budaan. Siellä saavat otella hänen päänsä kanssa, myrkyn voima näet
meni kovasti päähän.
-- Mitä vielä! Vai vietiin Budaan! Hautaan mies vietiin kuin
vietiinkin. Minun vaimoni kuuli sen itseltä tekokukkien laittajalta,
joka oli Santeri Decsin arkullekin kukkia valmistanut. Pyhäin pariin on
päässyt.
-- No, täällä on Csikmákin rouva, meidän ruuanlaittajamme; hän on
lähtenyt Debreczenistä päivää myöhemmin kuin me. Kutsutaan hänet
sisään, hän varmaan tietää asianlaidan.
Csikmákin rouva kerkesi vain ikkunan takaa lausumaan mielipiteensä; ei
näet uskaltanut jättää kiehuvaa kattilaansa. Hän tiesi, että tuo
myrkytetty hevospaimen jo oli haudattukin; Debreczenin kanttori oli
veisaamassa ja esipappi piti peijaispuheen.
-- Entä miten tytön kävi? -- kuului yhtähaavaa monen suusta.
-- Tyttö karkasi tiehensä. Pakeni kultansa, erään karjapaimenen kanssa,
jonka neuvosta hän oli hevospaimenen myrkyttänyt, ja yhdessä he nyt
paraikaa muodostavat rosvojoukkoa.
Frans Lacza kuunteli tätä kaikkea tyynesti, olematta millänsäkään.
-- Juoruja! Joutavia -- tiuskui leivoksien myyjä. -- Nyt ei Csikmákin
rouva tietänytkään oikein. Tyttö otettiin heti kiinni, pantiin
rautoihin ja vietiin santarmien keskellä linnaan. Minun poikani näki
omin silmin, kun häntä vietiin kaupunginvankilaan.
Karjapaimen kuunteli paikaltaan liikahtamatta.
Nyt tuli sisään suurella töminällä joukon viimeinen, jo ennen mainittu
Pundorin matami. Ensin astui hän itse sisään, heti perässä ajaja ja
sitten lankomies, laahaten perässään suurta matka-arkkua.
-- No, kertokaa nyt heti, matami, miten kävi krouvarin tytön, joka sen
hevospaimenen myrkytti?
-- Kyllä kerron, ystävä-kullat, kun ensin vähän huoahdan. -- Hän
istahti lankonsa suurelle arkulle, ja paras paikka se olikin, sillä
penkit ja tuolit olisivat saattaneet särkyä hänen suunnattoman
ruumiinsa alla.
-- Saatiinko kaunis Klaara kiinni vai pääsikö pakoon?
-- Voi ystäväiseni! Jo hän on saanut tuomionsakin. Kuolemantuomion;
ylihuomenna hänet mestataan. Tänäpänä saapuu mestaaja Szegedistä;
hänelle on saatu asunto "Valkoratsun" ravintolasta, mutta "Härkösessä"
ei hänelle tahdottu millään ehdolla antaa kortteeria, ja se on niin
totta, kuin minä tässä istun. Kuulin sen itse vanginvartijalta, joka
käy luonani kynttilöitä ostamassa.
-- Minkälaisella kuolemalla hänet lopetettaneen?
-- Olisi kyllä ansainnut tulla roviolla poltettavaksi, ja jos vielä
olisi vanha laki, niin kyllä se tehtaisiinkin, mutta nyt vain hakataan
pää poikki. Ja tyttö on sentään vapaata sukua, hänen isänsä ei ole
maaorjana ollut. Sellaisia vain mestataan.
-- Älkäähän nyt, hyvä matami! -- väitteli leivoksien kauppias. -- Eihän
vapaa sukuperä nyt enää meidän päivinä mitään maksa. Kun minä ennen
1848 otin ylleni hopeanappisen päällysviittani, niin minua pidettiin
aivan vapaasyntyisenä, eikä Pestin sillalla koskaan vaadittu minulta
siltarahaa; mutta jos nyt otan ylleni tuon hopeanappisen, niin...
-- Älkää siinä nyt ruikuttako hopeanappistanne! -- puuttui räätäli
hänen puheeseensa. -- Antaa matamin kertoa mitä tietää: mikä oli syynä,
että nuori tyttö meni tuollaista murhaa tekemään?
-- Ai! Sepä vasta onkin asia! Sen yhteydessä on toinenkin murha.
Tuonnoin kävi täällä muuan rikas karjakauppias Mährinmaasta lehmiä
ostamassa. Hänellä oli paljon rahaa mukana. Kaunis Klaara ja hänen
henttunsa, tuo karjapaimen näetsen, yksissä neuvoin murhasivat sen
karjanostajan ja heittivät ruumiin Hortobágyin jokeen. Hevospaimen,
joka myöskin oli mieltynyt tyttöön, sattui näkemään heidän tekonsa.
Sentähden he ensin antoivat hänellekin osan rosvoamistaan rahoista,
mutta myrkyttivät hänet sitten tehdäkseen hänet vaarattomaksi.
-- Eikö tuota karjapaimenta olekkaan otettu kiinni? -- kysäisi suutari
ällistyen.
-- Otettaisiin, jos saataisiin. Mutta se on kadonnut tietymättömiin.
Santarmit ovat liikkeellä häntä pustalta etsimässä. Häntä on jo
julkisesti peräänkuulutettu. Hänen ulkomuotonsa on kaikkien tiettäväksi
ilmoitettu. Itsekin olen sen lukenut. Sata taalaria luvataan
palkinnoksi sille, joka hänet saa kiinni ja tuo elävänä lain kouriin.
Minä kyllä miehen tuntisin!
Jos Frans Laczan sijassa tässä nyt olisi istunut Santeri Decsi, niin
olisi tästä voinut syntyä aika himphamppu. Olihan ihan tarjolla mainio
teatteritemppu. Ei muuta kuin lyödä mäjähyttää lyijypäisellä kepillä
pöytään, työntää tuoli takaa kumoon ja karjaista joukkoon: "Minä olen
sama mies, jonka peräänkuulutetaan! Kuka haluaa nyt ansaita sata
taalaria?"
Koko seura olisi pötkäissyt pakoon, kuka kellariin, kuka uuniin.
Mutta karjapaimenella ei ole sitä luontoa. Hän on tottunut lapsuudesta
järkevään, maltilliseen menettelyyn. Sarvikarjasta hän sen on oppinut.
Kysäisi vain kyynäspää pöydän nojassa matamilta:
-- Tuntisiko matami todellakin tuon virallisen kuulutuksen johdolla sen
karjapaimenen?
-- Jottako tuntisinko häntä? Miksen tuntisi? Monta kertaa on hän käynyt
luonani saippuata ostamassa.