Rauhallisia päiviä. -- Taikuri Soltali. -- Kalulu ehdottaa
norsunpyyntiretkeä. -- Metsästäjät lähtevät matkalle. -- Tapahtumia
matkan varrella. -- Kymmenen norsua. -- Norsukuningas kuolee. --
Kalulu ihmettelee Selimin urotyötä.
Selim vietti nyt rauhallisia, hyviä päiviä ystävänsä Kalukin luona,
sillä kaikki tiesivät, että nuori päällikkö oli ottanut hänet
veljekseen, eikä kukaan kuningas Katalambulan alamaisista uskaltanut
hätyyttää häntä.
Hän vaelsi usein Liemban rannoille, sillä hänen runollista mieltään
miellyttivät tuulessa huojuvat viljavainiot, rehevät lehdot, lintujen
lauluja yksinpä papukaijojen kimakat äänetkin.
Selim, Kalulun veli, ei ollut kuitenkaan entinen iloinen Sansibarin
poika, joka leikki tyttöjen kera haaremissa ja nuorten toveriensa
parissa, vaan uneksiva, alakuloinen nuorukainen, jonka mieltä kovat
koettelemukset olivat lyhyessä ajassa jalostaneet. Hän hautoi ensin
surujaan, mutta Kalulun ystävyys, Abdullahin seura, rauhallinen elämä
afrikkalaisessa kylässä sekä luottamus hyvään ja kaikkivaltiaaseen
Jumalaan auttoi häntä kantamaan huoliaan.
Monta viikkoa Abdullah sai kärsiä tuskia haavansa vuoksi ja kun
hän vihdoin saattoi nousta vuoteeltaan, oli hän kalpea ja laiha
kuin haamu. Niin pian kuin se vain kävi päinsä, taluttivat Selim ja
Kalulu hänet iltaisin ulos, jotta hän saisi hengittää leutoa ilmaa ja
kuunnella watutalaisten laulua ja rumpujen ääntä.
Kalpea, kärsivä arabialaispoika herätti kaikkien naisten sääliä, ja
Abdullah sai osakseen niin paljon ystävyyttä, että hän hyvinkin pian
huomasi, että naiset ovat yhtä helläsydämisiä, olkoot he valkeita tai
mustia, ja että ihmisrakkautta ja armeliaisuutta harjotetaan yhtä
paljon mustien kuin valkoistenkin parissa, ja hänen kunnioituksensa
vihattua neekerirotua kohtaan kohosi päivä päivältä. Selimkään ei
pysynyt välinpitämättömänä, eikä vain Kalulu voittanut päivä päivältä
yhä suuremmassa määrässä hänen ystävyyttään, vaan kaikki tuon mustan
kansan jäsenet muuttuivat vähitellen hänen veljikseen.
Selimin iloisuuskin lisääntyi päivä päivältä. Hän saattoi tanssia
Kalulun kanssa rumpujen rämistessä, ja yhtyä riemulla watutalaisten
rakastamaan soutajienlauluun, jonka pehmeä, soinnukas kerto miellytti
häntä erikoisesti.
Pitkin Liemba-virtaa
mamban kotirantaa
vene vierii.
Laulu kajahtaa,
airot loiskuaa,
hiljaa kierii.
Monessa säkeistössä kuvaillaan Liemban kauneutta, kerrotaan
historiallisista muistoista ja merkillisyyksistä, ja jokainen
säkeistö loppuu laulukertoon, joka kuvaa miten kanootti vuoroin
nopeasti, vuoroin hitaasti soljuu vedenpintaa myöten.
Selim ja Abdullah kuulivat tätä laulua sekä monia muita laulettavan
jälkimmäisen toipumisaikana, ja heistä oli yhtä suuri nautinto istua
suuren puun juurella Katalambulan pihalla ja kuunnella rumpujen
räminää ja laulua sekä katsella neekerien tanssia kuin meistä käydä
teatterissa. Kalulukin istui usein heidän kanssaan, vaikka hän ei
voinutkaan kauan pysyä paikoillaan, vaan yhtyi tanssijoihin.
Kun Abdullah parani, vei Kalulu hänet ja Selimin kylän kuuluisan
magangan -- taikurin -- luo, jotta he saisivat keskustella
watutalaisten viisaimman miehen kanssa.
Tämä taikuri, Soltali nimeltään, oli hyvin vanha. Hän oli nähnyt
Katalambulan lapsena ja muisti hänen isänsäkin, "suuren" Loralamban,
joka oli voittanut mahtavan warungakansan.
Soltalin maja oli oikea museo. Siellä oli paljon ja kaikenlaisten
eläinten sarvia, antilooppien, kauriitten, puhvelien ja sarvikuonojen
sarvia sekä norsujen torahampaita. Soltali itse pani kuitenkin
eniten arvoa sellaisiin merkillisyyksiin kuin norsunhäntiin,
kirahvinsarviin, seeprojen silmäluomiin, villisikojen torahampaihin,
jalopeurankäpäliin, kotkankynsiin, haukkojen nokkiin, kalojen
suomuksiin ja ibislinnun silmiin, jotka olivat kaikki käärityt
vuohennahkoihin. Olipa hänellä joukottain kurpitsapullojakin, joissa
hän säilytti tappamiensa eläinten pääkalloista jauhettua jauhoa, ja
pienemmissä astioissa hänellä oli niiden miesten poltettuja aivoja,
joita hän taistellessaan "suuren" kuningas Loralamban rinnalla oli
kaatanut. Kahden kuukauden kuluttua Abdullah oli melkein entisellään,
ja silloin Kalulu ehdotti Selimille, että he lähtisivät norsuja
pyytämään.
"Olisipa todella hauska ampua norsu", sanoi Selim. "Moto on suuri
metsästäjä, ja opettaa minua kutittamaan norsua mahan alta. Eikö hän
ole kertonut sinulle sitä juttua?"
"Onko hän kutittanut norsua mahan alta?" kysyi Kalulu ihaillen.
"Silloin hän on suurempi metsästäjä kuin itse vanha Soltali. Soltali
on suorittanut uhkarohkeita tekoja, mutta sellaista hän ei ole
koskaan tehnyt. Pitäkäämme varamme, jotta näemme, miten Moto kohtelee
oikein villiä norsua."
"Kyllä minä pidän häntä silmällä. Milloin me lähdemme matkaan,
Kalulu?"
"Huomen aamulla. Tänä iltana Soltali laulaa meille norsunmetsästäjän
laulun ja antaa kullekin metsästäjälle taikakalun, sillä itse hän
on liian vanha seuratakseen meidän kanssamme. Minä otan mukanani
viisikymmentä miestä, sillä meidän täytyy kyetä puolustamaan
itseämme, ja jos Ferodia kohtaa meidät metsässä, loppuu leikki
lyhyesti, eikä minun pääni saa pysyä paikoillaan. Hän tietää, että
jos minä kuolen, niin hän pääsee kuninkaaksi setäni jälkeen."
"Et suinkaan aio lähteä Ferodian alueelle? Häntä en tahtoisi enää
kernaasti tavata", sanoi Selim kauhuissaan.
"Ole rauhassa, veljeni, me lähdemme vastakkaiseen suuntaan, kaakkoon
päin, ja Ferodian maa on lounaisessa."
"Sinä pelotit minua", sanoi Selim, "selkääni kirvelee, kun
ajattelenkin vain Tifumia, ja Tifum on Ferodian luona."
"Ja kuitenkin sinä iskit häntä kasvoihin. Moto näki sen ja hän sanoi,
että se oli rohkeasti tehty."
"Jospa iskuni olisi musertanut hänen päänsä", sanoi Selim, "en ole
rauhallinen niin kauan kuin hän elää, hän on afrit -- paha henki".
"Ensi kerralla kun näen hänet, ammun häntä terävimmällä nuolellani
kaulaan", lupasi Kalulu. "Laita nyt pyssysi ja ampumatarpeesi
kuntoon, ja illalla saat kuunnella Soltalin laulavan. Se tuo meille
metsästysonnea."
Myöhään illalla, kun kuu oli noussut, kutsui pitkä, kumea rummun ääni
metsästäjät koolle.
Kymmenen rumpua toimitti soittokunnan virkaa, ja suuret ruukulliset
viiniä oli tuotu tanssijain ja laulajien virkistykseksi. Norsujahti
on suuri tapaus, ja lähtöpäivän-aattoa vietetään iloisin juhlamenoin
samoinkuin metsämiesten onnellista paluuta.
Metsämiehet istuivat rumpujen ja viiniruukkujen ääressä lähes
kolmensadan ihmisen ympäröimänä: siinä oli sekä miehiä, naisia
että lapsia, jotka olivat koristaneet itseään kaikenlaisilla
omituisilla päähineillä. Eräällä pitkällä miehellä oli päässään kaksi
puhvelihärän sarvea, toisella vuorikauriin sarvet. Eräs oli sitonut
päähänsä seeprannahan, mikä näytti omituiselta kuutamossa, toisella
oli seepranharja päässään, kolmannella vuohennahka. Kalululla oli
kolme lumivalkeaa kamelikurjensulkaa, Selimillä, Simballa ja Motolla
turbaanit. Moton takana seisoi eräs mies, jolla oli suuri saviruukku
päässä, eräällä toisella oli leveä puulautanen. Juhla aloitettiin
soutajien laululla, ja pehmeä
Vene vierii,
hiljaa kierii
laulukerto näytti tuottavan kaikille suurta nautintoa. Mutta kesken
erästä säkeistöä keskeytyi laulu, sillä suuri Soltali, watutalaisten
taitavin norsunpyytäjä ja taikuri saapui paikalle.
Äänekkäin riemuhuudoin tervehdittiin ukkoa, jonka päähine oli
merkillisin kaikista. Hän oli vetänyt päähänsä norsun kärsänahan,
joka muodosti komean huippulakin -- kärsä oli täytetty heinällä,
niin että se seisoi pystyssä. Sen paino oli varmaankin hirveä. Hänen
kaulassaan oli nauhaan pujotettuja kirahvinhäntiä ja käsivarsissaan
kiiltävän valkeita norsunluisia renkaita. Hänellä oli kummassakin
kädessä puoleksi kivillä täytetty kurpitsapullo, jota hän vähän väliä
helisytti.
Hän astui ensin kolme kertaa sisemmän piirin ympäri tuijottaen
jokaiseen ja helisyttäen kurpitsapullojaan. Sitten hän asettui
piirin keskelle. Rumpu alkoi päristä, taikuri käänsi ja väänsi
ruumistaan, ja metsästäjät säestivät syvin huokauksin yhä kiihtyvää
rummunpärinää. Melu yltyi yhä, äänet kaikuivat korviasärkevänä
kohinana sulautuen rumpujen pärinään.
Sitten Soltali alkoi laulaa norsunpyyntiretkillä suorittamistaan
urotöistä, käynneistään wamarungien jokirikkaassa maassa, wamembain
kuumilla soilla ja Ututan aavoilla alangoilla. Ja hän antoi hyviä
neuvoja metsälle aikoville. Kun tapaa yksinäisen norsun tasangolla,
ei pidä antaa sille liian varhain kuolettavaa iskua eikä koskaan
ryhtyä kaksintaisteluun sen kanssa -- sellainen taistelu on liian
epätasainen. Kaikkien tulee rauhallisesti piirittää norsu ja odottaa
johtajan merkkiä ja äänekkään huudon kohottaen hyökätä sen kimppuun
keihäineen, ja vahvin ja taitavin tähdätköön sitä korvanjuureen.
Kaikkien tulee pitää silmällä, kenen päälle norsu vimmoissaan
hyökkää. Onnettoman uhrin tulee juosta edestakaisin toverien
ärsyttäessä norsua, pistellessä sitä keihäillään ja kaikella tavalla
koettaessa kääntää sen huomiota muualle. Ei saa seisoa norsun
edessä, vaan sen takana tai vieressä. Kaikkien tulee pysytellä
yhdessä keihäät ojossa, ja juostessaan pakoon juosta suorissa
kulmissa. Ei ole niinkään helppoa selviytyä norsun ensimmäisestä
hyökkäyksestä, niin pitkin askelin se harppaa. Hetken kuluttua se
väsyy, mutta kaikkein vaarallisin se on kuitenkin vasta silloin, kun
se on joutunut äärimmäiseen ahdinkoon. Metsästäjät voivat silloin
innoissaan luulla sitä kuolleeksi ja mennä liian lähelle sitä. Mutta
jos he tahtovat totella Soltalin neuvoja, niin he pysyttelevät
loitolla ja antavat norsun veren vuotaa tyhjiin, kunnes suuri eläin
kaatuu kumahtaen maahan. Silloin on metsästys päättynyt onnellisesti.
Kun laulu oli loppunut, antoi Soltali kullekin metsästäjälle
hyppysellisen valkeaa pulveria, joka luultavasti oli tehty
poltetuista ihmisaivoista ja tuhasta. Metsästäjät lausuivat
kiitoksensa ja olivat varmat siitä, että onni seuraisi heitä.
Yö kului sen jälkeen kaikkien ottaessa osaa tanssiin ja ilonpitoon.
Varhain aamulla läksivät Kalulu, Selim, Simba ja Moto sekä
viisikymmentä nuorta voimakasta sotilasta metsästysretkelle, ja
toitottivat torviaan lähtiessänsä. Kalululla oli aseenaan pari
leveälieristä keihästä sekä jousi ja viini. Selim astui Kalulun
jäljessä kapeata polkua pitkin, ja hänen mielensä oli keveä, sillä
sotasaaliin joukosta oli löytynyt hänen englantilainen pyssynsä,
jolla hän oli ampunut julman krokotiilin Lofun rannalla, ja Kalulu
oli antanut sen hänelle takaisin. Simballa ja Motolla oli myöskin
pyssyt ja keihäät, jota vastoin watutasotilailla oli vain keihäät,
kilvet ja jouset.
Kaikki olivat hyvällä mielellä. Raitis ilma luonnon helmassa sekä
hyvän saaliin toive elähytti heidän mieltään. Niin pian kuin he
olivat kulkeneet lähimmän kylän viljavainioiden halki, levisivät
laidunmaat heidän eteensä. Siellä täällä korjattiin parasta aikaa
eloa, ja naiset puivat viljaa. Yksinäisissä kylissä, joiden ohi he
kulkivat, istuivat äidit majojen edustalla tuudittaen lapsiaan uneen.
Kähärätukkaisia, valkohapsisia ukkoja istui kolmijalkatuoleilla
innokkaasti keskustellen keskenään, lihavien, suurivatsaisten lasten
kuunnellessa heidän pakinaansa.
Viljeltyjen maitten takaa häämöttivät piankin metsän tummansiniset
ääriviivat, sen metsän, joka oli Selimille ennestään tuttu -- hänen
viimeisten kärsimystensä näyttämö -- ja pian he olivat päässeet sen
varjoon.
Marssittuaan viikon päivät metsässä saapuivat he norsujen
metsästysmaille, ja leveät tiet, jotka olivat kovat ja tasaiset
kuin asfalttikadut, todistivat, että jättiläiselukkojen oli tapana
oleskella täällä. Maassa olevat epäsäännölliset syvennykset olivat
täynnä kirkasta, mutta seisovaa vettä, ja niiden välissä oli tiheitä
pensaikkoja ja yksityisiä jättiläispuita, joiden siimeksessä norsut
saattoivat levätä kuuman keskipäivän aikana.
He tunkeutuivat tämän suoperäisen seudun läpi, kunnes he eräänä
ikäpuolena saapuivat harvempaan viidakkoon, jonka keskellä kohosi
jättiläissuuruinen bambupuu. Täällä he aluksi kaatoivat niin paljon
pienempiä puita ja pensaita, että saattoivat pystyttää vahvan
aitauksen leirinsä ympärille, ja rakensivat sitten majoja itselleen.
He pystyttivät maahan neljä seivästä, jotka muodostivat majan neljä
kulmaa, ja näiden vähin kaksi pitempää, jotka jakoivat suojan kahtia.
Sitten he kiinnittivät näihin poikkipuita ja kattoivat seinät
pitkällä heinällä. Ja niin maja oli valmis.
Sen jälkeen osa joukosta lähti metsään etsimään villejä hedelmiä,
toiset keräsivät litteitä kiviä joilla saattoi murskata maissijyviä,
sekä polttopuita ja vettä, jona aikana toiset laittoivat
keittoastioita ja rakensivat tulisijoja. Majoja oli kaikkiaan
viisitoista. Eräitten ruokakuntaan kuului viisikin henkeä, eräitten
vain kolme tai kaksi. Afrikkalaisessa leirissä on aina joku
ruokakunnan jäsen, joka saa olla mukana vain siksi, että hänen
työstään on toisille hyötyä. Niin kauan kuin hän on ahkera, annetaan
hänen muut vikansa anteeksi.
Niinpä oli Kalulun, Selimin, Simban ja Moton majassa arka
ja ymmärtämätön mies, joka koetti parhaansa mukaan osoittaa
kiitollisuuttaan siitä suojasta, jonka päällikkö soi hänelle.
Kun oli aterioitu ja hiukan levätty, keräännyttiin bambupuun alle
tulen ääreen, mutta pian väsymys vei voiton ja kukin vetäytyi
majaansa, missä olki- tai ruohovuode soi vahvistavan unen.
Varhain seuraavana aamuna lähetettiin pari vakoilijaa ottamaan selkoa
tilanteesta, eikä kestänyt kauan, ennenkuin he palasivat ja kuiskaten
kertoivat: "Kumi tembo -- kymmenen norsua!"
Kaikkien kasvot ilmaisivat jännitystä ja silmät loistivat heidän
kuullessaan tämän iloisen uutisen. Moto ehdotti Soltalin neuvoa
muistaen, että Kalulu ja hänen sotilaansa valitsisivat osalleen yhden
norsun ja Selim, Simba ja hän itse, joilla oli pyssyt, toisen. Näin
he voisivat kaataa kaksi eläintä.
Kalulu hyväksyi ehdotuksen, ja hän ja hänen miehensä muodostivat
pitkän rivin, jota vastoin Selim, Simba ja Moto lähtivät omin neuvoin
eteenpäin.
Kalulun miehet astuivat nopeasti ja ääneti eteenpäin ja tapasivat
pian vakoilijat, jotka olivat jääneet pitämään silmällä norsuja
niiden sammuttaessa janoaan järvessä ja pärskyttäessä vettä toistensa
päälle.
Kun metsästäjät lähestyivät järven rantaa, kääntyivät norsut
katsomaan uhkarohkeita rauhanhäiritsijöitä, ja metsästäjät puolestaan
pysähtyivät ihailemaan upeita jättiläiseläimiä.
Olipa se komea näky! Kymmenen jaloa, sinisenharmaata eläintä, kärsät
pystyssä ja valtavat korvat höröllä seisoi näiden viidenkymmenen
alastoman kääpiön edessä, jotka ilman teräviä keihäitään ja nuoliaan
olisivat yhtä vähän uskaltaneet lähestyä näitä jättiläisiä kuin
kiivetä korkeimpaan puuhun ja hypätä sen latvasta maahan.
Kokonaisen minuutin ajan he seisoivat vastatusten, sitten Kalulu
astui eteenpäin ja lauloi keihäs ojossa norsujen kuolinlaulun.
Lopetettuaan laulunsa heitti hän päätään taakse ja ojensi
käsivartensa täyteen pituuteensa. Auringonsäde kimmelsi keihään
kiiltävässä kärjessä, ja samassa se tunkeutui syvälle norsun rintaan.
Toverit tervehtivät tätä mestariheittoa äänekkäin riemuhuudoin,
ja kun norsu tunsi kylmän teräksen ruumiissaan, päästi se kovan
torahduksen ja hyökkäsi eteenpäin.
Sotilaat yllyttivät innokkain huudoin nuorta päällikköään, ja kun
tämä taitavasti käännähti sivulle ärtyneen norsun tieltä, kajahti
taaskin riemuhuuto. Watutasotilaat tekivät kukin vuorossaan
hyökkäyksen, ja kaksikymmentä keihästä lensi yhtä aikaa norsun
ruumiiseen kääntääkseen elukan huomion pois Kalulusta.
Norsu pyörähti ympäri ensimmäisen epäonnistuneen hyökkäyksensä
jälkeen, ja metsästäjät piirittivät sen joka puolelta. Se joutui
erilleen parvestaan, sillä muut norsut olivat vimmoissaan ja
peloissaan hyökänneet toisaalle, missä uudet viholliset odottivat
niitä pyssyineen.
Sillä välin kun Kalulun norsu näytti seuraavan tovereitaan
katseillaan, kuuli se pyssyn pamahduksen, mutta ei välittänyt siitä
sen enempää, vaan hyökkäsi lähimmän vihollisensa kimppuun. Mutta
tämäkin väisti syrjään. Yhä uudestaan norsu teki hyökkäyksiään
-- mutta sai joka kerta vain uusia keihäitä ja nuolia nahkaansa,
kunnes se kovasta vauhdistaan ja verenvuodosta väsyneenä pysähtyi
vihollistensa eteen. Soltalin neuvoa seuraten metsästäjät vetäytyivät
nyt kauemmaksi eikä heidän tarvinnut odottaa kauan ennenkuin raskas
ruumis horjahti ja elukka suistui vasemmalle polvelleen. Kerran se
kohosi vielä pystyyn, mutta horjahti uudelleen ja kaatui kumoon
toiselle kyljelleen.
Sillä välin Moto neuvoi tarkasti Selimille, miten tämän tuli säästää
ampumavarojaan ja ampua viimeisenä tulevaa norsua korvanjuureen.
Selim lupasi seurata neuvoa ja asettui puun taakse lähelle järveä,
missä norsut olivat, ja Simba ja Moto asettuivat parinkymmenen
kyynärän päähän Selimin vasemmalle puolelle.
Selim näki Kalulun liehuvat sulat ja kuuli kuolemanlaulun ja odotti
käsi pyssyn hanalla. Hän näki Kalulun kohottavan keihäänsä ilmaan,
iskevän sillä norsua sekä hyppäävän syrjään, ja hänen sydämensä
kiihkeästi tykyttäessä nelistivät pelästyneet elukat hänen ohitseen.
Totellen Moton neuvoa hän odotti kunnes viimeinen norsu tuli hänen
kohdalleen, mutta silloin hän tähtäsi tarkalleen sen korvan taakse
ja ampui kaksi laukausta yhteen menoon. Töytäys kaasi hänet kumoon,
mutta samalla hän näki norsun kompastuvan ja lankeavan päälleen --
kuolleena.
Nopeasti Selim nousi maasta ja tarttui pyssyynsä, ja kun hän näki
norsujen pakenevan -- kaksi viimeistä pahoin ontuen -- ja Simban ja
Moton juoksevan niiden perässä, latasi hän uudestaan pyssynsä ja
kiiruhti heidän jälkeensä.
Pian hän pääsikin lähemmäksi, ja hypättyään syrjään ja käännyttyään,
niinkuin häntä oli opetettu, aina sen mukaan miltä puolelta norsut
häntä ahdistivat näki hän vihdoin ilokseen molempien pysähtyvän
paikalleen. Selim kiersi silloin niiden toiselle puolelle, hiipi
puulta puulle ja pääsi vihdoin suuren rungon suojaan kahdentoista
askeleen päähän toisesta norsusta. Hän kohotti pyssynsä, ja ampui
kaksi laukausta korvan taakse, jälleen samalla tuloksella kuin
edellisellä kerralla. Norsu sätkytteli etujalkojaan, horjahti ja
kaatui kuolleena maahan.
Selimillä ei kuitenkaan ollut aikaa tarkastella sitä lähemmin, sillä
toinen norsu hyökkäsi nyt puuta kohti. Hän seisoi paikallaan, kunnes
norsu oli aivan hänen lähellään, silloin hän heitti pyssyn kädestään
ja juoksi toisen puun turviin, jättiläisen seuratessa häntä. Edes ja
takaisin, oikealle ja vasemmalle, puulta puulle hän hyökkäsi, kunnes
norsu vihdoin pysähtyi, takajalat lyyhistyivät kokoon, pää painautui
maahan ja elukka raukka veti viimeisen henkäyksensä.
Simba lähestyi nyt Selimin pyssy kädessään ja kehui kehumistaan
nuorta herraansa.
"Ajattelehan, Moto", hän sanoi ihaillen, "Selim on vain kuudentoista
vuoden vanha, mitä hän saakaan aikaan mieheksi vartuttuaan, kun hän
jo näin nuorena kykenee ampumaan kaksi norsua perätysten!"
"Se on totta", sanoi Moto, "kun hän on kaksi kertaa näin vanha,
ampuu hän yhteen jaksoon neljä norsua. Selim on suuri metsästäjä.
Mitähän Kalulun miehet ovat saaneet aikaan? Kuule, miten he huutavat!
Jää sinä Selimin luo, minä lähden kertomaan heille nuoren herramme
urotyöstä."
Mutta ennenkuin Moto lähti, laskivat he Selimin avulla, että näiden
kolmen norsun torahampaat olivat 600 dollarin arvoiset Sansibarissa,
ja he harmittelivat suuresti, etteivät he voineet lähteä sinne ja
ottaa norsunluita mukaansa.
Ja sitten Moto kiiti kepein askelin watutasotilaitten luo, jotka
palottelivat ja leikkasivat Kalulun saalista pitäen sellaista melua,
että se olisi voinut pelästyttää kaikki norsut monen penikulman
alalta.
Kun Moto saapui paikalle, osoitti Kalulu eläintä, jolle hän oli
antanut ensimmäisen keihääniskun ja kysyi sitten, mitä he olivat
saaneet aikaan.
"Selim on tappanut kaksi norsua ja minä yhden", vastasi Moto.
"Selimkö kaksi!" huudahti Kalulu hämmästyneenä. "Pikku Selimkö, minun
veljeni?"
"Juuri hän", Moto sanoi.
"Eiaa, eiaa!" huusivat mustat sotilaat Kalulun seisoessa jäykkänä
hämmästyksestä.
"Selim odottaa tuolla näyttääkseen saalistaan veljelleen Kalululle",
sanoi Moto.
"Minä tulen, Selim on sankari, jalopeura, norsu! Eikö totta, Moto?"
"Hän on uljas nuori arabi, arabialaisen päällikön poika", vastasi
Moto.
Kalulu kiiruhti nyt katsomaan kolmea ihmeellistä kuollutta norsua,
ja hänen mukanaan seurasivat kaikki hänen miehensä, paitsi ne, jotka
jäivät irroittamaan norsun torahampaita.
Selimin ensimmäinen saalis makasi yhä samassa asennossa, torahampaat
syvälle maahan hautautuneina. Kalulu katseli sen päässä ammottavaa
suurta haavaa, pisti nyrkkinsä sen sisään aina rannetta myöten ja
sanoi sitten ihmeissään Motolle:
"Kalulu on isänsä kylässä nähnyt miehiä, joita Kisesan lyijykuulat
olivat lävistäneet, mutta millainen on se pyssy, joka voi ampua näin
suuria reikiä norsun päähän?"
Moto selitti hänelle, että Selim oli ampunut kaksi laukausta
perätysten ja niin lähekkäin, että ne olivat osuneet samaan paikkaan.
Siksi haava oli niin suuri.
Kymmenen miestä jäi leikkaamaan irti torahampaita, ja Kalulu lähti
katsomaan toista norsua, jolla oli aivan samassa kohdassa kuolettava
haava.
Hän harppasi sitten Selimin luo ja syleili tätä, sillä aikaa kun
hänen miehensä hämmästynein ja ihailevin katsein tuijottivat Selimiin.
Ennen iltaa oli kaikki torahampaat irroitettu ja suuri joukko lihaa
viety leiriin, etupäässä jalat sydämet, maksat ja kylkiluut. Liha
paahdettiin tulien yläpuolella, ja päivän seikkailuja kerrottiin yhä
uudestaan, joka kerta uusin lisäyksin, kunnes sydänyön aikana kaikki
vaipuivat uneen.
Seuraavana päivänä siirrettiin leiri etelämmäksi, ja kahden viikon
kuluttua he olivat tappaneet kaksikymmentä norsua, ja saaneet
niin runsaasti norsunluita, että heidän oli pakko palata raskaine
taakkoineen kotiin.