Simban ja Moton yöllinen lepo metsässä. Moton suunnitelma Selimin
pelastamiseksi. He saapuvat Katalambulaan. -- Kalulu tuntee Moton. --
Kuningas lahjoittaa heille vaimot. Hääjuhla.
Simba ja Moto olivat kumpikin pikajuoksijoita ja he olisivat helposti
päässeet vihollista pakoon, vaikka nämä olisivat tarmokkaamminkin
ajaneet heitä takaa. Heillä oli sitäpaitsi se etu, että ilta pian
pimeni, mutta he jatkoivat siitä huolimatta matkaansa suunnaten
kulkunsa etelän ristin mukaan. Sydänyön aikana he pysähtyivät tiheään
metsään, sytyttivät kaksi tulta ja valmistivat itselleen yösijat
lehdistä ja heinistä.
Hetken aikaa he istuivat ääneti eteensä tuijottaen, mutta sitten
Simba puuttui puheeseen.
"Wallahi, tämä on ollut raskas päivä meille", sanoi hän puoleksi
itsekseen, puoleksi Motolle. "Suuri karavaani on hävitetty ja
päälliköt kuolleet. Oi, eilen illalla seisoin teltan ovella ja
katselin herraani Ameria ja hänen ystäväänsä Khamista ja ajattelin
mielessäni, ettei sen jalompia ja kauniimpia miehiä ollut
olemassakaan. Oi, missä Sansibarin päälliköt nyt ovat? Vastatkaa
minulle, jos voitte, tuikkivat tähdet, vastaa minulle, synkkä yö!
Saanko koskaan nähdä herraani, Ameria? Moto, missä sinä luulet, että
Amer nyt on?"
"Amer, paras isäntä, mitä koskaan on ollut olemassa, hyväsydäminen ja
lempeä Amer ei ole kuollut, hän nukkuu", vastasi Moto.
"Nukkuu! Ah, jospa se olisi totta! Mutta mitä sinä sillä tarkoitat,
Moto?"
"Oletko unohtanut, mitä jalo herramme, Osmanin poika, on niin usein
sanonut meille? Ettei ihminen voi kuolla! Ruumis mätänee mullaksi,
mutta henki, joka oli ruumiissa, ei voi kuolla. Etkö ole kuullut
hänen puhuvan sielusta? Siitä mitä ei voi silmin nähdä, mutta joka
sittenkin on parasta ihmisessä. Arabit väittävät niin, nasarealaiset
Sansibarissa samoin, ja minun täytyy uskoa heitä, vaikken koskaan ole
nähnyt sielua. Ja nyt, kun Amer ei elä enää, tahdon vielä enemmän
uskoa hänen sanojaan. Luulen, että hänen sielunsa näkee meidät tämän
pimeyden läpi, joka ympäröi meitä."
"Nyt minäkin muistan", sanoi Simba. "Se on kaunis ajatus. Sinulla on
hyvä muisti, Moto. Mutta kumpi on mielestäsi onnellisempi, herramme
Amer tähtien parissa vaiko nuori herramme Selim, joka on orjana?"
"Oi, Simba, minä olin mielestäni juuri onnellinen, ja nyt olet
saattanut sydämeni jälleen murheelliseksi muistuttamalla nuoren
herramme kärsimyksistä. Amer on onnellinen paratiisissa, mutta Selim,
hänen poikansa, joka on maan päällä, on varmaankin hyvin onneton,
sillä hän ei tiedä, mitä orjana oleminen merkitsee."
"Moto!" huudahti Simba nousten pystyyn. "Selimkö orja? Tuo hento
valkea poika? Mitä sinä tarkoitat?"
"Sitä mitä sanon. Jos joku watutalaisista tietää, mitä sana arabi
tarkoittaa, niin tehdään pojat orjiksi ja heitä piiskataan kuin
koiria", sanoi Moto.
"Me teimme pahoin paetessamme leiristä. Amer käski meidän pelastaa
Selimin. Minä palaan sinne takaisin." Simba tarttui keihääseensä ja
pyssyynsä ja aikoi lähteä.
"Tyhmä poika", moitti Moto, "me emme voi riistää häntä watutalaisten
käsistä palaamalla heidän leiriinsä. Meidän täytyy jatkaa matkaa
Katalambulan kylään ja tavata Kalulu. Vain sillä tavalla me voimme
pelastaa Selimin ja itsemme."
"Sinä taidat olla oikeassa", myönsi Simba. "Nukkukaamme siis ja
lähtekäämme matkaan aamun sarastaessa."
Kahden viikon kuluessa miehet vaelsivat lounaista kohti ja vain
joskus he astuivat esiin metsän piilosta tiedustellakseen jostakin
kylästä tietä Katalambulan kylään.
Kolmannen viikon alussa he saapuivat hedelmälliselle ja tiheästi
asutulle alankomaalle. Maissi- ja hirssipeltojen keskellä näkyi
harmaanruskeita majoja, ja kun he sydänpäivän aikana saapuivat virran
rannalle, saivat he kuulla, että sen toisella puolella sijaitsi
Katalambulan kylä.
Parin nuolen hinnasta mies souti heidät Liemba-joen poikki, ja pian
he lähestyivät kylää, jota ympäröi samanlainen paaluaitaus kuin
Kwikuruakin. Kuninkaan asuntona oli useita laakeakattoisia majoja,
jotka ympäröivät nelikulmaista aukeaa, missä hänen karjansa, vuohensa
ja pari aasia kävi laitumella. Majoissa asui Katalambula vaimoineen
ja tyttärineen -- hänellä ei ollut koskaan ollut poikaa.
Kun Simba ja Moto tulivat portille, jota koristi vihollisten
valjenneet pääkallot, herättivät he kookkailla vartaloillaan suurta
huomiota uteliaiden parissa, jotka olivat keräytyneet heidän
ympärilleen.
"Rauha olkoon teidän kanssanne!" tervehti Simba.
"Ja teidän kanssanne, muukalaiset", vastattiin heille. "Mistä te
tulette?"
"Me olemme matkamiehiä", sanoi Moto kirorin kielellä, "me olemme
kuulleet puhuttavan Katalambulasta ja tahtoisimme nähdä Ututan
kuninkaan."
"Teidän sananne ovat hyviä, muukalaiset", sanoi eräs päällikkö, joka
astui heidän luokseen ja kysyi olivatko he waroreja.
"Minä olen mrori", vastasi Moto, "mutta ystäväni on muukalainen
kaukaisesta maasta."
"Käyvätkö warorit nykyään pyssyt olalla? Ja onko heillä noin
hienoja vaatteita?" kysyi päällikkö katsellen epäillen muukalaisten
vaatepartta.
"Meidän onnistui ampua norsu", vastasi Moto, "ja me myimme sen
torahampaat arabeille, joita tapasimme parin päivämatkan päässä
täältä."
Kuulusteluja jatkettiin. Mutta päällikkö huomasi, että Moton kertomus
ei ollut tosi.
"Muukalainen, sinä olet valehtelija", sanoi hän ankarasti, "arabeja
ei ole hyvin pitkään aikaan käynyt tässä maassa. Te olette minun
vankejani ja saatte seurata mukanani kuninkaan luo."
Ystävyksiltä otettiin heidän aseensa ja heidät vietiin sisäpihaan.
Keskellä pihaa, suuren puun alla, oli puinen lava ja sillä pyöreä
sohva, joka oli päällystetty kaikenlaisilla taljoilla. Sohvalla istui
vanha valkohapsinen mies, ja päällikkö astui niin kunnioittavasti
hänen luokseen, että vangit arvasivat hänen olevan kuningas
Katalambulan.
Kuninkaalla oli päässään valkea turbaani ja yllään pitkä, punainen
ja poimutettu mekko. Kun Simba ja Moto tuotiin hänen eteensä, nauroi
hän makeasti jollekin, jota kuusitoistavuotias poika kertoi hänelle,
mutta päällikön puhutellessa häntä hän katsoi ystävällisesti, joskin
tutkivasti häneen.
"Herrani", sanoi päällikkö, "nämät miehet ovat epäilyksenalaisia.
Kaikkiin kysymyksiini he ovat vastanneet valheilla, ja siksi toin
heidät sinun tuomittavaksesi."
"Puhukaa, muukalaiset!" kehoitti Katalambula. "Keitä te olette?"
Moto oli keksinyt nuorukaisen kuninkaan rinnalla. Hän ei epäillyt,
että se oli Kalulu ja hän tiesi nyt miten menetellä.
"Suuri kuningas", vastasi hän, "minä en puhunut totta, mutta
sinulle tahdon sen tehdä. Minä olen mrori, ja lapsena ollessani
arabit veivät minut Sansibariin. Monta vuotta myöhemmin seurasin
arabialaispäällikön, Kisesan kanssa Unyanyembeen. Pian sen jälkeen
hän julisti sodan waroreja vastaan."
"Kisesa!" keskeytti nuorukainen hänet ja astui lähemmäksi Motoa
katsoen häneen vihoissaan.
"Niin, nuori päällikkö", vastasi Moto nöyrästi, "ja minä seurasin
Kisesan mukana sotaan. Pitkän marssin jälkeen me saavuimme erääseen
kaupunkiin."
"Kuka hallitsi siellä?" huusi nuorukainen. "Pian, sano minulle hänen
nimensä!"
"Mostana", vastasi Moto levollisesti ja ympärillä seisovat toistivat
nimen.
"Niin, Mostana", sanoi Moto uudestaan. "Varsin pian me valtasimme
kaupungin, vaikka Mostanan väki taisteli urheasti ja monet meidän
väestämme kaatuivat. Mutta lopulta suurin osa Mostanan miehistä oli
kuollut ja loput arabit ottivat orjikseen."
"Se on totta", sanoi Katalambula, "sellainen tapa on noilla julmilla
ihmisillä."
"Eikö kukaan heistä pelastunut?" kysyi nuori päällikkö omituisella
äänellä.
"Yksi ainoa."
"Mikä oli hänen nimensä?"
"Kalulu", vastasi Moto ääneensä, ja läsnäolevien hämmästyneistä
huudoista välittämättä hän jatkoi: "Niin, Kalulu, Mostanan poika,
seisoi isänsä vieressä, kun Kisesa lupasi antaa viisikymmentä
kangaspakkaa sille, joka saisi pojan elävänä kiinni. Kun minä kuulin
sen, kävi minun sääli poikaa, sillä minäkin olin mrori. Minä pidin
arabeista, mutta en toivonut, että Mostanan poika joutuisi arabien
orjaksi. Niinpä tartuin kilpeeni ja kiiruhdin pojan luo aikoen
kehoittaa häntä seuraamaan itseäni, mutta hän luuli varmaan, että
tahdoin tappaa hänet, sillä hän heitti keihäänsä minua vastaan ja se
lävisti käteni kiinni siihen."
Suuri ihastuksen huuto kajahti paikalla, ja nuorukainen astui
askeleen Motoa lähemmäksi. Mutta tämä ei ollut huomaavinaan sitä.
"Kun minä siitä huolimatta kuljin eteenpäin, kiiruhti poika aitauksen
yli ja juoksi metsään. Mutta minä sain pian hänet kiinni ja selitin,
miksi olin ajanut häntä takaa, ja hän sanoi pakenevansa setänsä luo,
joka oli mahtava kuningas Ututassa, ja että hän olisi minun ystäväni,
jos me joskus vielä kohtaisimme toisemme."
"Etkö tunne minua?" huudahti nyt nuorukainen kiiruhtaen Moton
luo. "Sinä olet ystäväni Moto. Minä pidän lupaukseni, ja setäni
on kiittävä sinua." Päälliköt taputtivat nyt käsiään hyväksymisen
merkiksi, ja Katalambula tarttui Moton oikeaan käteen.
"Kalulu on kertonut minulle mrori-orjasta, joka ei ottanut häntä
vangiksi, vaikka hän olisi voinut sen tehdä", sanoi hän; "ja vaikka
en luullut koskaan saavani nähdä häntä, päätin olla hänen ystävänsä,
jos hän joskus tulisi eteeni. Minä lupasin antaa hänelle jonkun
tyttäristäni vaimoksi ja hän saisi minulta mitä ikänä hän pyytäisi.
Kalulu on minulle rakas kuin oma poika."
Moto kertoi nyt mitä Olimalin kylässä oli tapahtunut, ja monta ilon
ja ihailun huudahdusta kuului Ferodian voiton johdosta. Kun melu oli
hiukan laskeutunut, jatkoi Moto:
"Ja nyt, Kalulu, kysyn minä, tahdotko puhua watutalaisten mahtavan
kuninkaan kanssa ja pyytää häntä vapauttamaan minun nuoren herrani,
Selimin sekä toiset kolme arabipoikaa ja päästämään heidät omaan
maahansa?"
"Kalulu on antanut sinulle lupauksensa, Moto", vastasi poika. "Kalulu
on sinun ystäviesi ystävä ja sinun vihollistesi vihollinen. Tiedän,
että Katalambula täyttää pyyntöni, koska sinä kerran autoit minua."
"Oi, Kalulu", sanoi Katalambula, "et tiedä, mitä pyydät. Voin puhua
Ferodian kanssa, mutta en voi antaa hänelle mitään käskyä. Nuo
arabialaispojat ovat hänen omaisuuttaan, mutta jos hän tahtoo vaihtaa
heidät toisiin orjiin, niin annan kustakin pojasta kaksi naisorjaa.
Tyydytkö siihen?"
"Minä vastaan sinulle, kun Ferodia tulee", sanoi Kalulu, "mutta
minun mielestäni sinä alistut liiaksi Ferodian tahtoon, eikä hän
pidä minusta, sillä minä olen hänen tiellään. Jos olisin watutain
kuningas, antaisin Ferodialle nuhteet."
"Hiljaa, poika, kielesi käy liian nopeasti. Ferodia on itsenäinen
kuningas. Tahdotko, että riistäisin häneltä sen, minkä hän keihäänsä
voimalla on voittanut?"
"Hän ei voittanut arabeja yksin, omin asein", vastasi Kalulu
rohkeasti. "Kahdeksansataa niistä tuhannesta, jotka olivat hänen
mukanaan, oli sinun miehiäsi. Saako hän siis itse valita mitä hän
tahtoo pitää saaliista? Eikö sinulla ole suurempi oikeus kuin
hänellä?"
"Poika, poika, Ferodia on watutain paras päällikkö. Vihollinen ei
ole vielä koskaan voittanut häntä, ja hänellä on aina ollut tapana
antaa minulle parhain osa saaliista. Ole kärsivällinen, minä pyydän
näitä orjia sinulle, vaikka olisinkin käskenyt paistaa heidät
elävältä, ellei Moto olisi nyt juuri tullut tänne. Mene nyt ja anna
muukalaisille juomaa ja ruokaa ja vie kumpainenkin majaansa. Ystäväsi
Moto saa tyttäreni Lamolin vaimokseen, ja anna joku toinen naisorja
tuolle toiselle, pitkälle muukalaiselle. Katalambula on puhunut."
Vanhan miehen ääni alkoi väsyä ja ärtyä, ja Kalulu viittasi Moton
ja Simban kuninkaan majassa olevaan omaan huoneeseensa ja vakuutti
tekevänsä kaikki voitavansa pelastaakseen pojat.
"Tiedän, ettei se ole helppoa", hän sanoi. "Setäni ei tee sitä
kernaasti, sillä Mostana oli hänen veljensä, ja me saamme usein
kuulla matkustajien kertovan arabien julmuuksista. Jos Ferodia tahtoo
pitää pojat orjinaan, niin pelkään, ettei setäni voi vastustaa häntä.
Jos te ette olisi tulleet tänne, niin sekä hän että minä olisimme
kernaimmin kiduttaneet heidät hengiltä."
"Oi, Kalulu", sanoi Moto rukoilevasti, "te ette tunne Selimiä. Hän
ei voisi tehdä kellekään pahaa, eikä hänen isänsäkään. Simba ja minä
olimme ylpeät siitä, että saimme olla Amer ben Osmanin orjia ja sanoa
Selimiä nuoreksi herraksemme. Hän on yhtä vanha kuin tekin, Kalulu.
Te olette varmaan kuudentoistavuotias."
"En tiedä miten vanha olen", vastasi Kalulu nauraen. "Mutta olin
pieni, kun sinä näin minut, muuten et koskaan olisi saanut minua
kiinni. Nyt menen toimittamaan Katalambulan käskyä." Ja samassa Kalulu
kiiruhti niin nopeasti ulos, että pitkät kameelikurjensulat hänen
päässään taipuivat vaakasuoriksi hänen takanaan.
Kalulun vartalo oli erittäin kaunis. Hänen lihaksensa olivat kuin
karkaistua terästä, kiinteät ja joustavat. Ei kukaan hänen ikäisensä
osannut heittää keihästään tai osua nuolellaan yhtä varmasti ja yhtä
pitkän matkan päähän kuin hän. Ei kukaan ollut yhtä nopsajalkainen ja
uhkarohkea kuin hän, ja samalla kun hän oli notkea ja kestävä, oli
hänen vartalonsa erittäin kaunis ja sulavaliikkeinen.
Samaa ei voida sanoa hänen kasvoistansa. Hänhän oli neekeri,
joskaan hänen ihonsa ei ollut aivan musta, vaan pronssinkarvainen.
Hänen huulensa olivat paksut ja nenä litteä. Mutta silmät olivat
sen sijaan suuret, loistavat ja mustat. Korvat olivat pienet eikä
niissä ollut puikkojakaan, jommoisilla watutaneekerit levittivät
korvalehtiään. Niitä koristivat vain suuret helmet. Takkuinen tukka
riippui hartioille saakka, ja siihen oli palmikoitu monenvärisiä
helminauhoja. Sitä paitsi oli hänellä päässään kolme lumivalkoista
kamelikurjensulkaa kiinnitettyinä nauhaan, joka samalla piti
tukkaa kurissa. Hänen kaulassaan, ranteissaan ja nilkoissaan oli
helminauhoja.
Kalulu toi nyt serkkunsa Lamolin tulevan miehensä luo, ja Moto oli
mielissään saadessaan kuninkaan tyttären vaimokseen ja palvelijakseen
ja kehui Lamolia. Tämä ei ollut erikoisen kaunis, mutta ei missään
tapauksessa rumakaan, ei hampaaton eikä vanha.
Kun Kalulu oli saanut tämän naimakaupan watutain tavan mukaan
järjestetyksi, kysyi hän Simbalta, minkälaisen vaimon hän toivoi
itselleen.
Vaikka Motolla ja Simballa oli vaimot ja lapset Sansibarissa, ei
kummallakaan ollut uutta vaimoa vastaan, ja Simba vastasi heti, että
Kalulu itse saisi valita hänelle vaimon.
Hetken kuluttua toi Kalulu Simban luo nuoren naisen, jota meillä
varmaankin olisi näytetty jättiläisnaisena rahasta, ja kun hän näki
tuon jättiläisparin yhdessä, taputti hän käsiään ihastuksesta ja
tanssi heidän ympärillään, ikäänkuin hän itse olisi saanut lahjan.
Sillä välin kahdeksan rummunlyöjää, kaksi ilonpitäjää ja
viisikymmentä nuorta miestä ja naista oli kerääntynyt puoliympyrään
molempien parien ja Kalulun ympärille, ja kun tämä oli muutamalla
sanalla ilmoittanut setänsä tahdon, astui taikuri esille ja lauloi
häälaulun tanssien samalla kiihkon vallassa. Laulua säestivät pienet
rummut, mutta koko joukon yhdyttyä laulun kertoon, pärisytettiin myös
suuria rumpuja.
Juhlaa kesti koko päivän ja yön, aina auringon nousuun asti. Yöllä
tuli paikalle lisää paljon väkeä, niin että lähes tuhat henkeä otti
osaa kuoroon. Kalulu ja monet muutkin olivat aivan käheät kun he
aamulla vetäytyivät levolle.