Hannes Borg oli matkalla asemalle vastaanottamaan Elisabetia.
Hän aikoi poiketa kirkonkylässä apteekkiin ja näki sen edustalla
auton. Siinä istui Aino Vanaja. Hän oli nostanut turkinkauluksensa
suojellakseen itseään kylmältä. Hannes Borg, joka tahtoi välttää
Eversenin kohtaamista -- epäilemättä kapteeni oli sisällä apteekissa
-- päätti toiste tehdä ostoksensa apteekissa. Mutta hänen tiensä
johti apteekkitalon ohi, ja sivuuttaessaan auton hän tervehti neiti
Vanajaa, joka hänestä näytti entistään kauniimmalta, mutta jonka
kasvoilla oli surumielinen varjo. Samassa kapteeni Eversen tuli ulos
apteekin ovesta ja alkoi astua alas portaita. Hän näytti vakavalta ja
tervehti tohtori Borgia juhlallisen kohteliaasti.
Poiketessaan asemalle vievälle tielle, Hannes Borg tunsi, että
äskeinen lyhyt kohtaaminen oli liikuttanut hänen sisimpäänsä. Syvällä
piilevä haava ei vielä ollut ummessa, se alkoi kirveliä vähäisestäkin
kosketuksesta...
Elisabetin ja Hannes Borgin jälleennäkeminen asemalla oli mitä
herttaisin, niinkuin aina heidän oltua jonkun aikaa erossa.
Elisabet ei matkalla Koivukoskelle ollenkaan kosketellut enonsa
välejä neiti Vanajaan, eikä Hannes Borg niihin kajonnut. Hän kertoi
sensijaan pojastaan Väinöstä kaiken, mitä oli tapahtunut siitä asti
kuin hän hänet näki naapuripitäjässä.
Elisabetin huvilan huoneita oli viikon päivät ahkeraan lämmitetty,
ja saapuessaan illan suussa Koivukoskelle, hän näki tuttavallisten
valojen tuikkivan ikkunoista, ja seuraavassa tuokiossa hänen pieni
kotinsa sulki hänet lämpimään syliinsä.
Seuraavina päivinä Hannes Borg mielihyväkseen näki, miten
ystävällisesti Elisabet kohteli Väinöä, joka alussa oli ujo ja
harvapuheinen, mutta vähitellen kävi avomielisemmäksi. Ja ennen
pitkää Hannes Borg saattoi havaita tämän vaalivan hienon naiskäden
hyväntekevän vaikutuksen nuoren miehen koko olemukseen.
Kuultuaan, että Väinöllä poikana oli ilmennyt jonkunverran
piirustuslahjoja -- perintö Borgin suvulta -- Elisabet lupasi antaa
hänelle piirustustunteja, ja tämä lupaus ilahutti poikaa ja isää.
Väinö saattoi jo liikkua huoneissa ja kävi eräänä päivänä Elisabetin
huvilassa katselemassa hänen maalauksiaan.
Hänen paranemisensa edistyi yhä, niin että sairaanhoitajatar saattoi
matkustaa takaisin Helsinkiin.
* * * * *
Eräänä iltapäivänä Elisabet näytti Hannes Borgille ulkomailla
maalaamiaan luonnoksia ja valmiita kankaita. Hannes Borg katseli
niitä kauan ja huudahti:
-- Olenpa iloinen, että olet oppinut siellä suuressa maailmassa
jotain uutta, silti eksymättä kubistisiin ja ekspressionistisiin
liioitteluihin.
Vähän myöhemmin heidän istuessaan takkavalkean ääressä, Elisabet
epäröiden otti puheeksi olonsa neiti Vanajan kanssa ulkomailla.
-- En ole aikaisemmin tahtonut puhua siitä -- näin hän alkoi --
kun tiedän, että se asia on sinulle tuskallinen. Samasta syystä en
ulkomailta tahtonut kirjoittaa sinulle hänestä tarkemmin.
-- Aavistin jo itse pahaa. On luultavaa, että minun silloin niin
suuren etäisyyden päässä ja pitkän eron vallitessa olisi ollut perin
vaikea kestää koko totuutta.
Elisabet jatkoi:
-- Ei ollut kulunut kuin kuukauden aika, kun Aino Vanajan alussa
lämmin harrastus näyttämötaiteeseen alkoi heiketä. Sensijaan hän
intohimoisesti antautui tanssitaidetta opiskelemaan. Hän kävi joka
päivä kuuluisan tanssiplastiikan opettajattaren, Signora Sembrinin,
luona. Hänen näyttämöopettajansa Vincenzo Oliva valitti minulle siitä.
-- Tiedätkö, ylläpitikö hän kirjevaihtoa kapteeni Eversenin kanssa?
-- Jo melkein alussa oli Everseniltä ruvennut tulemaan tiheään
kirjeitä. Aino Vanajan ja minun välillä oli suuri kohtaus. Huomautin,
miten väärin hän menetteli sinua kohtaan muuttamalla opintoalaa,
kuitenkin edelleen käyttäen sinun uhraamiasi varoja. Siihen hän
huomautti, ettei hän ollut sitoutunut mihinkään, että nyt vasta oli
huomannut oikean alansa, ja että hänellä oli takeita siitä, että
ennen pitkää saisi nuo rahat sinulle takaisin maksetuiksi. Samaan
aikaan hän alkoi käydä upeasti puettuna, ja kun hän huomasi, että
minä tätä kaikkea paheksuin, hän muutti asumaan toiseen, erittäin
hienoon täysihoitolaan.
-- Luuletko, että hän Münchenissä ollessaan antautui kevytmieliseen
elämään?
-- Sitä en luule. Hän kävi minua joskus tervehtimässä, ja näin hänet
silloin tällöin taidetilaisuuksissa ja kahviloissa. Mutta hänen
mukanaan oli aina joku hänen täysihoitolansa perhejäsenistä.
-- Tapasivatkohan hän ja Eversen toisensa jo ulkomailla?
-- Eivät, ainakaan minun tietääkseni. Mutta Aino Vanaja läksi
Berliniin jo pari viikkoa ennen paluutaan kotimaahan. Hänen olostaan
siellä en voi sanoa mitään.
Heidän keskusteluunsa tuli pysähdys, ja Hannes Borg tunsi
vaistomaisesti, että Elisabet aikoi jotain kysyä, mutta että
hienotunteisuus esti häntä sitä tekemästä. Hän arvasi tuon kysymyksen
sisällyksen ja virkkoi:
-- Tahdot ehkä tietää, mitkä välimme nyt ovat.
-- En tahdo tietää muuta, kuin minkä itse haluat kertoa. Jos se on
sinulle vastenmielistä, emme enää puhu tästä.
-- Saatan nyt jo puhua siitä intohimottomasti. Yllätin neiti Vanajan
ja kapteeni Eversenin Helsingissä, ja kun neiti Vanaja muutti asumaan
Louhivaaran hoviin, olin ensi ajat epätoivoisessa, sairaaloisessa
mielentilassa. Mutta poikani sairaus, hänen häälymisensä elämän
ja kuoleman välillä -- ainakin mikäli minusta tuntui -- ja hänen
paranemisensa ovat tyynnyttäneet mieltäni. Nyt liikkuu sisälläni
etupäässä myötätuntoa ja surua tuon naisen nykyisen tilan johdosta.
Kun viimeksi näin hänet Eversenin seurassa, molemmat näyttivät
vakavilta. Ajattelin, ett& Eversen ehkä jo alkaa kyllästyä ja hylkää
hänet... niinkuin hän on tehnyt ennenkin.
-- Ja silloin?
-- Silloin koetan tukea hyljättyä.
Elisabet loi enoonsa säikähtyneen katseen ja kysyi:
-- Kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut?
-- Niin, kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut. Se on
velvollisuuteni, tai oikeammin, tunne sisälläni sanoo, että minun
tulee koettaa estää häntä luisumasta huonoon elämään ja perikatoon...