Muutaman päivän kuluttua verensylky lakkasi, ja Hannes Borg alkoi
toivoa poikansa paranemista.
Väinön silmiin oli tullut jotain kirkasta ja nöyrää, ja huomatessaan
eräänä aamuna, että hänen isänsä oli riisuutumatta istunut
nojatuolissa hänen vuoteensa ääressä, samassa paikassa, mihin illalla
oli asettunut, hän sanoi:
-- Olette liian hyvä minulle, isä, en sitä ole ansainnut.
Isäksi Hannes Borg ei vuosikausiin ollut kuullut itseään mainittavan,
ja tuo sana sai hänet heltymään. Hän ajatteli: Ehkä voitan hänet
jälleen lapsekseni, ehkä hän muuttuu.
Pari päivää myöhemmin Väinön tila äkkiä paheni. Hänen kuumeensa nousi
illalla, ja lääkäri, joka kiireisesti kutsuttiin kirkonkylästä,
totesi sairasta tutkiessaan, että haavaan oli tullut mätää. Leikkaus
oli välttämätön. Levottomana Hannes Borg ajatteli, oliko potilas,
jonka sydämen toiminta oli heikko, kestävä leikkauksen.
Helsingistä oli kutsuttu tottunut sairaanhoitajatar, jonka tuloa
odotettiin. Väinö oli edellisen yön houraillut, eikä ollut tuntenut
isäänsä.
Aamupäiväpostissa saapui Elisabetilta sähkösanoma, joka
ilmoitti, että hän oli paluumatkalla. Sama posti toi myös
kirjeen Aino Vanajalta. Kuoressa ei ollut muuta kuin pitäjän
suojeluskuntapäällikön antama kuitti, jossa hän tunnusti, että neiti
Aino Vanaja oli suojeluskunnalle lahjoittanut suurehkon rahasumman.
Tämä rahamäärä vastasi sitä summaa, jonka Hannes Borg oli antanut
hänen ulkomaanmatkaansa varten.
-- Hän on ylpeä, ajatteli Hannes Borg. Mutta tämä kuitin lähettäminen
ei tehnyt Hannes Borgia katkeraksi, ja hänen poikansa sairauden ja
tulevan leikkauksen aiheuttama jännitys sai hänet pian unhoittamaan
sen.
Hannes Borg oli varovasti ilmoittanut pojalleen, että leikkaus oli
välttämätön. Väinö otti tämän tiedon levollisesti ja sanoi:
-- Jos minut nukutetaan ja jos en enää herää, niin ettekö muistele
minua katkerasti.
-- En luule, että sinua nukutetaan täydellisesti. Lääkäri arveli,
että ainoastaan paikalliskuoletus on tarpeen. Ja toivon vahvasti,
ettei leikkaus ole vaarallinen. Enkä sinua koskaan muistele
katkerasti. Mielenmuutoksesi tuottaa minulle suurta iloa ja saa minut
unhoittamaan kaiken sen surun, jota olen sinun tähtesi tuntenut.
Väinö tarttui isänsä käteen ja painoi sitä.
-- Jos kuitenkin pahin tapahtuisi, jos voimat eivät riittäisi...
ettekö näyttäisi minulle äitini valokuvaa. Tahtoisin viimeisen kerran
nähdä hänen kuvansa...
Hannes Borg pelkäsi, että äidin kuvan näkeminen voisi aiheuttaa
mielenliikutusta ja heikentää hänen vastustuskykyään, ja hän sanoi:
-- Näyttäisin sen sinulle kernaasti, mutta pelkään, että se saa sinut
liiaksi heltymään...
-- Olen aivan tyyni...
Hannes Borg haki esille valokuvan. Väinö katseli sitä kauan, painoi
sen povelleen, ja kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Mutta hän
näytti muuten rauhalliselta.
* * * * *
Puheensa mukaan lääkäri käytti leikkausta varten ainoastaan
paikalliskuoletusta. Hannes Borg päätti olla läsnä
leikkaustilaisuudessa, ollen levoton sen onnistumisesta. Mutta se
kävi onnellisesti, nuori mies kesti sen sankarillisesti. Kun märkä
oli valunut ulos ja siteet asetettu haavalle, vakuutti tohtori, että
pahin vaara oli ohi. Hannes Borgin ilo oli suuri ja syvä. Hän oli
valvonut viime yöt ja oli jännityksestä lisäksi niin rasittunut, että
hän sen lauettua tunsi raskasta uupumusta. Lääkärin kehotuksesta hän
pani pitkäkseen työhuoneensa leposohvalle ja vaipui uneen.
Seuraavana päivänä Väinön kuume oli melkoisesti laskenut, puna oli
poissa poskilta, silmät olivat kirkkaammat, kieli oli kosteampi, ja
hänen oli helpompi olla. Iltapuolella hän jo tunsi hiukan ruokahalua.
Ja vaikka hän seuraavina päivinä yhä vielä oli heikko, arveli
lääkäri, että kaikki viittasi paranemiseen.
Väinön toipuminen edistyikin jatkuvasti, ja kun oli kulunut pari
viikkoa leikkauksesta, hän jo oli niin voimistunut, että hänen isänsä
saattoi häntä rasittamatta keskustella hänen kanssaan ja alkaa
kohottavan ja kasvattavan vaikutuksensa. Hän sai Väinön käsittämään
ja tunnustamaan, että hänen aikaisempi elämänsä oli ollut kehno,
ettei se ollut voinut tuottaa hänelle onnea, ja että ainoastaan työ
ja säännöllinen elämä voi ihmistä tyydyttää.
Mutta Hannes Borg ei tahtonut yksistään keskustelun ja vakuuttavan
puheen muodossa aikaansaada hänen sielussaan parannusta, hän koetti
myös uhrautuvalla huolenpidolla ja hoidolla lujasti kiinnittää hänet
itseensä. Hän oli lääkäriltä ja sairaanhoitajattarelta oppinut
potilaan hoitamisen, ja minkä suinkin saattoi itse siitä suorittaa,
sen hän teki, säästämättä itseään, lähettäen sairaanhoitajattaren
nukkumaan ja itse valvoen potilaan vuoteen ääressä.
Eräänä päivänä Väinö sanoi:
-- Te rasitatte itseänne liiaksi minun tähteni, isä. Millä voin
hyvyytenne koskaan palkita?
Hannes Borgista tämä hänen poikansa henkinen ja siveellinen
toipuminen oli kuin kaunis elämän antama lahja, jota hän ei ollut
rohjennut toivoakaan.
Ja toisena päivänä Väinö kertoessaan puukotuksesta työväentalolla
mainitsi, että hänen ja Junun välillä oli syntynyt riita
vähäpätöisestä seikasta. Väinö oli pyytänyt Heti Vaaksaa tanssimaan,
ja Junu oli temmannut tytön pois hänen käsikoukustaan sanoen, että
Heti oli hänen heilansa. Molemmat nuoret miehet olivat illan kuluessa
juoneet Junun pirtua. Väinö oli vedonnut Hetiin ja kysynyt, aikoiko
hän koko illan tanssia Junun kanssa. Heti oli vastannut, että
voihan sitä toki myös muidenkin kanssa, ja siiloin oli Junu vetänyt
puukkonsa ja iskenyt sen Väinön poveen. Väinö huomautti isälleen,
että hän, joka oli riidan alkaja, tahtoi antaa Junulle anteeksi,
niin että hän pääsisi vankilarangaistuksesta. Hannes Borg lupasi
puhua tuomarin kanssa, mutta tiesi, ettei rangaistuksen täydellinen
anteeksiantaminen voinut tulla kysymykseen, vaikka puukotettu sitä
halusikin. Mutta rangaistuksen lievennystä Junu voisi saada.