XXV

Ensi päivinä Hannes Borg antoi Väinön elää täydessä vapaudessa,

tutustutti hänet Koivukosken vähäisiin nähtävyyksiin ja näytti

hänelle sukset, sen varalta että hän aikansa kuluksi tahtoisi

lähteä hiihtämään. Hän pyysi häntä vapaasti oleskelemaan talossa

ja liikkumaan eri huoneissa, kuin omassa kodissaan ainakin, ja toi

hänen huoneeseensa huvittavia kirjoja. Hän pani merkille, että Väinö

kernaimmiten pysytteli yläkerran huoneessa, missä hän vahvasti

tupakoi.

Eräänä päivänä Hannes Borg palasi navetasta, missä oli käynyt

katsomassa sairasta lehmää, ja kun hän astui salin läpi mennäkseen

työhuoneeseensa, riensi Väinö sieltä pois ja kiiruhti ilmeisen

levottomana yläkertaan. Hannes Borg ei ollut tätä huomaavinaan,

mutta kun hän mentyään huoneeseensa silmäili kirjoituspöydälleen,

hän huomasi, että Havanna-sikari-laatikon kansi oli auki ja että

melkoinen osa sen sisällyksestä oli poissa. Kuka muu olisi voinut

viedä sikarit kuin Väinö? Siihen viittasivat hänen säikähtyneet

kasvonsa ja kiireellinen poistumisensa. Hannes Borg joutui ymmälle,

eikä ensin tietänyt, mitä hänen tuli tehdä. Mutta tilannetta

punnittuaan hän ei katsonut voivansa olla asiaan kajoamatta, ja

hän nousi yläkertaan. Väinö oli heittäytynyt pitkäkseen vuoteelle.

Isän astuessa sisään, hän nousi ja asettui nolona seisomaan ikkunan

ääreen. Hannes Borg tiesi ennestään, että Väinö oli heikko hetken

vaikutuksille, hyvälle ja pahalle altis, mutta samalla herkän

tunteellinen. Hän päätti vedota hänen tunteellisuuteensa ja sanoi:

-- Se, mitä juuri teit alhaalla huoneessani, pahoittaa minua

suuresti. Mutta olen valmis antamaan sinulle anteeksi, jos

peittelemättä tunnustat tekosi ja lupaat tästälähin sellaista karttaa.

Väinö kumarsi päänsä alas, mutta ei virkkanut mitään.

Hänen isänsä jatkoi:

-- En sure niitä sikareja, jotka otit. En itse niitä polta, vaan

tarjoan niitä tuttavalleni metsänhoitaja Forsgrénille, joka niistä

pitää. Olen pahoillani siitä, että olet tehnyt teon, joka on ruma,

että olet omin lupinesi salaa anastanut toisen omaisuutta. Sellainen

teko jää painamaan omaatuntoasi. Tahtoisin, että luopuisit siitä,

mikä sinussa on pahaa, ja että sinusta tulisi kunnon mies.

Väinö seisoi yhä allapäin ikkunan ääressä, ja Hannes Borg näki, että

hän häpesi. Hetken kuluttua Väinö pisti kädet taskuihinsa, kahmaisi

esille ottamansa sikarit ja laski ne vaieten pöydälle.

-- Kadutko tekoasi? kysyi Hannes Borg.

Väinö nyökäytti päätään.

-- No niin, se on siis unhoitettu. Saathan riittävästi muuta

tupakkaa. Ja kun nyt olet tunnustanut, voit pitää nämä sikarit.

-- Ei, viekää ne pois, en voi niitä ottaa, virkkoi Väinö laskeutuen

istumaan tuolille ja peittäen käsillä kasvonsa.

-- Kaikki on sovittu ja unhoitettu, ole nyt siis taas iloinen, sanoi

Hannes Borg.

Väinö katsahti isäänsä surullisena, ja Hannes Borg muisti taas hänen

äitivainajansa kauniit silmät.

-- Etkö lähde alakertaan, Väinö? Saamme heti kahvia, kysyi isä.

-- Minun on niin paha olla, vastasi Väinö. Antakaa minun lähteä

hiihtämään. Se minua virkistäisi.

-- No niin, miten tahdot. Mutta tule ajoissa kotiin päivälliselle.

Väinö läksi hiihtämään. Ikkunasta hänen isänsä näki, miten tuo

jäntevä nuori mies voimakkain liikkein suksillaan kiiti tasaisen

niityn poikki ja katosi punaisen ladon kohdalla metsään.

Hannes Borg istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja alkoi merkitä

paperille esitelmän pääkohtia, jonka hän aikoi pitää seuraavassa

nuorisoseuran iltamassa. Mutta -- tämä työ ei luistanut. Hän laski

kynän pöydälle ja jäi miettimään, tokko hän pystyisi kasvattamaan

pojastaan kunnon ihmistä, karsimaan pois hänen pahat taipumuksensa ja

kiinnittämään hänet isäänsä ja kotiinsa.

Keskitalven iltapäivä pimeni, ja Henrika tuli ilmoittamaan, että

päivällinen oli valmis. Väinöä ei kuulunut. Tohtori Borg käski

Henrikan vielä odottaa jonkun aikaa, ennenkuin toi ruuan pöytään.

Mutta kun ei odotettua ollenkaan näkynyt, Hannes Borg istuutui yksin

syömään. Päivällisen jälkeen hän muutaman kerran kävi katsomassa

pihanpuolisesta ikkunasta, eikö hiihtäjää näkyisi. Mutta turhaan.

Ikävissään hän otti esille viulunsa, johon ei ollut pitkiin aikoihin

kajonnut. Hän alkoi soittaa nuoruutensa aikuisia kappaleita. Välillä

jousi vaipui alas, ja hän ajatteli: -- Oliko Väinö tämän lyhyen

oleskelun jälkeen taas jättänyt kotinsa? Eikö hän täällä viihtynyt?

Oliko kulkurielämä painanut häneen liian syvät jäljet? -- Ei, se ei

voinut olla mahdollista. Olihan hänessä heikkoutta ja pahaa, mutta

myös herkkää ja hyvää, Borgin suvusta periytyneitä ominaisuuksia...

Huomaamattaan hän alkoi soittaa kansanlauluja, ja niiden joukossa oli

muutamia harvinaisia, jotka hän nuorena ylioppilaana jalkamatkoillaan

oli kuullut sydänmailla.

Kun hän viimein herkesi ja katsahti taakseen, hän näki Väinön istuvan

tuolilla ovensuussa. Nuorukaisen kasvoilla oli soiton herättämä

harras ilme.

Hannes Borg meni iloisena hänen luokseen ja huomasi hänen silmissään

liikutuksen kostean väikkeen.

Väinö nousi ja mutisi:

-- Tulin hiihtäneeksi liian kauas, jalkojani paleli ja poikkesin

kirkonkylään lämmittelemään.

-- Odotin sinua jonkun aikaa päivälliselle. Sinun on kai nyt kova

nälkä. Saamme heti illallista.

Seisoessaan Väinön vieressä hänestä tuntui kuin pojan henki olisi

löyhkännyt väkijuomille. Mutta hän ei sanonut mitään ja toivoi

erehtyneensä.

* * * * *

Seuraavana päivänä ennen lähtöänsä nuorisoseuran iltamaan Hannes Borg

sanoi Väinölle:

-- Etkö tule mukaani, minä pidän siellä esitelmän. Soisin, että

saisit hyviä ja hauskoja tovereita, joita on useitakin kuulijoiden

joukossa. Viihtyisit sitten paremmin tällä seudulla.

-- En oikein tiedä, vastasi Väinö. Kun metsätöissä ollessani kävin

iltamassa, näyttivät minua sormella ja sanoivat punikiksi.

-- Tämän pitäjän nuorisoseuralaiset eivät sitä tee, sen takaan. He

ovat siksi valistuneita.

-- Kun ehdin enemmän perehtyä tähän kaikkeen... se on alussa niin

outoa.

-- Niinkuin tahdot. Mutta miten saat iltasi kulumaan minun

poissaollessani?

-- Onhan minulla ne kirjat, jotka teiltä sain.

-- Niin, jospa todella niitä lukisit. Henrika valmistaa sinulle

illallisen. Sinun ei tarvitse minua odottaa, jos sattuisin viipymään.

Hevonen oli pihaportaiden edessä, ja Hannes Borg läksi kirkonkylään.

Nuorisoseuran uutta taloa ei oltu vielä rakennettu erimielisyyksien

tähden, ja kokoukset ja iltamat pidettiin toistaiseksi erään

varakkaan talon isossa tuvassa.

Väkeä oli kokoontunut tavallista runsaammin. Kauppias Herhiläkin oli

siellä, ja hän tuli imartelevana tervehtimään tohtori Borgia eteiseen

sanoen:

-- Jos tohtorilla ei ole mitään sitä vastaan, jään minäkin

kuuntelemaan esitelmäänne. Tosin tohtori puhuu etupäässä nuorille,

mutta saattaa näin keski-ikäisellekin olla siitä oppimista, kun

tohtori on niin perehtynyt kirjallisuuteen ja taideasioihin, vaikka

kyllä minäkin luen kirjoja, mikäli monet hommani sallivat, mutta

eihän se meikäläinen voi olla niihin niin perehtynyt kuin sellainen

pesialisti kuin tohtori...

-- Tällä kertaa en aio puhua kirjallisuudesta, vaan

sovinnollisuudesta ja nuorisoseurojen tehtävästä sen edistämiseksi --

näin keskeytti tohtori Borg Herhilän puheen.

Kauppias Herhilän kasvot kuvastivat pettymystä, ja hän huomautti:

-- Sovinnollisuus olisi kyllä hyvä olemassa, mutta eipä sitä löydä

tästä matoisesta maailmasta. Esimerkiksi kapteeni Eversen. Olenhan

sitä miestä auttanut, mutta onkos se siitä kiitollinen. Kaikkea

muuta. Ylpeä se vaan on ja katselee meikäläistä vaan noin yli olkain.

Sanovat, että se nyt on tullut säästäväisemmäksi, mutta luulen, että

se jo voi olla liian myöhäistä...

-- Kuulijani odottavat minua, sanoi Hannes Borg ja siirtyi tupaan.

Hetken aikaa puhuttuaan hän huomasi, että Herhilä, joka oli

istuutunut lähelle ovea, livahti tiehensä, eikä häntä sinä iltana sen

enempää näkynyt.

* * * * *

Nuorisoseuran illanvietto kesti kauan. Oli jo myöhäinen, kun Hannes

Borg palasi Koivukoskelle. Väinön ikkuna yläkerrassa oli pimeä. --

Hän on jo makuulla, ajatteli Hannes Borg. Henrika tuli häntä vastaan

eteisessä ja ilmoitti tapansa mukaan, että oli säästänyt tohtorille

iltaruokaa. Hän lisäsi:

-- Se nuori herra söi illallista ja sanoi sitten lähtevänsä

kävelylle. Siitä on nyt kolmatta tuntia aikaa, eikä se vieläkään ole

palannut.

Hannes Borg söi kiireisesti illallisensa, puki jälleen yllensä

päällystakin ja läksi ulos. Sukset olivat paikoillaan. Hän läksi

astumaan niityn poikki punaiselle ladolle vievää ajotietä, toivoen

kohtaavansa poikansa. Mutta saavuttuaan tien mutkaan, hän kääntyi

katsahtaen pihalle päin. Navetan päässä olevan pesutuvan ikkunasta

pilkoitti valoa. Tämä tuntui omituiselta, kun Henrika oli ainoa, joka

siellä kävi ja askarteli, ja hän tiesi Henrikan jääneen keittiöön.

Hän päätti ottaa asiasta selvän, palasi pihalle ja riensi pesutupaan.

Tultuaan lähelle hän kuuli sisältä ääniä ja naisen laulunloilotusta.

Hän astui pesutuvan eteiseen ja tempasi oven auki. Sisällä istui

Vapun Junu, käsi Heti Vaaksan kaulassa. Heidän edessään pöydällä oli

viinapullo, ja kahvikuppi teki juomamaljan virkaa. Lähellä heitä

istui Väinö, ihaillen tätä hellää idylliä. Kaikki kolme olivat jo

vahvasti ryypiskelleet.

Hannes Borg tiesi, että Heti Vaaksa kapinan aikana oli toiminut

ilmiantajana, jonka vääristä kanteluista moni kunnon mies ja

nuorukainen oli joutunut punaisten uhriksi. Nähdessään oman poikansa

tässä huonossa seurassa Hannes Borg ei voinut hillitä itseään, vaan

sanoi vihoissaan:

-- Sinun pitäisi hävetä, Junu, kun tulet vieraaseen taloon

juopottelemaan ja houkuttelet toisen samaan paheeseen.

Junu karkasi pystyyn ja sanoi röyhkeästi:

-- Eipä tässä ole tarvinnut houkutella, kun hänellä itsellään on

ollut niin hyvä halu. Mutta voidaan lähteä muuallekin, ei meidän ole

pakko jäädä tänne.

Hannes Borg huudahti:

-- Sinun mittasi, Junu, alkaa jo olla täysi. Liian moni tietää,

millaista ammattia näillä seuduilla harjoitat. Kiellän sinua

ankarasti tästälähin seurustelemasta poikani kanssa ja tarjoamasta

hänelle väkijuomia, muuten asetan sinut viranomaisten valvonnan

alaiseksi.

-- Enpä minä kaipaa herraskaisten poikien seuraa, ärjäisi Junu. Enkä

niitä teidän viranomaisianne pelkää.

Hän veti mielenosoituksellisesti tupesta ison puukkonsa ja työnsi sen

takaisin tuppeen, lyöden pari kertaa nyrkillään sen varren päähän.

Hän tiuskaisi:

-- Lähdetään, Heti.

He poistuivat pesutuvasta. Väinö oli noussut, hän näytti

kiihoittuneelta ja aikoi seurata heitä.

-- Sinä et saa lähteä heidän seuraansa, sanoi Hannes Borg, luja kaiku

äänessä, ja kiellän sinua koskaan seurustelemasta heidän kanssaan.

Väinö ei välittänyt tästä kiellosta, vaan lähestyi ovea, mutisten:

-- En ole tähän taloon pyrkinyt, eikä minun ole pakko jäädä tänne,

kyllä minä muuallakin itseni elätän.

Hannes Borg tarttui hänen käsivarteensa ja virkkoi:

-- Sinä et lähde mihinkään. Näen, ettei sinuun lempeys ja hyvyys

vaikuta, sinä olet kiittämätön, ja sinussa piilee vielä pahankurinen

nulikka.

Nuori mies tempautui rajusti irti ja juoksi ulos.

Hannes Borg tyyntyi sen verran, että huomasi kiivaudessaan menneensä

liian pitkälle. Hän riensi poikansa jälkeen ja sanoi jo paljoa

lempeämmin:

-- Väinö, viivy vielä hetkinen, puhukaamme tyynesti, ja kaikki voi

vielä kääntyä hyvin päin.

Väinö ei antanut itseään pidättää ja huusi mennessään:

-- Minulla ei ole täällä enää mitään tekemistä.

Hän kiiruhti Junun ja Heti Vaaksan jälkeen ja saavutti heidät

ajotiellä vähän matkaa portista, ja kaikki kolme poistuivat

kirkonkylään päin nopein askelin.

Hannes Borg katsoi kotvan heidän jälkeensä ja oivalsi, ettei ainakaan

sinä hetkenä ollut mitään tehtävissä, ja raskain mielin hän palasi

sisälle.