Lunta oli satanut jo aikaisemmin, marraskuun lopulla ja joulukuun
alussa. Mutta se oli sulanut. Jouluun oli nyt vaan muutama päivä, ja
luonto oli sitä vastaanottaakseen verhoutunut puhtaaseen lumipukuun,
joka tällä kertaa tuntui pysyvältä.
Hannes Borg oli hartaasti odottanut poikansa Väinön tuloa
Koivukoskelle. Jopa hän kärsimättömänä pitkästä odotuksesta oli
aikonut lähteä naapuripitäjän Ahtialan taloon poikansa olinpaikkaa
tiedustelemaan. Mutta hän hylkäsi tämän tuuman, ajatellen, ettei
pakko auttaisi, ellei hänen poikansa vapaasta tahdostaan tulisi.
Jouluaatto oli tullut, eikä odotettua vieläkään kuulunut.
Forsgrénin puolisot olivat kutsuneet Hannes Borgin Kuuselaan
jouluaattoillaksi. Iltapäivällä hän vietti lyhyen hartaushetken
palvelusväkensä kanssa. Ennen hänen lähtöään Kuuselaan saapui
postissa Aino Vanajalta kirje.
Hannes Borg luki:
'Arvoisa Tohtori!
Pyydän anteeksi, että Tohtori näin kauan on saanut odottaa
vastaustani viime kirjeeseenne. Se, mitä siinä puhuitte,
oli minulle odottamatonta ja on antanut minulle niin paljon
ajattelemista, etten vieläkään ole siitä selvillä. Antakaa
minulle vielä aikaa selvitellä tunteitani. Mutta suokaa minun
nyt jo tunnustaa, että heti tutustumishetkestämme asti olen
asettanut Teidät hyvin korkealle. Teidän persoonallisuutenne,
älynne ja laaja sivistyksenne ovat minussa herättäneet sekä
syvää kunnioitusta että teihin verrattuna oman persoonani
vähäarvoisuuden tietoisuutta. Ja minun on tunnustaminen, etten
kykenisi tyydyttämään sitä ihannetta, joka syvällä mielessänne
kytee. Pidän itseäni arvoituksena. Ihmiset sanovat minua
kylmäksi. Ehkä en sentään ole kylmä, niinkuin pinnalta päättäen
saattaa luulla. Mutta kieltämättä luonteessani on paljon
ristiriitaista.
Laskelmieni mukaan olen jo 15 päivänä tammikuuta kotimaassa.
Opintosuunnitelmani on hiukan muuttunut. Kaikesta tästä on
helpompi suullisesti keskustella, jos Tohtori silloin tahtoo
minua tavata.
Ilmoitan Teille vielä varmemmin tulopäiväni ja toivon sitten
saavani tietää, missä haluatte minut tavata, Helsingissä vaiko
Koivukoskella. Silloin teen Teille tiliä opintoajastani täällä
ulkomailla.
Syvästi kiitollisena ja kunnioittaen:
_Aino Vanaja_.'
Tämä kirje ei ollut erityisen rohkaiseva. Tuo "miettimisaika"
vaikutti tympäisevältä. Oliko Hannes Borgin viime kirjeen sisällys
todella ollut odottamaton, vai oliko puhe siitä ainoastaan
kohteliaasti verhottua epäystä?
Täytyi siis taas malttaa mielensä ja odottaa. Kohtaamiseen ei enää
ollut kuin kolmisen viikkoa. Silloin hän oli saava varmuuden, joka,
vaikkakin se olisi kuinka musertava tahansa, kuitenkin oli parempi
kuin tämä kiusallinen epätietoisuus.
Alakuloisena hän läksi Kuuselaan ja tavallista vaiteliaampana
hän otti osaa yksinkertaisen jouluaaton viettoon. Tarkalla
naisvaistollaan Fredrika rouva tajusi, että Hannes Borg
oli suruissaan ja arvasi, että hän ajatteli Aino Vanajaa.
Hienotunteisesti hän vältti koskettelemasta kaikkea, mikä olisi
johtanut ajatukset ja puheen hänen ulkomailla olevaan serkkunsa
tyttäreen.
Mutta kursailemattoman suoraan kuin aina metsänhoitaja Forsgrén
illallispöydässä virkahti:
-- Oletpa sinä, Hannes, suuresti muuttunut. Enpä olisi luullut, että
sinä, vakava mies ja filosofi, vielä todenteolla rakastuisit.
Rouva Forsgrén, joka katsoi miehensä huomautuksen sopimattomaksi,
koetti sovitella:
-- Mieheni laskee joskus leikkiä. Tohtorin ei pidä pahastua hänen
puheistaan.
Ja Forsgrén, joka Hannes Borgin ilmeestä huomasi, että asia oli
vakava, rupesi kertomaan Eversenistä:
-- Siellä Louhivaaran hovissa alkoivat asiat jo käydä huonosti,
kun ei kapteeni Everseniä kuulunut. Hänen pehtorinsa, jolta varat
juokseviin tarpeisiin loppuivat, kierteli pitäjällä koettaen lainata.
Hän kävi minunkin luonani. Tässä vähää ennen joulua kapteeni viimein
palasi Tanskasta. Maanmittari Haavisto kertoi minulle, että kapteeni
tämän matkan jälkeen on muuttunut. Hän on käynyt vakavammaksi, ei
enää järjestä hurjia juominkejaan ja on alkanut harrastaa tilansa ja
tehtaansa hoitoa.
Kohta illallisen jälkeen Hannes Borg kiitti ja hyvästeli Forsgrénin
puolisoja. Paluumatkalla renkipoika itsekseen ihmetteli tohtorin
vaiteliaisuutta, hän kun aina ennen tällaisilla ajoretkillä oli ollut
puhelias...
* * * * *
Tapanin päivän illansuussa, kun Hannes Borg valmistautui lähtemään
pappilaan tavanmukaisiin joulukemuihin, tuli Henrika ilmoittamaan,
että outo nuori mies odotti keittiössä ja pyysi päästä tohtorin
puheille. Hannes Borg aavisti, kuka se oli, ja hänen sydämensä sykki
ilosta.
Henrikalle hän aikaisemmin oli puhunut pojastaan ja hänen
mahdollisesta tulostaan, jotta se ei olisi ollut liian suuri
yllätys. Tähän vanhaan uskolliseen palvelijattareen oli tohtorin
nuoruuden salaisuuden ilmaiseminen tehnyt mullistavan vaikutuksen.
Että tohtorilla, jota hän oli tottunut pitämään vakavuuden ja
itsehillinnän esikuvana, oli sellainen entisyys, että hänellä oli
avioton poika, joka päällepäätteeksi oli maankulkija, se oli hänelle
katkera kokemus, johon hän vasta vähitellen tottui. Eikä Hannes Borg
ollut asiaa kaunistellut, päinvastoin hän oli sanonut, että hän oli
heikko ihminen niinkuin monet muutkin.
Tullessaan keittiöön hän näki poikansa Väinön istuvan tuolilla oven
suussa. Hänellä oli yllään huononlainen puku ja hän oli hiukan
laihtunut.
Hannes Borg tervehti häntä sydämellisesti ja pyysi häntä käymään
sisälle.
Heidän molempien istuessa Hannes Borgin työhuoneessa ei puhe tahtonut
heiltä sujua. Väinö oli ujo ja tunsi itsensä vieraaksi tässä
ympäristössä. Kun hänen isänsä kysyi häneltä, miksi hän ei ollut
tullut pikemmin, hän vastasi:
-- En oikein tiedä. Se tuntui niin oudolta.
Myöhemmin, heidän syödessään illallista, Väinö tuli puheliaammaksi ja
kertoi, että metsätöissä oli syntynyt "pomon" kanssa erimielisyyttä
ja että Väinö oli poistunut työstä. Sitten hänen ei ollut onnistunut
saada uutta työmaata ja hänen oli ollut pakko myydä parempi pukunsa.
Hannes Borg huomasi kaikesta, että Väinö pitkän eron aikana oli
vieraantunut isästään ja järjestyneistä oloista, ja hän päätti
varovasti ja vähitellen palauttaa hänet sivistyneen henkilön tapoihin
ja sitten alottaa hänen luonteensa kasvattamisen.
Hän sai illallisen jälkeen perinpohjin peseytyä ja koetella erästä
isänsä pukua, joka sopi hänelle hyvin, isä ja poika kun olivat
kasvultaan aivan samankokoiset.
Saatettuaan Väinön myöhemmin illalla yläkerran huoneeseen Hannes Borg
sanoi hyvää yötä toivottaessaan:
-- Nyt olet kotonasi, Väinö, isäsi luona, joka tahtoo parastasi.
Väinö oli vieraantunut sovinnaisesta kiittämisestä ja
kohteliaisuuslauseista, eikä sanonut muuta kuin:
-- Hyvää yötä!
Astuessaan portaita alakertaan Hannes Borg tunsi sisällään
värähtelevän lämpimän tunteen, jommoista hän ei vuosikausiin ollut
kokenut.