Lausuen monet tuhannet kiitokset hyvästeli Veikko Aavikko seuraavana
aamuna tohtori Borgia ja pyysi häntä käymään luonaan.
Aamupäiväpostissa Hannes Borg sai Vincenzo Olivalta Münchenistä
kirjeen. Oliva kirjoitti:
'Arvoisa ystäväni,
Nyt vasta olen saanut senverran levollista aikaa, että voin
lähettää Teille tämän tervehdyksen. Valitettavasti sota keskeytti
kirjeenvaihtomme. Minäkin olin rintamalla ja sain jalkaani
vamman, joka ei koskaan täydelleen parane. Minun täytyy ontua
loppuikäni. Silti koetan kykyni mukaan ylläpitää tasapainoani,
mikä kylläkin on tarpeellista meille kaikille tässä kaaoksessa.
Kiitän Teitä vilpittömästi kaikista ystävällisistä
sanoista, jotka kirjeessänne suvaitsitte mainita minusta ja
taidepyrkimyksistäni. Mutta varmasti Te arvioitte kykyni
liian suureksi. Niinikään kiitän Teitä luottamuksestanne,
jota osoititte minulle lähettämällä luokseni oppilaanne
neiti Vanajan. Hän on viehättävä nuori nainen ja hyvin
lahjakas. Alussa hän hartaan innokkaasti otti osaa ohjaamiini
harjoituksiin. Mutta äskettäin hän on alkanut käydä eräässä
taiteellisessa tanssiopistossa, ja tämä tuntuu niin jakavan hänen
harrastustaan, että näyttämötaide jää vähäosaisemmaksi. Olen
hänelle huomauttanut siitä aiheutuvasta vahingosta. Olen myös
katsonut velvollisuudekseni puhua siitä Teille, koska olen Teidän
edessänne vastuunalainen hänen kehityksestään.
Olen hyvin iloinen, jos pian taas saan Teiltä tietoja, rakas
tohtori. Tällä kertaa sulkeudun parhaiten suosioonne.
Ystävänne
_Vincenzo Oliva_.'
Tämä kirje herätti Hannes Borgissa sekalaisia tunteita. Pitkään
aikaan hän ei ollut saanut Aino Vanajalta muita tietoja kuin lyhyen
ilmoituksen ja kiitoksen rahalähetyksestä. Ei Elisabetkaan ollut
kirjoittanut. Oliko tuo Aino Vanajan harrastuksen kääntyminen
tanssiopintoihin Elisabetia niin syvästi pahoittanut, ettei hän
sentähden ollut tahtonut kirjoittaa? Ja oliko tuohon uuteen
harrastukseen syynä Eversenin vaikutus? Ehkä Eversen oli ulotuttanut
matkansa Müncheniin asti ja ehkä suorastaan sitoutunut maksamaan Aino
Vanajan tanssiopinnot.
Hannes Borgille selveni selvenemistään, että hänen oli otettava
ratkaiseva askel ja avoimesti tunnustettava Aino Vanajalle
rakkautensa. Hän yritti alkaa kirjettä, mutta kynä ei kulkenut
paperilla, lauseet takertuivat alkuunsa. Hän tunsi itsensä
epävarmaksi ja hermostuneeksi ja läksi kävelemään metsään. Raju tuuli
puhalsi ja raastoi puista ja pensaista viimeisiä lakastuneita lehtiä,
jotka hurjina tanssivat kuolintanssiaan. Ahdistus valtasi hänen
sydämensä, ja hän tunsi entistä kipeämmin elämänsä yksinäisyyden
ja kaihon. Tästä yksinäisyydestä ja kaihosta hänen täytyi pyrkiä
vapautumaan, se jääti, se musersi hänet. Hänen täytyi koettaa saada
tähän kotiinsa ja itseensä lujin sitein kiinnitetyksi se olento, jota
hän rajattomasti ihaili.
Raitis syysilma virkisti häntä hänen pitkällä kävelyllään, ja kun hän
palasi työhuoneeseensa, hän oli saavuttanut sen sisäisen tasapainon,
jota tarvitsi kirjoittaakseen ratkaisevan kirjeen.
Hän tarttui kynään ja kirjoitti:
'Kunnioitettava Neiti!
Se, mitä Teille tässä kirjoitan, ei ehkä tule Teille täydellisenä
yllätyksenä.
Jo tutustumisemme ensi päivistä alkaen olen Teitä kohtaan
tuntenut ihailua ja kiintymystä, joka on kehittynyt elämääni
hallitsevaksi voimakkaaksi tunteeksi, jonka rinnalla kaikki
muu tuntuu vähempiarvoiselta. Tunnustan nyt suoraan, että olen
pettänyt itseäni ja Teitä luulotellen, että harrastus tulevaan
taiteilijauraanne olisi ollut pääsyynä lähentymiseeni Teihin. Ei,
tämän lähentymiseni on aiheuttanut Teidän harvinainen, muista
eroava persoonallisuutenne, koko lumoava keväinen olentonne,
jonka pelkkä muisteleminen saa vereni virtaamaan suonissa
vilkkaasti kuin nuorukaisen ja nostaa minussa elämäntuntemuksen
aallot korkealle. Rohkenenko toivoa Teiltä vastakaikua näihin
tunteisiini? Kirjoittakaa minulle heti vastauksenne. Siitä
riippuu paljon: kohtaloni, elämäni onni.
Ihaillen, odottaen
_Hannes Borg_.'
Kun tämä kirje oli kirjoitettu, tuntui Hannes Borgista, kuin olisi
raskas taakka pudonnut hänen hartioiltaan. Hän tiesi astuneensa
ensimäisen tärkeän askeleen ratkaisua kohti. Hän tiesi samalla
asettaneensa painavan kysymyksen kohtalon vastattavaksi. Mikä oli sen
vastaus oleva?