Metsänhoitaja oli tohtori Borgin kanssa käynyt suota katsomassa ja
antanut ensimäisen neuvonsa:
"Älkää tehkö ojia lähelle toisiaan, älkääkä kaivako niitä kovin
syviksi. Vaikka suossa onkin vettä, voisi se siitä kuivua liian
vähiin".
Kun he päivällisen syötyään siirtyivät Hannes Borgin työhuoneeseen
kahville, näki metsänhoitaja siellä Aino Vanajan muotokuvan.
-- Se on aika elävästi maalattu, hän virkahti. -- Kuulehan, sinä
taidat olla oikein pikiintynyt tuohon tyttöön.
Hannes Borgia ei miellyttänyt tuo Forsgrénin käyttämä sana
"pikiintynyt" eikä hänen huomautuksensa leikillinen sävy. Olihan
tunne, joka hallitsi häntä, siksi vakava.
Hetken kuluttua hän vastasi:
-- Voinhan sen sinulle, vanhalle ystävälleni, tunnustaa. Minä,
neljäkymmentäviisi-vuotias mies, olen häneen rakastunut hehkuvasti
kuin nuorukainen.
-- Koska nyt puhumme asiasta avoimesti, ehkä et pahastu, jos sanon
mielipiteeni suoraan. En luule, että tämä tunne saattaa sinua
onnelliseksi.
-- Se on mahdollista. Mutta se on elämäni tähänastinen voimakkain
tunne.
-- Siksipä sitä vielä enemmän pelkään. Epäilemättä tunnet Aino
Vanajaa puutteellisesti. Hänellä on vallan erikoinen luonne,
hän on itsepäinen ja lujatahtoinen. Et muuten ehkä tiedä, että
hän on avioton lapsi. Hänen äitinsä oli tyttönä harjoittelijana
maaseutukaupungin postikonttorissa. Tiedettiin, että hänellä oli
suhde kaupunkiin majoitetun venäläisen varusväen ylhäiseen upseeriin.
Puhuttiin kreivistä tai ruhtinaasta. Heti suhteen alettua hän alkoi
käydä hienosti puettuna. Viimein tuo ylhäinen upseeri kyllästyi
lemmittyynsä ja siirtyi Venäjälle. Köyhälle postineidille syntyi
tyttölapsi. Se oli Aino Vanaja. Äiti, vaimoni serkku, on hiljainen,
miellyttävä ihminen, hyväsydäminen, mutta heikko luonteeltaan.
Hänellä ei ole muuta vikaa, kuin että hän on koreilunhaluinen
ja tuhlaa vieläkin pienistä tuloistaan melkoisen osan hienoihin
vaatteisiin. -- Tämä piirre -- elämänkoreuden tavoittelu -- on ainoa,
jonka Aino Vanaja on äidiltään perinyt. Muut ominaisuudet: kaunis
ulkomuoto, hyväpäisyys, tahdonlujuus, lienevät perintöä isältä, jota
hän ei ole nähnyt. Tuo mies ei koskaan ole tiedustellut entisen
lemmittynsä olinpaikkaa ja suhteensa seurauksia.
-- Se on mielenkiintoinen, romantillinen tarina. Jos olet kertonut
sen minulle siinä tarkoituksessa, että tunteeni muuttuisivat, olet
osunut väärään.
-- Ethän toki ajattele pyytää Aino Vanajaa vaimoksesi?
-- Se on luja aikomukseni. Jo ennen hänen lähtöään ulkomaille aioin
ilmaista sen hänelle. Mutta pelkäsin, että hän katsoisi tuttavuutemme
liian lyhytaikaiseksi. Mutta suurin syy tunnustukseni siirtämiseen on
nuoruuteni onneton suhde.
-- Oletko viime aikoina kuullut mitään pojastasi?
-- En. Tuo poloinen oli sekaantunut kapinaan punaisten puolella.
Asiamies, jonka kautta olen hänen olojaan tiedustellut, on saanut
selville, että hänet oli pakoitettu punakaartiin, ettei hän
kuitenkaan ollut tehnyt mitään rikosta, mutta että hän jonkun
aikaa oli istunut vangittuna, ja että hänet päästettiin vapaaksi,
kun tutkimus ei todennut mitään raskauttavaa. Hänen nykyisestä
olinpaikastaan en toistaiseksi ole saanut tietoa. Ja minussa on
herännyt kovia tunnonvaivoja siitä, etten näinä viime vuosina enempää
ole häntä etsinyt saadakseni hänet takaisin luokseni.
-- Olithan aikaisemmin tehnyt kaiken häntä nostaaksesi. Mutta hän oli
ja on luultavasti parantumaton renttu. Muistatko millaisessa tilassa
hän takavuosina tuli tänne, juopuneena, repaleisena, uhkaavana?
-- Sen muistan. Ja juuri silloin, huolimatta hänen kurjasta tilastaan
ja uhkamielisyydestään, olisi minun pitänyt sulkea hänet isän syliini
ja pidättää hänet täällä. Että en sitä tehnyt, se oli rikokseni. Ja
minun täytyy koettaa, jos se vielä suinkin on mahdollista, korjata
laiminlyöntini. Siinä pääsyy, joka on estänyt minua pyytämästä Aino
Vanajan kättä.
-- Ne arvelut ovat turhat Aino Vanajaan nähden. Jos hän kiintyy
johonkin ihmiseen -- jos hän yleensä voi kiintyä -- en luule, että
sinun entisyytesi saisi häntä epäröimään. Päinvastoin luulen, että
hän pitäisi sellaista mielenkiintoisena ja "pikanttina". Mutta
toistan vielä kerran: onnea se avio ei sinulle tuota. -- Luulen, että
voimakas kiintymys matkaansaa enemmän kärsimystä kuin onnea -- jos
kaksi suuresti erilaista luonnetta liittyy toisiinsa.
* * * * *
Kun Hannes Borg illan suussa oli saattanut metsänhoitajaa hänen
ajoneuvoihinsa, kohtasi hän pihakuistikon portailla miehen, jonka
ulkomuoto herätti hänen huomiotaan. Nyt hän muisti, että Samuli Aura
oli maininnut erään naapuripitäjän miehen odottavan keittiössä. Tuo
mies oli noin kolmikymmenvuotias, hyvin kalpea ja kärsivän näköinen.
Hänen nimensä oli Veikko Aavikko ja hän sanoi, että hänellä oli asiaa
rouva Elisabet Borgille, jonka asuinpaikkaa hän kauan oli hakenut.
-- Rouva Elisabet Borg, sisarentyttäreni, on tätä nykyä ulkomailla
ja palaa kotiin vasta joulun jälkeen, sanoi Hannes Borg. --
Mutta kenties voitte ilmaista asian minulle, hänen läheiselle
sukulaiselleen.
Mies näytti joutuvan ymmälle. Hetken mietittyään hän vastasi:
-- Se on vähän sellaista yksityistä asiaa, joka minun on toimitettava
sille rouvalle itselleen.
Ja kääntääkseen puheen toisaalle hän jatkoi:
-- Olisin samalla tilannut häneltä kuvan, kun hän kuuluu olevan niin
taitava kuvien tekijä. Nuori veljeni sai surmansa kapinassa. Minulla
on mukana hänen valokuvansa, että jos sen mukaan voisi suurentaa
kuvan ja tehdä siitä oikein värikuvan, kun minä hyvin muistan
millainen tukka ja minkäväriset silmät hänellä oli.
Hän oli puhunut hengästyneesti, mielenliikutus oli moneen kertaan
tukahuttanut hänen äänensä.
Nyt vasta Hannes Borg oikein huomasi, kuinka syvästi surulliset tuon
miehen kasvot olivat ja hän virkkoi:
-- Puhun siitä sisarentyttärelleni, kun hän joulun jälkeen palaa
kotiin, jos ette katso voivanne minulle sitä asiaanne ilmaista. Ehkä
saan osoitteenne, niin ilmoitan teille milloin voitte tulla häntä
tapaamaan.
Veikko Aavikko kaivoi esiin povitaskustaan pienen repaleisen
muistikirjan, kirjoitti osoitteensa, repäisi irti lehden ja ojensi
sen Hannes Borgille.
-- Millä puolella velivainajanne oli? kysyi Hannes Borg.
-- Valkoisella. Ja minä onneton kun jouduin punaisten puolelle ja kun
minun täytyi nähdä miten he hänet ampuivat.
Nyt hän ei enää voinut hillitä itseään, vaan purskahti itkuun,
peittäen käsillään kasvonsa. Koko hänen ruumiinsa vapisi, ja hän
nyyhkytti rajusti.
Hannes Borg pyysi häntä sisälle ja koetti rauhoittaa häntä. Vasta
pitkän hetken kuluttua hän senverran tyyntyi, että saattoi jatkaa
puhettaan:
-- Elinikäni kadun, että menin sille puolelle. Luulin, että he
tuottaisivat kansalle onnea, mutta kun näin, kuinka he omilta
kansalaisilta ryöstivät, kuinka polttivat taloja ja kiduttivat
kuoliaaksi viattomia ihmisiä... silloin silmäni aukenivat ja kirosin
sen hetken, jona jätin vaimoni ja lapseni ja yhdyin punaisiin.
-- Te olette siis vakavasti katunut tätä tekoanne?
-- Antaisin henkeni, jos saisin sen teon tekemättömäksi. En koskaan
saa mielestäni veliparan epätoivoista katsetta, kun he laahasivat
hänet ammuttavaksi. Se näky vaivaa minua yöt ja päivät. Maatessani
näen pahoja unia, ja usein veljeni kalpeat kasvot ilmestyvät eteeni
syyttäen minua. Kun kuulin, että tässä asuu tohtori, päätin jäädä
odottamaan ja kysyä, että kun ne tohtorit parantavat ruumiin tauteja,
niin eivätkö ne osanne parantaa sielunkin tauteja.
Hannes Borg selitti hänelle olevansa "viisauden tohtori" ja ettei hän
osannutkaan ruumiin tauteja parantaa. Mutta sielun tautien hän luuli
keventyvän puhumisesta ja lohdutuksesta.
Veikko Aavikko valitti vielä, että monet hänen kotikylässään
vieroivat häntä "punikkina" ja että hänen oma vaimonsakin oli käynyt
hänelle kylmemmäksi.
-- Siinä he tekevät väärin, sanoi Hannes Borg. Jos katumuksenne
on vilpitön, ja sitä en epäile, tulisi heidän päinvastoin teitä
kunnioittaa. Jos tahdotte, käyn paikkakunnallanne ja puhun vaimonne
kanssa.
Veikko Aavikon alakuloisille kasvoille tuli ilonväike ja hän virkkoi:
-- Se olisi liian suuri vaiva herra tohtorille! Millä minä sen voisin
palkita?
-- Emme puhu palkinnosta. Minulle on suuri ilo, jos voin teitä auttaa.
Ilta oli heidän keskustellessaan pimennyt ja tohtori Borg kehoitti
Aavikkoa jäämään Koivukoskelle yöksi. Hiukan kursailtuaan tämä
suostui tarjoukseen. Ylikamari lämmitettiin ja siihen valmistettiin
Veikko Aavikolle vuode. Illallisen jälkeen tohtori Borg saattoi
vieraansa yläkertaan ja sanoi toivotettuaan hyvää yötä:
-- Jos ette saa unta, ja jos nuo pahat ajatukset ja muistot teitä
ahdistavat, voitte tulla herättämään minut. Nukun kevyesti, herään
helposti, ja sitten karkoitamme synkät näkynne.
Veikko Aavikko vastasi:
-- Enpä luule, että minun tarvitsee tohtorin yörauhaa häiritä. Enhän
pitkiin aikoihin ole tuntenut itseäni näin rauhalliseksi.