Kun Hannes Borg myöhään illalla palasi Helsingistä Koivukoskelle,
tuntui hänen kotinsa autiolta ja kolkolta. Hän käveli edestakaisin
salissa ja työhuoneessaan, unhoittaen illallisensa, jonka Henrika
hänelle oli huolellisesti valmistanut. Tuontuostakin hän pysähtyi
katselemaan seinällä riippuvaa Aino Vanajan muotokuvaa. Ja nuo
silmät näyttivät seuraavan häntä minne hän asettuikin huoneessaan.
Kuinka hän rakasti noita piirteitä, kullanhohteista tukkaa ja
ihmeellisiä sinisilmiä. Nyt oli tullut hänen elämänsä suuri tunne,
joka oli kietonut valtaansa koko hänen olemuksensa. Alussa se oli
ollut melkein taidepalvontaan vivahtavaa harrasta ihailua. Nyt se
oli kasvanut suureksi vastustamattomaksi intohimoksi, joka kaipasi
vastakiintymystä ja vaati omistamista.
Hän tiesi, että Aino Vanaja ja Elisabet aikoivat viipyä pari päivää
Berlinissä ja sieltä matkustaa suoraa päätä Müncheniin. Jos hän
nyt kirjoittaisi heille, saisivat he perille tultuaan häneltä
tervehdyksen. Hän päätti jo sinä iltana kirjoittaa molemmille. Hän
istuutui työpöytänsä ääreen ja tarttui kynään. Kummalleko hän ensin
kirjoittaisi? Mietittyään hetken hän päätti rauhoittaa tunteitaan
kirjoittamalla ensin Elisabetille:
'Rakas Elisabet!
Vaikea on minun sanoin kuvailla kuinka hylätyksi tunnen itseni
Teidän molempien lähdettyä. Koivukoski on vallan kuin autio.
Helsingistä palattuani kuljin iltapimeässä pihalla ja tein
kierroksen Sinun pienelle huvilallesi. Oli outoa, kun ikkunoista
eivät pilkoittaneet tuttavalliset tulet. Ja nyt istun tässä,
hiljaisessa työkammiossani, ja ajattelen, että kuusi kuukautta
on pitkä aika -- ylen pitkä sille, joka odottaa. Mutta teen
väärin, kun näin valitan, sillä tiedänhän, miten tärkeä tämä
matka on Sinulle, sekä mielesi tasapainolle että taiteellesi.
Ja toivottavasti jonkun ajan kuluttua totun ja opin mukautumaan
yksinolooni. Olisipa hauska, jos Münchenissä pääsisitte asumaan
Weilerin täysihoitolaan. Rouva ja herra Weiler ovat herttaisia
ihmisiä. He osaavat täysihoitolaisissaan herättää viihdyttävän
kodintunteen. Kirjoita minulle usein, en odota pitkiä kirjeitä,
kirjekorttikin riittää, niin että näen, miten voitte ja
viihdytte. Ja luonnollisesti olen kiitollinen, jos annat minun
seurata neiti Vanajan opintoja, edistymistä ja hänen elämäänsä
suurkaupungissa. Kuinka onnellinen olen tietäessäni, että Sinä
olet siellä häntä tukemassa.