_Hannes_.'
Nyt hän oli siksi tyyntynyt, että saattoi ryhtyä kirjoittamaan Aino
Vanajalle:
'Kunnioitettava Neiti!
Yksinäni työhuoneessani myöhäisenä iltahetkenä muistelen elävästi
niitä draamallisia keskusteluja, joita minulla oli Teidän
kanssanne tässä samassa huoneessa. Ne antoivat paljon uutta
sisällystä elämääni ja saivat minut toivorikkaasti odottamaan
niitä taiteellisia saavutuksia, joihin lahjanne selvästi
viittaavat. Nämä "tunnit" kävivät minulle rakkaiksi, ja niiden
keskeytys on luonut elämääni tyhjyyttä, jota en voi millään
täyttää.
Toivotan Teille hartaasti kaikkea menestystä ja pitäisin erittäin
onnellisena tapauksena sitä, että pääsisitte ystäväni Vincenzo
Olivan oppilaaksi. Silloin saisitte varman pohjan tulevalle
taidetoiminnallenne. Jos sattuisi niin ikävästi, ettei hän enää
olisi Münchenissä, tai että sota olisi aiheuttanut mullistavia
muutoksia hänen oloissaan, pyydän Teitä viipymättä sähköttämään
minulle, niin että voin kääntyä toisten henkilöiden puoleen.
Suuresti kärsimättömänä jään odottamaan tietoja matkanne
onnistumisesta ja siitä, miten olonne järjestyvät Münchenissä
perille tultuanne. Toivon siis, ettei odotukseni ole liian pitkä.
Kunnioittavin terveisin:
_Hannes Borg_.'
Matkansa varrelta olivat Elisabet ja Aino Vanaja lähettäneet
postikortteja. Viimeiset olivat päivätyt Berlinissä. Sitten
seurasi parin päivän pysähdys. Ilokseen sai Hannes Borg niiden
kuluttua Elisabetilta seuraavan sähkösanoman: "Glückliche Ankunft
München Pension Weiler". -- He olivat siis saavuttaneet matkansa
päämäärän ja päässeet asumaan Weilerin täysihoitolaan. Se oli
suuresti rauhoittavaa. Mutta nyt seurasi kirjeiden odottaminen,
olihan sodanaikainen postinkulku hidas, ja odotus saattoi paisua
viikkokausien pituiseksi. Mutta jo kymmenen päivää sähkösanoman
saapumisen jälkeen Hannes Borg ihmetellen sai Elisabetilta ja Aino
Vanajalta kirjeen.
Hän sulkeutui huoneeseensa niitä lukemaan.
Elisabet kirjoitti:
'Matkamme on käynyt kaikin puolin onnellisesti, ja olemme
perillä tässä miellyttävässä taidekaupungissa. Hilpeät ja
rehdit baierilaiset eivät sodan vaikutuksesta ole sanottavasti
menettäneet hyvää tuultaan. Asumme siis Weilerin täysihoitolassa.
Weilerin puolisot ovat todella herttaisia ja kohtelevat meitä
melkein kuin omia lapsiaan. He lähettävät Sinulle sulimmat
terveisensä.
Paljoa en vielä ole ehtinyt täällä kokea, sillä tahdoin
viipymättä kirjoittaa. Sattui näet niin hyvin, että nuori maalari
Teuvo Kaisla lähti täältä Berliniin ja lupasi toimittaa kirjeemme
kuriiria myöten Suomeen.
Tunnen kuitenkin jo nyt, että olen päässyt virkeään taiteelliseen
ilmakehään. Huomenna aion lähteä nuorten maalaajien klubiin. Älä
silti pelkää, että eksyn futuristisiin ja ekspressionistisiin
hullutuksiin. Mutta väritykseen nähden toivon heiltä oppivani
jotain uutta.
Jotta elämämme täällä tulisi halvemmaksi, asumme Aino Vanajan
kanssa samassa huoneessa. Minä saan sitäpaitsi käyttää pientä
lasikattoista ullakkokamaria maalaushuoneenani. Samaan aikaan
saapuvassa kirjeessään Aino Vanaja epäilemättä kertoo käynnistään
herra Vincenzo Olivan luona.
Toivon, että et pahasti ikävysty yksinäsi Koivukoskella. Olen
usein siellä ajatuksissani luonasi. Totta puhuen olen jo
ehtinyt saada koti-ikävän. Kaipaan Sinun henkisesti avartavaa
ja rikastuttavaa seuraasi. Nyt täällä kaukana osaan antaa sille
oikean arvon.
Lämpimin terveisin
_Elisabet_.'
Hannes Borg oli tahallaan säästänyt Aino Vanajan kirjeen viimeiseksi.
Ja vieläkin hän viivähti, ennenkuin aukaisi sen. Hän teki sen
sitten nopealla saksien leikkauksella, kuin teon ainakin, joka oli
päättäväisesti ratkaistava. Hän luki:
'Kunnioitettava Tohtori!
Monet uudet ja voimakkaat vaikutelmat ovat täällä suuressa
maailmassa täyttäneet mielen. Mutta olen huono kynäilijä niistä
näin kirjeessä kertomaan. Tahdon kaikkein ensiksi mainita, että
professori Vincenzo Oliva oli erittäin ystävällinen ja hyväksyi
minut oppilaakseen. Hän haavoittui sodassa ja ontuu lievästi
vasemmalla jalallaan. Mutta mikä oivallinen plastiikanopettaja
hän silti yhä vielä on. Olen ihastunut hänen opetukseensa,
ja hän on mairittelevasti puhunut näyttämöedellytyksistäni.
Hänen oppilaansa ovat jaetut kahteen ryhmään, vasta-alkajiin
ja edistyneihin. Olen saanut katsojana olla läsnä jälkimäisten
harjoituksissa, ja nähdessäni kuinka paljon he jo osaavat, on
kunnianhimoni paisunut entistään suuremmaksi. Tahdon taiteen
alalla aikaansaada jotain etevää ja tunnustusta ansaitsevaa.
Onhan kaikki toistaiseksi vaan alulla, mutta kun pääsen
pitemmälle, toivon voivani siitä Tohtorille jotain kertoa.
Kaikesta tästä odottamattomasta ja mielenkiintoisesta, joka on
tullut osakseni, saan yksinomaan kiittää Teitä, herra Tohtori.
Enkä tiedä, miten koskaan saatan palkita luottamuksenne ja
tarpeeksi osoittaa kiitollisuuttani.
Professori Oliva lähettää parhaat terveisensä ja lupaa pian
kirjoittaa.
Kunnioittaen ja kiitollisena:
_Aino Vanaja_.'
Tämä kirje, muuten niin ilahuttava sisällykseltään, herätti Hannes
Borgissa jonkunlaista pettymystä. Aina vaan tuota ylenpalttista
kunnioitusta ja kiitollisuutta! Hän olisi toivonut jotain hellää
sanaa, jotain viittausta kaihoon, jommoista hän itse Müncheniin
kirjoittamassaan kirjeessä oli ilmaissut. Mutta kun hän oli hetken
asiaa ajatellut, johtui hänen mieleensä, ettei neiti Vanaja
todennäköisesti tätä ensimäistä kirjettään kirjoittaessaan vielä
ollut ehtinyt saada Hannes Borgin kirjettä, hän kun ei siitä
maininnut mitään, ja ettei Hannes Borg suoranaisesti ollut ilmaissut
hänelle tunteitaan, joten tällä nuorella naisella ei ollut aihetta
hellien tunteiden esille tuomiseen.