Eräänä aamuna saapui Koivukoskelle odottamaton vieras: kauppias
Herhilä. Hän tuli ilmoittamaan Elisabet rouvalle, että kirkko kapinan
hävityksestä oli kärsinyt siksi paljon, että se oli perinpohjin
korjattava ja sisältä maalattava. Uuden alttaritaulun paljastajaiset
saattoivat sen vuoksi tapahtua vasta joulun jälkeen, kevätpuolella.
Tästä oli Herhilä tahtonut tulla kertomaan, jotta taiteilijatar ei
turhaan pitäisi kiirettä.
Hän lisäsi:
-- Ehkäpä se tulee vielä parempi, kun ei tarvitse maalata niin
joutuin. Mutta kyllä rahat maksetaan heti kun taulu on valmis, että
ei se meille mitään merkitse; ne rahat on jo siihen tarkoitukseen
varattu.
Elisabet huomautti, ettei hän ollut riippuvainen palkkion
kiireellisestä suorittamisesta ja että hän kevääseen mennessä
valmistaisi tilatun maalauksen.
Herhilä sanoi, että hänellä vielä oli asiaa tohtori Borgille, teki
kiireisesti lähtöä ja riensi Hannes Borgin rakennukseen.
Neiti Vanaja oli parhaillaan tohtori Borgin luona tunnillaan.
Astuttuaan saliin ja tervehdittyään tohtori Borgia Herhilä alkoi
kiihkeästi selittää tulonsa aihetta.
-- Kun oli asiaa sille taiteilijattarelle, päätin samalla
käväistä tohtorin puheilla ja kysyä, mitä tohtori ajattelee siitä
loukkauksesta?
-- Mitä loukkausta tarkoitatte?
-- Sitä kunnianloukkausta siellä kapteeni Eversenin pidoissa. Olihan
se hyvin suuri loukkaus, kun kapteeni vieraiden nähden ajoi minut
pois pidoista, joihin oli minut kutsunut. Olen aikonut nostaa siitä
kanteen häntä vastaan, sillä olihan monia kymmeniä todistajia, niiden
joukossa herra tohtori itse. Mitä tohtori tästä asiasta oikein meinaa?
-- En saata puolestani käsittää, että kapteeni Eversen olisi tehnyt
itsensä syypääksi kunnianloukkaamiseen.
-- Vai ette, kiljaisi Herhilä kiivastuen. Enkös minä ole auttanut
häntä lainaamalla hänelle rahoja, melkoisen summan! Sillä eivät
sen miehen ahväärit ole niin hyvät, kuin miltä ulkoapäin näyttää.
Ja miten hän elää? Se nainen, joka oli emännöitsijänä Louhivaaran
hovissa ja jota Eversen sanoi leskirouvaksi ja serkukseen, ei
se ollut mikään rouva eikä serkku. Se oli yksi monia kapteenin
lyhytaikaisia heiloja, ja se suuttui pahasti kun kapteeni niin
hurjasti hakkaili sitä neiti Vanajaa, pani pillit pussiin ja pötki
tiehensä.
-- Nuo ovat asioita, joihin minä en tahdo sekaantua. Ja kun kauppias
Herhilä kysyi mielipidettäni, niin on vakaumukseni se, että ette
mitään voita, jos nostatte kanteen kapteeni Everseniä vastaan, sillä
olitte liiaksi maistanut väkeviä ja siinä tilassa tarvitsitte lepoa.
Kapteeni teki teille päinvastoin palveluksen.
-- Vai niin, kiivastui Herhilä, se minun olisi pitänyt tietää, että
emme me kansanmiehet saa tukea ja puolustusta herroilta. Herrat
vetävät kaikki yhtä köyttä, se on tunnettu asia.
-- Erehdytte, jos luulette minua tässä asiassa puolueelliseksi; minä
en puolusta kapteeni Everseniä, mutta kun olette kääntynyt minun
puoleeni, olen sanonut mielipiteeni.
Loukkaantuneena siitä, ettei ollut saanut kannatusta, poistui
Herhilä. Kun hän nousi ajoneuvoihinsa, ajoi Eversen autossaan
portaiden eteen.
Herhilä ei tervehtinyt häntä, vaan loi häneen vihamielisen katseen,
läimäytti hevostaan piiskalla ja ajoi tiehensä.
Eversen tuskin kiinnitti häneen huomiota.
Henrika toi tohtorille kapteenin käyntikortin. Hannes Borgista tämä
kapteenin äkillinen tulo oli ikävä yllätys. Hän pahoitteli Aino
Vanajalle, että heidän tuntinsa toistamiseen keskeytyi, mutta lupasi
palata niin pian kuin suinkin.
He olivat istuneet ryijyn peittämällä sohvalla vastapäätä salin ovea,
ja Hannes Borgin avatessa oven saattoivat Aino Vanaja ja Eversen
vilaukselta nähdä toisensa.
Kapteeni oli hienossa siviilipuvussa. Hänen moitteettoman pitkän
takkinsa reunusliepeen napinlävessä oli valkoinen ruusu. Hän oli
riisunut toisen kermanvärisistä käsineistään ja leikitteli sillä
huolettomasti.
Hän mainitsi käyntinsä lähimmäksi aiheeksi tohtori Borgin
ranskankieliset kirjat, joita oli saanut lainaksi ja joita
valitettavasti oli tullut liian kauan pitäneeksi. Nyt vasta hän oli
ne kaikki lukenut ja oli rientänyt tuomaan ne takaisin.
Hannes Borg sanoi, ettei hän niitä ollut tarvinnut eikä kaivannut.
Sitten Eversen ilmoitti haluavansa tutustua osaviljelyksen
periaatteisiin, joihin tiesi tohtori Borgin olevan perehtyneen. Ehkä
Louhivaaran laajoilla viljelysmailla osaksi saattaisi niitä toteuttaa.
Hannes Borg sanoi olevansa valmis antamaan haluttuja tietoja, mutta
että hän sillä hetkellä ei joutanut, hänellä kun paraikaa oli luonaan
oppilas.
Eversen ymmärsi häiritsevänsä ja nousi, kuitenkaan pitämättä
erityistä kiirettä, ja sanoi:
-- Tiedän, että esitätte neiti Vanajalle draamallista estetiikkaa.
Minä olen sitä mieltä, että neiti Vanajalla on kaikki edellytykset
tullakseen kuuluisaksi tanssijattareksi.
-- Minä puolestani en ole tanssitaiteen ihailija. Eihän se mitenkään
kohoa draamallisen taiteen tasolle. Useimmiten se on etupäässä
aistillisuuden kiihoitusta.
-- Mutta sitähän oikeastaan kaikki taide on. Kuvataiteet ovat
näköaistin, musiikki kuuloaistin, runous "sisäisen aistin" ja
mielikuvituksen kiihoitusta.
-- Eikö mitään muuta? Herra kapteeni suvaitsee laskea leikkiä. -- No
niin, väitteleminen näistä asioista on turha, ovathan käsityskantamme
siksi erilaiset.
Hannes Borg lausui nämä sanat kuivahkosti, ja Eversen oivalsi, että
hän häntä jo häiritsi. Ja hän virkkoi hieman ivallisesti:
-- Minähän olenkin maallikko näissä kysymyksissä. Ja olen jo liian
kauan kuluttanut tohtorin aikaa.
Hän teki lähtöä, mutta sanoi ojentaessaan Hannes Borgille kättään
ikäänkuin ohimennen:
-- Olen kiitollinen, jos ennen lähtöäni saan sanoa neiti Vanajalle
pari sanaa.
Hannes Borg säpsähti. Siinä nyt oltiin. Oli ilmeisen selvää, että
kirjojen palauttaminen ja osaviljelysharrastus olivat pelkkiä
verukkeita, ja että Eversenin käynnin päätarkoitus oli tavata neiti
Vanaja.
Vaikka se olikin vastenmielistä Hannes Borgista, ei hän voinut
kieltäytyä täyttämästä kapteenin pyyntöä. Saattoihan muuten olla
mielenkiintoista kuulla, mitä asiaa Eversenillä oli Aino Vanajalle,
sillä Hannes Borg katsoi oikeudekseen olla läsnä. Ei kukaan voinut
vaatia, että hän omassa kodissaan tarjoaisi kilpailijalleen
tilaisuuden kahdenkeskiseen kohtaukseen.
Hän naputti työhuoneensa ovelle, avasi sen ja sanoi:
-- Neiti Vanaja, kapteeni Eversen haluaisi tavata teitä.
Joustavin askelin neiti Vanaja astui saliin ja tervehti kapteenia.
Hannes Borg vetäytyi syrjään selaillen ikkunan ääressä Eversenin
tuomia ranskalaisia romaaneja. Silti hän ei päästänyt heitä
katseistaan. Hän pani merkille, että Eversen melkein hypnotisoiden
loi Aino Vanajaan läpitunkevia silmäyksiä.
-- Muistatte kaiketi, neiti Vanaja -- näin alkoi kapteeni, että
olen intohimoinen tanssitaiteen ihailija. Ulkomaanmatkoillani olen
koonnut kuuluisien tanssijattarien kuvia. Minulla on niitä sievoinen
kokoelma. Lupasin lähettää ne teille. Kysyin teitä puhelimitse
Kuuselasta, ja sieltä vastattiin, että olitte matkustanut pois.
Saanko kysyä, millä osoitteella voin lähettää nuo kuvat?
-- Asun toistaiseksi täällä Koivukoskella rouva Elisabet Borgin
luona, joka maalaa muotokuvaani.
-- Minulla on siis kunnia lähettää nuo kuvat sinne.
Eversen nousi ja ojensi kätensä hyvästiksi. Hannes Borg huomasi, että
kapteeni hyvästellessään Aino Vanajaa kauan -- liian kauan -- painoi
hänen kättään. Koko heidän keskustelunsa aikana Hannes Borg oli
syrjästä tarkannut Aino Vanajaa, nähdäkseen minkä vaikutuksen Eversen
häneen teki. Mutta hän ei ollut voinut huomata mitään erikoista.
Ja Hannes Borg ajatteli: -- Jos hän peittää mielenkiintonsa tai
mieltymyksensä tunteet, hän näyttelee hyvin. Eversen sitävastoin ei
ollut ilmeillään ja esiintymisellään salannut tunteitaan. Kiihkeä
intohimo kiilui hänen silmistään ja hän virkkoi lopuksi, hellittäen
neiti Vanajan käden:
-- Näkemiin, neiti Vanaja.
Hän hyvästeli jäykän kohteliaasti Hannes Borgia ja poistui.
Kapteenin lähdettyä Hannes Borg oli hyvin kiihoittunut. Eversenin
menettely tuntui hänestä sovinnaisen seurustelutottumuksen
verhoamalta julkeudelta. Hän selitti neiti Vanajalle, että nämä
keskeytykset olivat vieneet häneltä siksi aamupäiväksi oikean
työskentelytuulen, että hän nyt katsoi parhaaksi keskeyttää tunnin ja
jatkaa vasta seuraavana päivänä.
Kapteeni Eversenin käynti Koivukoskella ei jättänyt Hannes
Borgia vähääkään epätietoiseksi siitä, että Eversen aikoi jatkaa
tuttavuuttaan Aino Vanajan kanssa. Hänen entinen rakastajattarensa,
tuo tanskalainen "serkku" oli suuttunut ja poistunut. Eversen kaipasi
uutta rakastajatarta. Häikäilemättä hän oli tunkeutunut tähän
taloon, jossa aikaisemmin oli esiintynyt loukkaavasti, eikä Hannes
Borg muuten olisi ottanut häntä vastaan, ellei olisi käynyt hänen
kemuissaan. Eversen tahtoi mistä hinnasta tahansa päästä kosketuksiin
neiti Vanajan kanssa, ja olihan hän taitavasti osannut perustella
käyntinsä. Ja ulkonaisesti hän kyllä oli ollut "korekti". Mistä hän
olikaan saanut tietää Aino Vanajan uuden olinpaikan? Palvelijoilta,
postikonttorista -- vaiko itse neiti Vanajalta?
Kuta kauemmin Hannes Borg ajatteli tilannetta, sitä pulmallisemmalta
se hänestä tuntui. Eversen oli luultavasti uudistava kutsunsa
huviretkelle. Miten Aino Vanaja nyt oli suhtautuva näihin kutsuihin?
Jos hän vielä olisi yhtä päättäväinen kuin Kuuselassa, voisivatko
Elisabet ja Hannes Borg mahtisanoin pidättää häntä menemästä
Eversenin luo? Ja saattoihan tuo ovela mies keksiä muitakin keinoja
tavatakseen uuden intohimonsa esineen. Eihän Hannes Borg ollut
viehättävän oppilaansa holhooja. Miten valvoa, miten suojella häntä?