Naapuritilalliselta Hannes Borg oli polkuhinnasta ostanut
laveahkon suon, joka oli molempien tilojen rajalla. Niinä parina
vuotena, joina hän oli sen omistanut, hän ei ollut siihen
kajonnut, eikä ollut siitä hyötynyt muuten kuin mikäli siitä oli
poimittu karpaloita ja muuramia. Mutta siihen suohon liittyi
hänen tulevaisuudentuumiaan.
Kulkiessaan kirkkaana elokuun aamuna pitkin sen laitaa hän
päätti vielä sinä syksynä ruveta kaivauttamaan siihen ojia ja
siten panna alkuun suoviljelyksensä.
Hänen siihenastinen viljelyksensä oli ollut siksi vähäinen,
että se juuri tyydytti hänen pienen taloutensa tarpeet. Siinä
hän ei ollut voinut toteuttaa lempituumaansa, osaviljelystä.
Mutta tämän suon hän aikoi viljelyttää osaviljelysperiaatteiden
mukaan. Ja kun hän katseli tätä mutaista, osaksi sammalen
peittämää vetelää maa-aluetta, hän ajatteli, että meillä vielä
on niin paljo muokkaamatonta maaperää, sekä aineellista että
henkistä, että vielä on niin paljo raivaustyötä suorittamatta.
Miten saada tähän työhön innostusta ja sovinnollisuutta? Yhdeltä
aineellisen työn sovinnollisuuden edistäjältä hänestä tuntui
osaviljelys. Ja hänessä heräsi halu puutarhaviljelyksensä ohella
itse ottaa osaa tuohon suonraivaukseen.
Tiheän männikön kautta hän teki laajan kierroksen ennenkuin
palasi kotia. Silloin sukeltautuivat eilispäivän tapaukset
hänen mieleensä. Eversenin uudet kutsut häntä huolestuttivat.
Oliko hänen puuttuminen asiaan? Kehottaisiko hän Aino Vanajaa
jäämään niistä pois? Se tuntui perin vaikealta. Sekaantuminen
toisten ihmisten asioihin oli aina ollut hänen luonteelleen
vastenmielistä. Mutta toiselta puolen, katsoisiko hän kädet
ristissä miten tuo hurjimus pyytäisi pauloihinsa sen naisen,
jota hän ihaili ja rakasti, joka oli muuttanut ja nuorentanut
koko hänen olemuksensa? Ei, ja tuhannesti ei! Jo sinä iltana
saattoi tuo onnettomuus tapahtua. Se oli estettävä millä
keinoilla tahansa.
Kun hän palasi kotiin kävelyltään, odotti häntä poika, joka toi
kirjeen neiti Vanajalta. Hannes Borg avasi kuoren ja luki:
'Kunnioitettava Herra Tohtori!
Eilinen kohtaus, jonka todistajaksi Te jouduitte, kärjistyi
lähdettyänne, ja setä Forsgrénin ja minun välillä vaihdettiin
sanoja, jotka kummaltakaan puolelta kenties eivät olleet niin
pahasti tarkoitettuja, mutta jotka kuitenkin saattavat minulle
mahdottomaksi kauempaa nauttia sukulaisteni vieraanvaraisuutta.
Ja vaikka olen päättänyt olla lähtemättä kapteeni Eversenin
huviretkelle, ovat setä Forsgrénin lausumat paheksumissanat
siksi ankarat, että en voi tehdä muuta kuin jo huomispäivänä
lähteä pois Kuuselasta. Konttoripaikastani Tampereella olen
aikaisemmin sanoutunut irti, ja kun ei minulla tällä haavaa ole
muuta toimeentuloa, aion toistaiseksi lähteä auttamaan äitiäni,
joka on postinhoitajattarena pienessä syrjäisessä sisämaan
postikonttorissa. Mutta en voi lähteä seudulta, ennenkuin olen
saanut Teitä kiittää ja sanoa Teille hyvästi. Sillä olenhan
elinikäni Teille kiitollinen harvinaisesta ystävällisyydestänne
ja niistä uusista avaroista näköaloista, jotka olette aukonut
minulle taiteen maailmassa. Saanko tulla jo tänään iltapäivällä?
Olen kiitollinen, jos pojan mukaan lähetätte minulle vastauksen.
Mutta pelkään, että Tekin olette minuun suuttunut. Voin kuitenkin
vakuuttaa, etten ole tarkoittanut pahaa. Mutta luonteessani on
jotain itsepäistä ja päättäväistä, joka vastustuksesta yltyy
jyrkäksi.
Kunnioittavin terveisin:
_Aino Vanaja_.'
Tämä kirje sai Hannes Borgin ensin levottomaksi, mutta sitten se
häntä rauhoitti. Levottomuus aiheutui siitä, että ratkaiseva tapaus
oli edessä, rauhoittava vaikutus taas siitä, että neiti Vanaja
oli päättänyt jäädä pois Eversenin kutsuista ja että tämän miehen
turmiollinen vaikutus ainakin toistaiseksi oli torjuttu.
Mutta millaisiksi olot nyt muodostuivatkaan? Olihan Hannes Borgista
vaikea se ajatus, että Aino Vanaja poistuisi sinne kauas sydänmaahan.
Katkeaisihan siten heidän seurustelunsa, ja kuka takaisi, etteikö
Eversen ottaisi selvää hänen uudesta olinpaikastaan.
Mitä siis tehdä? Hannes Borg kulki kauan edestakaisin työhuoneessaan.
Viimein hänelle selvisi tuuma. Hän pyysi kirjeentuojaa odottamaan
ja riensi Elisabetin luo. Hänen tekemänsä päätös oli niin luja,
ja hän piti asiaansa niin kiireellisenä, että hän epäröimättä ja
valmistuksitta ryhtyi siihen.
-- Olen saanut neiti Vanajalta kirjeen -- näin hän alkoi. Kuuselassa
näyttää lähdettyämme olleen kuuma ottelu hänen ja Forsgrénin välillä,
ja ukko tuntuu lausuneen niin kovia sanoja, että neiti Vanaja katsoo
välttämättömäksi lähteä pois Kuuselasta. Hän sanoo matkustavansa
äitinsä luo kauas sisämaan seudulle. En tahdo, että oppilaani näin
hautautuu sinne syrjäseudun unhoitukseen, en tahdo, että hänen
opetuksensa katkeaa, sillä hänellä on todella erinomaiset lahjat.
Olen siis päättänyt toistaiseksi tarjota neiti Vanajalle tyyssijan
täällä Koivukoskella. Pihakamarin, jossa itse asuin, kuten muistanet,
ennenkuin päärakennus valmistui, voi helposti järjestää asuttavaan
kuntoon. Ottaisitko sinä hänet niin sanoakseni suojelukseesi,
Elisabet?
Hän oli puhunut kaiken tämän melkein kuin yhteen hengenvetoon, ja
hengästyneenä hän jäi odottamaan sisarentyttärensä vastausta.
Elisabet tuntui epäröivän muutaman silmänräpäyksen. Huomattuaan,
miten voimakkaasti hänen enonsa oli kiintynyt Aino Vanajaan, hän oli
ruvennut pelkäämään tätä kiintymystä. Mutta silti hän ei katsonut
olevansa oikeutettu lausumaan arvelultaan. Hän vastasi:
-- On luonnollista, että teen kaiken voitavani, jos vaan saatan
sinulle tehdä palveluksen, ja jos tuo nuori nainen hyväksyy minut
suojelijaksensa. Mutta minusta tuntuu sopivammalta, että hän muuttaa
asumaan minun ullakkohuoneeseeni, joka on kunnossa ja kodikkaampi. Ja
ihmisillä on vähemmän aihetta puheisiin, kun voin sanoa, että neiti
Vanaja on minun mallinani ja seuranani.
Hannes Borg painoi Elisabetin kättä ja sanoi:
-- Sinulla on aina niin paljo ymmärtämystä, Elisabet!
Hän riensi työhuoneeseensa ja kirjoitti:
'K. Neiti Vanaja!
Kirjeenne antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta, mutta
tahdon heti vakuuttaa, että minä en ole suuttunut ja toivon,
että vanha ystäväni Forsgrén leppyy, kun olen puhunut hänen
kanssaan, ja että hyvät välit palaavat. Olette hyvin tervetullut
Koivukoskelle, jo tänään, niin pian kuin ehditte. Meillä on paljo
puhuttavaa, etenkin tulevaisuudestanne. Tulkaa siis empimättä, ja
kuta pikemmin tulette, sitä iloisempi olen.
Terve tuloa!
_Hannes Borg_.'