XV

Naapuritilalliselta Hannes Borg oli polkuhinnasta ostanut

laveahkon suon, joka oli molempien tilojen rajalla. Niinä parina

vuotena, joina hän oli sen omistanut, hän ei ollut siihen

kajonnut, eikä ollut siitä hyötynyt muuten kuin mikäli siitä oli

poimittu karpaloita ja muuramia. Mutta siihen suohon liittyi

hänen tulevaisuudentuumiaan.

Kulkiessaan kirkkaana elokuun aamuna pitkin sen laitaa hän

päätti vielä sinä syksynä ruveta kaivauttamaan siihen ojia ja

siten panna alkuun suoviljelyksensä.

Hänen siihenastinen viljelyksensä oli ollut siksi vähäinen,

että se juuri tyydytti hänen pienen taloutensa tarpeet. Siinä

hän ei ollut voinut toteuttaa lempituumaansa, osaviljelystä.

Mutta tämän suon hän aikoi viljelyttää osaviljelysperiaatteiden

mukaan. Ja kun hän katseli tätä mutaista, osaksi sammalen

peittämää vetelää maa-aluetta, hän ajatteli, että meillä vielä

on niin paljo muokkaamatonta maaperää, sekä aineellista että

henkistä, että vielä on niin paljo raivaustyötä suorittamatta.

Miten saada tähän työhön innostusta ja sovinnollisuutta? Yhdeltä

aineellisen työn sovinnollisuuden edistäjältä hänestä tuntui

osaviljelys. Ja hänessä heräsi halu puutarhaviljelyksensä ohella

itse ottaa osaa tuohon suonraivaukseen.

Tiheän männikön kautta hän teki laajan kierroksen ennenkuin

palasi kotia. Silloin sukeltautuivat eilispäivän tapaukset

hänen mieleensä. Eversenin uudet kutsut häntä huolestuttivat.

Oliko hänen puuttuminen asiaan? Kehottaisiko hän Aino Vanajaa

jäämään niistä pois? Se tuntui perin vaikealta. Sekaantuminen

toisten ihmisten asioihin oli aina ollut hänen luonteelleen

vastenmielistä. Mutta toiselta puolen, katsoisiko hän kädet

ristissä miten tuo hurjimus pyytäisi pauloihinsa sen naisen,

jota hän ihaili ja rakasti, joka oli muuttanut ja nuorentanut

koko hänen olemuksensa? Ei, ja tuhannesti ei! Jo sinä iltana

saattoi tuo onnettomuus tapahtua. Se oli estettävä millä

keinoilla tahansa.

Kun hän palasi kotiin kävelyltään, odotti häntä poika, joka toi

kirjeen neiti Vanajalta. Hannes Borg avasi kuoren ja luki:

'Kunnioitettava Herra Tohtori!

Eilinen kohtaus, jonka todistajaksi Te jouduitte, kärjistyi

lähdettyänne, ja setä Forsgrénin ja minun välillä vaihdettiin

sanoja, jotka kummaltakaan puolelta kenties eivät olleet niin

pahasti tarkoitettuja, mutta jotka kuitenkin saattavat minulle

mahdottomaksi kauempaa nauttia sukulaisteni vieraanvaraisuutta.

Ja vaikka olen päättänyt olla lähtemättä kapteeni Eversenin

huviretkelle, ovat setä Forsgrénin lausumat paheksumissanat

siksi ankarat, että en voi tehdä muuta kuin jo huomispäivänä

lähteä pois Kuuselasta. Konttoripaikastani Tampereella olen

aikaisemmin sanoutunut irti, ja kun ei minulla tällä haavaa ole

muuta toimeentuloa, aion toistaiseksi lähteä auttamaan äitiäni,

joka on postinhoitajattarena pienessä syrjäisessä sisämaan

postikonttorissa. Mutta en voi lähteä seudulta, ennenkuin olen

saanut Teitä kiittää ja sanoa Teille hyvästi. Sillä olenhan

elinikäni Teille kiitollinen harvinaisesta ystävällisyydestänne

ja niistä uusista avaroista näköaloista, jotka olette aukonut

minulle taiteen maailmassa. Saanko tulla jo tänään iltapäivällä?

Olen kiitollinen, jos pojan mukaan lähetätte minulle vastauksen.

Mutta pelkään, että Tekin olette minuun suuttunut. Voin kuitenkin

vakuuttaa, etten ole tarkoittanut pahaa. Mutta luonteessani on

jotain itsepäistä ja päättäväistä, joka vastustuksesta yltyy

jyrkäksi.

Kunnioittavin terveisin:

_Aino Vanaja_.'

Tämä kirje sai Hannes Borgin ensin levottomaksi, mutta sitten se

häntä rauhoitti. Levottomuus aiheutui siitä, että ratkaiseva tapaus

oli edessä, rauhoittava vaikutus taas siitä, että neiti Vanaja

oli päättänyt jäädä pois Eversenin kutsuista ja että tämän miehen

turmiollinen vaikutus ainakin toistaiseksi oli torjuttu.

Mutta millaisiksi olot nyt muodostuivatkaan? Olihan Hannes Borgista

vaikea se ajatus, että Aino Vanaja poistuisi sinne kauas sydänmaahan.

Katkeaisihan siten heidän seurustelunsa, ja kuka takaisi, etteikö

Eversen ottaisi selvää hänen uudesta olinpaikastaan.

Mitä siis tehdä? Hannes Borg kulki kauan edestakaisin työhuoneessaan.

Viimein hänelle selvisi tuuma. Hän pyysi kirjeentuojaa odottamaan

ja riensi Elisabetin luo. Hänen tekemänsä päätös oli niin luja,

ja hän piti asiaansa niin kiireellisenä, että hän epäröimättä ja

valmistuksitta ryhtyi siihen.

-- Olen saanut neiti Vanajalta kirjeen -- näin hän alkoi. Kuuselassa

näyttää lähdettyämme olleen kuuma ottelu hänen ja Forsgrénin välillä,

ja ukko tuntuu lausuneen niin kovia sanoja, että neiti Vanaja katsoo

välttämättömäksi lähteä pois Kuuselasta. Hän sanoo matkustavansa

äitinsä luo kauas sisämaan seudulle. En tahdo, että oppilaani näin

hautautuu sinne syrjäseudun unhoitukseen, en tahdo, että hänen

opetuksensa katkeaa, sillä hänellä on todella erinomaiset lahjat.

Olen siis päättänyt toistaiseksi tarjota neiti Vanajalle tyyssijan

täällä Koivukoskella. Pihakamarin, jossa itse asuin, kuten muistanet,

ennenkuin päärakennus valmistui, voi helposti järjestää asuttavaan

kuntoon. Ottaisitko sinä hänet niin sanoakseni suojelukseesi,

Elisabet?

Hän oli puhunut kaiken tämän melkein kuin yhteen hengenvetoon, ja

hengästyneenä hän jäi odottamaan sisarentyttärensä vastausta.

Elisabet tuntui epäröivän muutaman silmänräpäyksen. Huomattuaan,

miten voimakkaasti hänen enonsa oli kiintynyt Aino Vanajaan, hän oli

ruvennut pelkäämään tätä kiintymystä. Mutta silti hän ei katsonut

olevansa oikeutettu lausumaan arvelultaan. Hän vastasi:

-- On luonnollista, että teen kaiken voitavani, jos vaan saatan

sinulle tehdä palveluksen, ja jos tuo nuori nainen hyväksyy minut

suojelijaksensa. Mutta minusta tuntuu sopivammalta, että hän muuttaa

asumaan minun ullakkohuoneeseeni, joka on kunnossa ja kodikkaampi. Ja

ihmisillä on vähemmän aihetta puheisiin, kun voin sanoa, että neiti

Vanaja on minun mallinani ja seuranani.

Hannes Borg painoi Elisabetin kättä ja sanoi:

-- Sinulla on aina niin paljo ymmärtämystä, Elisabet!

Hän riensi työhuoneeseensa ja kirjoitti:

'K. Neiti Vanaja!

Kirjeenne antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta, mutta

tahdon heti vakuuttaa, että minä en ole suuttunut ja toivon,

että vanha ystäväni Forsgrén leppyy, kun olen puhunut hänen

kanssaan, ja että hyvät välit palaavat. Olette hyvin tervetullut

Koivukoskelle, jo tänään, niin pian kuin ehditte. Meillä on paljo

puhuttavaa, etenkin tulevaisuudestanne. Tulkaa siis empimättä, ja

kuta pikemmin tulette, sitä iloisempi olen.

Terve tuloa!

_Hannes Borg_.'

Surun tie: Romaani · 第 14 / 33 题