IX

Vasta myöhemmin illalla Hannes Borg palasi Kuuselasta. Hän oli

hilpeällä tuulella ja riensi heti kotiin saavuttuaan Elisabetin

asuntoon. Hänen sisarentyttärensä alakuloisuus herätti hänen

huomiotaan ja hän kysyi:

-- Oletko sairas? Kasvosi ovat niin kalpeat. Vältellen vastasi

Elisabet:

-- Olen hiukan väsynyt, olen ehkä tänään tehnyt tavallista enemmän

työtä. Ja illan suussa kävin Vapun mökillä. Hänen katkeruutensa ja

kiittämättömyytensä saattaa minut aina alakuloiseksi.

Ja kääntääkseen huomion toisaalle hän kysyi, saiko näyttää

alttaritaulu-luonnostaan.

Se miellytti Hannes Borgia sekä sommittelultaan, että henkilökuvien

ilmeiltä. Ainoastaan Kristuksen kasvoja hän piti hieman sovinnaisina.

Elisabet kertoi, että kunnan asettama arvostelijalautakunta

oli vaatinut häntä käyttämään apostolien kuvia varten toisia

-- paikkakunnalla tuntemattomia malleja. Hannes Borg piti tätä

vaatimusta kohtuuttomana ja sanoi, ettei taideteos ole samanlainen

kuin pukukappale, joka tilauksesta tehdään. Tilattua hametta voi

tilaajan vaatimuksesta koeteltaessa muuttaa, voi jälkeenpäin siihen

lisätä kaistaleen, nauhan tai pitsin. Mutta tilattu maalaus on

taideteos, jota ei voi ruveta muuttamaan.

-- Minä sinun sijassasi en suostuisi muuttamaan luonnosta. Jos

tahdot, puhun asiasta kirkkoherran kanssa. Hän on ennakkoluuloton

mies ja voi arvovallallaan vaikuttaa lautakuntaan.

Elisabetille tämä käänne oli tervetullut, sillä kernaasti hän tahtoi

niin pian kuin suinkin ryhtyä alttaritaulua maalaamaan, luonnostaan

muuttamatta. Ja sitten myöhemmin syksyllä, saatuaan palkkion taulusta

hän aikoi pitkistä ajoista käydä ulkomailla virkistymässä ja saamassa

uusia taiteellisia virikkeitä.

Hannes Borg teki lähtöä. Kun hän poistuessaan kulki maalausjalustan

ohi, hän huomasi Eversenin tärveltyneen muotokuvan.

Se herätti hänen hämmästystään ja hän alkoi aavistaa pahaa. Elisabet

huomasi sen, eikä tahtonut kauempaa salata päivän kohtausta.

Kuultuaan Elisabetin lyhyen kertomuksen tapahtumasta, Hannes Borg

laski muotokuvan takaisin jalustan juurelle ja virkkoi:

-- Minua koko tuo muotokuvakysymys arvelutti, mutta en tahtonut

siihen puuttua. Mutta annoitpa hänelle hyvän opetuksen. -- Ja se

hyöty ottelustanne ehkä on, että pääsemme tiheään seurustelemasta

Eversenin kanssa.

Sitten Hannes Borg kertoi käynnistään Kuuselassa ja sanoi yhä enemmän

antavansa arvoa Forsgrénin puolisoille. Ja ohimennen hän huomautti

saaneensa siellä oppilaan, Forsgrénien sukulaisen, neiti Vanajan,

joka aikoi antautua näyttelijäuralle.

Palattuaan kotiin ei Hannes Borgia myöhäisestä iltahetkestä

huolimatta haluttanut panna maata. Hän rupesi hakemaan esille

kirjojaan, mikä ei ollut helppo tehtävä, kun punaiset olivat panneet

ylösalaisin hänen kirjastonsa. Puolisen tuntia etsittyään hän oli

saanut esille melkoisen kasan näyttämötaidetta käsitteleviä teoksia,

jotka järjesti työpöydälleen.

Hän katsoi ulos ikkunasta. Järvelle oli laskeutunut syksypuoleen

kallistuvan kesän hämärä. Vaalea keltainen juova läntisellä

taivaanrannalla tiesi auringon jo aikoja sitten menneen mailleen.

Rauha oli laskeutunut yli hänen kotinsa. Tämä koti ei ollut säästynyt

kapinan hävitykseltä, ja kaikki kestetyt kärsimykset, kaikki katkerat

ja järkyttävät mielenliikutukset olivat tähänasti painaneet maahan

hänen elämänilonsa. Mutta nyt se taas alkoi elpyä ja nousta, ja

hänestä tuntui kuin olisivat uudet keväiset nesteet ruvenneet

kiertelemään hänen suonissaan. Ja hänessä heräsi samanlainen suuri

työnhalu kuin entisinä aikoina. Nyt hän aikoi jatkaa historiallisten

erikoistutkielmiensa sarjaa, "Luonteen ja toiminnan sankareita".

Näissä monografioissa hän yleistajuisessa muodossa kuvasi huomattavia

henkilöitä eri aikakausilta, asettaen ne kulttuurihistoriallista

taustaa vastaan. Vapaasti hän tulkitsi iltakouluoppilailleen näitä

luonteita, toivoen siten edistävänsä heidän henkistä kehitystään.

Vasta myöhemmin hän aikoi ne julkaista. Ja esteettistä tutkielmaansa

"Kauneus" hän tahtoi ruveta jatkamaan. Hänessä monasti heränneet

tutkijan epäilyt olivat saaneet hänet keskeyttämään tämän työn. --

Tokkohan saattoi tietoperäisesti eritellä kauneuden olemusta ja

määritellä sitä yleispätevien käsitteiden avulla? -- Eikö kauneus

olemukseltaan ole jotain _sui generis_ -- jotain niin omalaatuista

kuin auringonvalo, rakkaus, hyvyys -- eikö kauneus ole luonnon

salaisuus, jota se ei ihmisille ilmaise? Mutta joskin niin oli,

saattoi sentään kiinnittää huomiota sen vaikutuksiin, niihin

sielullisiin tapahtumiin, jotka heräävät kauneuden ihailijassa.

Ainakin ne ovat avoinna tutkijan tarkastelulle ja erittelylle.

Hannes Borg katsoi kelloa. Se osoitti puoliyötä. Kuinka nopeasti tämä

ilta oli kulunut, kuinka kevyt oli hänen mielensä. Hän viipyi vielä

hetken kirjoituspöytänsä ääressä selaillen näyttämöhistoriallisia

teoksia ja suunnitellen neuvoja, joita aikoi oppilaalleen antaa.

X

Hannes Borg oli ryhtynyt antamaan Aino Vanajalle "näyttämötunteja".

Niitä oli kestänyt jo viikon päivät, ja sekä opettaja että oppilas

olivat tehtävään innostuneet. Tunnit annettiin milloin Koivukoskella,

milloin Kuuselassa. Hannes Borg saattoi todeta oppilaansa älyn

pirteyden ja vastaanottavaisuuden.

Ensimäisellä kerralla Aino Vanaja kertoi kuinka hän edellisenä

syksynä eräässä maaseutukaupungissa, jossa hänellä oli ollut

konttoripaikka, oli seurannut sen teatterin ohjelmistoa. Ja kun

kerran oli esitettävä "Elinan surma", oli nimiosan esittäjätär

pari päivää ennen näytäntöä sairastunut. Teatterin johtaja

tunsi Aino Vanajan ja tiesi hänen eräässä juhlassa maalla

menestyksellä esiintyneen Elinana. Ja kun kappaleen oli määrä mennä

helppohintaisena uusintana, uskoi hän tuon osan esittämisen Aino

Vanajalle ja antoi hänelle pari kolme harjoitusta. Ja niin hän tuli

ensi kerran esiintyneeksi suurehkolle yleisölle. Eräs näytännössä

ollut arvostelija oli kiittävästi maininnut hänen näyttelemisestään,

kuitenkin huomauttaen, että vasta-alkaja selvästi pilkisti esiin.

Tämä esiintyminen ja sen johdosta annettu tunnustus oli häntä

rohkaissut jatkamaan.

Hannes Borg selitti aluksi oppilaalleen näyttämötaiteen aseman

muiden taiteiden piirissä. Sitten hän loi yleiskatsauksen suuriin

näyttämökausiin antiikista alkaen. Aino Vanaja näytti koko sielullaan

seuraavan tätä esitystä, ja hänen silloin tällöin tekemänsä

kysymykset osottivat syventymishalua.

Näiden valmistavien tuntien jälkeen he päättivät ryhtyä

osa-analyysiin, ja Hannes Borg ehdotti, että he ensiksi rupeaisivat

tutkimaan Shakespearen "Othelloa".

-- Mutta eikö Desdemona, tuo enkelinviaton olento, ole dramaattisesti

epäkiitollinen? kysyi Aino Vanaja.

-- Neiti hyvä, huomautti Hannes Borg hiukan ivallisesti, mutta

samalla ystävällisen oikaisevasti, ei nyt vielä voi olla

kysymys dramaattisen primadonnaosan valitsemisesta. Me tutkimme

vasta näyttämötaiteen aakkosia, tai korkeintain harjoittelemme

tavailemista. Roolitutkimisen tulee perustua koko kappaleen

tutkimiseen. Ei yksityinen osa ole irrallaan kappaleesta. Ja

"Othello" on Shakespearen täydellisimpiä luomuksia. Mikä psykologinen

syvyys luonteiden erittelyssä, mikä suuremmoinen taito kasvavan

intohimon kuvaamisessa. Joka sana on tärkeä, välttämättömänä kehittyy

toiminta, ja tragiikka ulottuu äärimäisiin rajoihinsa...

Aino Vanaja häpesi hätäisyyttään ja virkkoi:

-- Kuinka typerä olenkaan!

* * * * *

Eräänä iltana elokuun alkupäivinä Aino Vanaja ja Hannes Borg istuivat

Koivukosken päärakennuksen puutarhakuistikolla. He olivat syventyneet

"Othellon" viimeiseen näytökseen ja joutuivat pelkästä lukemisesta

sen järkyttävän vaikutuksen valtaan.

Henrika toi kuistikolle teetä ja loi salaa molempiin tutkivan katseen.

Teenjuonnin aikana Aino Vanaja, joka osaksi oli voittanut ujoutensa,

kysyi:

-- Voisinkohan tohtorilta saada vähän ohjeita näyttämöplastiikassa?

-- Plastiikka, vastasi Hannes Borg, on hyvin tärkeä puoli

näyttämötaidetta ja meillä melkoisesti laiminlyöty. Mitä minuun

tulee, voin kyllä sanoa, mikä plastiikka on hyvä, mikä huono, mutta

olen teoreetikko, en mikään käytännöllinen plastiikan opettaja.

Tunnen Münchenissä erään erinomaisen plastiikan opettajan, Vincenzo

Olivan. Hänen sukunsa on italiaista juurta, itse hän on täydelleen

müncheniläistynyt. Jos kerran saatte tilaisuuden päästä Müncheniin,

voin suosittaa teitä hänelle.

Aino Vanajan sinisiin silmiin tuli himmeä varjo ja hän huokasi:

-- Milloinkahan niin pitkälle pääsen?

Heidän keskustelunsa keskeytyi Elisabetin tulosta. Hänellä oli

tärkeää asiaa Hannes Borgille, ja molemmat poistuivat sisälle.

Kapteeni Everseniltä oli saapunut Hannes Borgille ja hänen

sisarentyttärelleen kutsu siirrettyyn ja nyt viimein sen viikon

lauantaina toimeenpantavaksi aiottuun juhlaan.

Hannes Borg kävi vakavaksi, ja hän kysyi:

-- Mitä _sinä_ aiot tehdä?

-- Minua luonnollisesti ei haluta sinne lähteä. Mutta eikö näytä

paremmalta, että sinä noudatat kutsua?

-- Hauskaa se kylläkään ei ole. Mietinpä tarkemmin asiaa.

Hannes Borg aikoi palata oppilaansa luo, mutta Elisabet pidätti häntä

ja kertoi, että hän oikeastaan oli keskeyttänyt heidän tuntinsa

toisen asian vuoksi. Kapteeni Eversen oli Elisabetille lähettänyt

renesanssityylisen lippaan, joka oli koristettu taotusta kullasta

tehdyillä vanteilla ja jalokivillä. Lipasta seurasi kirje:

'Kunnioitettava Rouva Borg.

Kun ette salli minun rahan muodossa korvata ajanhukkaanne,

toivon, että ette kieltäydy vastaanottamasta tätä lipasta,

joka on perhe-esine suvussamme, ja jonka tyyliasu ehkä Teitä

taiteilijana miellyttää. Luulen tämän lahjan avulla osaksi

voivani luoda hartioiltani sitä kiitollisuudentaakkaa, joka

muuten jäisi ainaiseksi niitä painamaan.

Kunnioittavimmin:

_Julius Eversen_.'

-- Neuvo minua, mitä minun pitää tehdä, pyysi Elisabet luettuaan

ääneen tämän kirjeen.

-- Se on hyvin kaunis ja kallisarvoinen esine, sanoi Hannes Borg. En

haluaisi vaikuttaa päätökseesi, mutta minun mielipiteeni on se, että

vastaanottamalla tämän kalliin lahjan sinä jäisit niin sanoakseni

taloudelliseen kiitollisuudenvelkaan Eversenille.

Elisabet mietti hetken ja Hannes Borgin palattua oppilaansa luo hän

istuutui kirjoittamaan:

'Herra Kapteeni Julius Eversen,

En voi vastaanottaa lahjaa, jonka olette minulle lähettänyt,

sillä se on liian suuriarvoinen korvaamaan minun muutaman tunnin

kestänyttä työtäni. Onhan se sitäpaitsi perhekalleus, josta

Teidän epäilemättä on vaikea luopua. Vakuutan, että ystävällinen

aikomuksenne täydellisesti korvaa hyödyttömän työni, jonka pyydän

Teidän unhoittamaan.

Kunnioittaen:

_E.B._'

Hän asetti lippaan takaisin koteloon, jonka kirjeen mukana jätti

odottavalle autonkuljettajalle.

Hannes Borg oli aikaisemmin käskenyt panna hevosen valjaihin,

hänellä oli asiaa kirkonkylään ja hän tarjoutui samalla kyyditsemään

oppilaansa Kuuselaan.

Kun hän oli istuutunut kääseihin Aino Vanajan viereen ja tarttunut

ohjiin, kuiskasi Henrika Elisabetille:

-- Oikeinkohan se meidän tohtori nyt viimeinkin aikoo ottaa itselleen

rouvan?

-- Mitä Henrika nyt sellaisia puhuu! soimasi Elisabet. -- Antaahan

tohtori hänelle vaan opetusta.

-- Niin, se meidän tohtori on niin hirveän oppinut mies ja kaikille

se vaan sitä suurta oppiansa ilmaiseksi jakelee.