Samaan aikaan kun Hannes Borg oli käymässä Kuuselassa, sujui
Elisabetilta maalaaminen erinomaisesti.
Kapteeni Eversen oli tuonut entistään isomman ja komeamman
ruusuvihon, ja kun hän tapansa mukaan suudellen Elisabetin kättä
ojensi sen hänelle, tunsi Elisabet, että hänen henkensä löyhkäsi
väkeviltä. Kahvipaussin alussa kuistikolla Eversen siirtyi istumaan
liian lähelle Elisabetia, joka hankki asiaa sisälle ja sieltä
palattuaan kahvikuppineen asettui toiselle puolelle pöytää.
Kapteeni oli hyvällä tuulella ja kertoi puheliaasti vaikutelmiaan
sotilasvuosiltaan Venäjällä. Vaikka hänen keskustelussaan olikin
ylhäisen maailman piireihin tottuneen miehen sileä ja hienokäänteinen
sävy, kuulsi siitä kuitenkin esiin joltinenkin kerskuruus ja halu
korostaa omaa osaansa. Hän mainitsi mielellään kreivittäriä ja
suuriruhtinattaria, joiden kanssa oli seurustellut "intiimisti",
ja viehättyi värikkäästi kuvaamaan erään suuriruhtinaan palatsissa
vietettyä orgiaa, jonka osanottajat olivat esiintyneet Aatamin ja
Eevan puvuissa. Ylhäinen orgian toimeenpanija vähän väsähti keskellä
yöllistä hurjastelua ja otti silloin virkistyäkseen samppanjakylvyn
marmorialtaassa. Kylvyn aikana soitti näkymätön orkesteri
kiihoittavaa kappaletta, jonka säestäminä tanssijattaret ammeen
ääressä harsoja heilutellen, mutta muuten tuiki puvuttomina, tekivät
kiehtovia liikkeitä... Elisabet, jonka mielestä tällaiset realistiset
kuvaukset paremmin soveltuivat herraseuraan, oli käynyt totiseksi ja
sanoi hetken kuluttua:
-- Tuollaiset orgiat todistavat oikeastaan suurta henkistä onttoutta
ja dekadenssia ja olivat luullakseni luhistuvan Venäjän viimeisiä
perikadon syitä.
Eversen vastusti:
-- Siltä voi tuntua vakavista suomalaisista, joilla on kylmempi ja
hitaampi tempperamentti. Minusta ei. Sukuni on kotoisin Tanskasta,
mutta äitini puolelta on suoniini valunut slaavilaista verta.
Huumaavaa se oli, tuo elämä! Ja nuo Pietarin hovipiirien naiset
-- niissä vasta oli intohimoa ja tulta! En silti tahdo moittia
suomalaisia naisia. Heillä on oma viehätyksensä, ehkä etupäässä
sentähden, että he ovat vaikeammin valloitettavissa. Onhan heissäkin
intohimoa, mutta se piilee syvemmällä, kova ulkokuori on ensin
puhkaistava...
Emännän tarjottua kolmatta kuppia, josta vieras kohteliaasti
kieltäytyi, he päättivät vielä hetken jatkaa maalaamista.
Toinen puoli Elisabetin salia oli järjestetty maalausatelieeksi,
jonka leveistä ikkunoista ja lasikatosta sisälle tulvivaa valoa
tarpeen mukaan saattoi lieventää vaaleilla tai tummahkoilla
verhoilla. Elisabetin mielestä iltapäivä-aurinko heloitti
häikäisevänä ja hän veti esiin muutaman verhon. Sitten hän asettui
matkan päästä katselemaan keskeneräistä muotokuvaa. Eversen riensi
hänen viereensä ja kysyi katsellessaan hänen yksinkertaista, mutta
aistikasta avokaulaista kesäpukuaan:
-- Onko teidän muotokuvaanne koskaan maalattu, rouva Borg? Jos
minulla olisi siveltimen taito, en voisi löytää viehättävämpää mallia
kuin te...
Hän oli vallan lähellä Elisabetia, tunsi hänen ihonsa raikkaan
ja terveen tuoksun, näki hänen somasti kaarevan povensa ja
kaunisviivaisen, hiukan ruskettuneen niskansa, ja voimatta hillitä
kuohahtavaa intohimoaan, hän painoi tuohon niskaan hehkuvan suudelman.
Elisabet pakeni pelästyneenä maalausjalustan ääreen. Mutta Eversenin
raju intohimon puuskaus siitä vaan kiihtyi. Hän riensi Elisabetin
jälkeen ja tarttui häntä voimakkaasti vyötäisistä, aikoen vetää hänet
syliinsä, kuiskaten:
-- Te olette kiehtovin nainen, jonka koskaan olen tavannut. Mies voi
teidän tähtenne tulla vallan hulluksi.
Tehden epätoivoisen ponnistuksen Elisabet kiskaisi itsensä irti
hänen käsivarsistaan. Ja kun Eversen sittenkin lähestyi häntä,
silmät kiiluen hillitöntä himoa, tempasi Elisabet hädissään
maalausjalustalta keskeneräisen muotokuvan ja löi sillä ahdistajaansa
vasten kasvoja.
Maalattu kangas osui Eversenin otsaan, joka tahrautui tuoreesta
maalista, hän peräytyi ja alkoi nenäliinallaan pyyhkiä pois maalia,
mutisten:
Iltapäivä -- Te ette aina ole ollut yhtä ankara ja pidättyväinen
miesten ihailuun nähden, rouva Borg.
Elisabet, jonka hermot olivat kovassa kiihoituksessa, paiskasi
sameaksi tahrautuneen maalauksen jalustan juurelle ja huudahti:
-- Emme siedä täällä Suomessa pietarilaisia hovitapoja, emme
varsinkaan nyt enää, kun Suomi on venäläisistä vapaa.
-- Rouva Borg, sanoi Eversen kähisten, vain yksi henkilö on
elämässäni solvannut minua siihen tapaan kuin te äsken... noin
kouraantuntuvasti. Se oli eräs toverini Pietarin kadettikoulussa.
Voin vakuuttaa, että se tuli hänelle _hyvin kalliiksi_. Mutta te
olette nainen, en voi vaatia teiltä sellaista hyvitystä. Naiset
saattavat joskus käyttää heikkouttaankin puolustuskeinona.
-- Ja miehet käyttävät voimaansa raakuutena.
Näin sanottuaan Elisabet poistui salista, sulkien jälkeensä oven.
Hetken kuluttua hän makuuhuoneestaan kuuli auton jyskytyksen ja näki
Eversenin kiiltävissä ajoneuvoissaan huimaa vauhtia kiitävän pois.