Ilmanki opettelivat,
Waativat, varottelivat,
Ajan kaiken karttamahan
Ilkeyksiä ilman alla, 115
Sekä irstaista eloa,
Täällä maailman menoissa;
Waikk' ei mulla miesparalla
Ole tullut täytetyksi
Tämä vanhempain varotus. 120
Olen kyllä kurja raukka
Elinkauteni elänyt
Täällä synnin siitännässä,
Irstasuuessa isosti;
Josta jo tosin tuliski 125
Tehä kelpaava katumus.
Mutta soisin, Suomen lapset,
Teille täyellä toella,
Ollaksenne oikeasti
Kiitolliset, kuuliaiset, 130
Wasten teiän vanhempia.
Katsos kuin on vanhemmalla
Hellä huoli lapsistansa,
Suru niien suuruksista,
Syömäneuosta sanoma, 135
Ykinä ylöspiosta,
Waattehistaki valitus!
Jos on toisia toella
Wanhempia vaivasia,
Joill' on kyllä huono huoli 140
Lapsistansa maailmassa.
Laps' kun kynnelle kykypi,
Jaloillensa jaksanepi,
Sen jo kohta selvittävät
Pitkin tietä piirtämähän, 145
Pitkin kaikkia kyliä,
Almua anelemahan,
Etsimähän einettänsä.
Siellä lapset sitten saavat
Monta kurjoa kokea, 150
Monta nähä nälkeäki;
Siellä oppivat ololta,
Tien ohessa ollessansa,
Monta irstaista eloa,
Monta pahoa puhetta. 155
Isällä on itsellänsä
Kyllä työtä tuumatessa,
Mistä millonki tapaisi
Wiinakupin kulkkuhunsa;
Sinne mieheltä menepi, 160
Waivannäkö vanhemmalta,
Walu kautta kaulavarren
Wiinan liemenä vihavan.
Jota viinoa vihaista
Tulis kaikkein kamoa, 165
Niinkun syntiä syvintä,
Kaotusta kauheinta.
_Jälkimaine_. On _Olli Karjaliinin_ tekemä ja laulelema itsestänsä.
Hänestä k. Mehil. 1839, Toukok. p. 76; Syysk. p. 130—131; Lokak. p.
149—155, jossa löytyväiset neljä tarinaa, myös ovat häneltä. Uusista,
eilen minulle tulleista kirjotuksistansa saan tässä tilasuuden
häntä suuresti kiittää, jos kohta ei eläköötkään muut, kun kissa,
kiitoksella, niink. sananlaskussa sanotaan. Ne uudet kirjotuksensa ovat
runoja, 1 Tulipalosta Liperin Kappalaisen talossa, sinä 6 p. Toukok.
1838; 2 Lemmen nostosta, taikka muutamain tyttöin ilvehistä naimisonnea
hankkiaksensa; 3 Karhuruno; 4 Amos ja Anna, pilakirjotus; 5 tämä nyt
präntätty. Muut kirjotuksensa yhteen tekevät 9 arkkia tarinoita ja
loruja. Ennen häneltä saatuja runoja on myös vielä pränttäämättä, 1
Naimajuttu; 2 Kulkuruno; 3 Ystävällisyys (laulu); 4 Isän ja pojan runo
ynnä muutamia muita kirjotuksia. Kiitollisuudella olen niitäki aikaa
myöten printtiin toimitteleva.
Muuan sana Mehiläiselle.
(Lisää Helmikuun osaan.)
Olisin uskonut _Mehiläisen_ näitä puhuneen ei P. Raamatun Historiasta,
vaan muista maailmallisista, ellei viimeksi mainitulla 6 sivulla
tulis muun seassa sanomaan: "monet kansat juontavat tarinoitansa aina
maailman alkuluomisesta, niin Juudaankin kansa pyhissä kirjoissansa,
jotka vielä meilläkin ovat arvossa pidettävät." — Ja muut sanokoot,
minkä verran puolta puuttunee Raamatulle seuraavista samalla ja 7
sivulla luettavista sanoista: "sen maan sivumennessämme mainimma
olevan, minkä Raamattu alkuasioista kertoo, paljo selvemmän,
luonnollisemman ja ylevämmän kaikkia muita vanhain Aasialaisten
kansain loruja, satuja ja mielijohdannoita näistä aineista", jne —
siksikuin 9 siv. mainittuansa "kinausta, kahdestako vai usiammasta
alkuluodusta kaiken maan ihmiset juontavat sukunsa ja syntynsä",
erotuksen asiasta _Mehiläinen_ näillä sanoilla: "me tämän riidan
heitämmä silleen ja mainimma ilman kaikista maan päällä nykyjään
löytyvistä ihmislaaduista eli roduista", jne. — Mutta missäpä arvossa
se pitänee P. Raamatun, joka "heittää silleen" ratkaisemata senlaiseen
riidan? — Saman verosiksi näkyvät Toukokuun N:sa löytyvässä jutussa
"Nykyisistä ajoista" seuraavat sanat: "sillä ennen ei tietä sieltä
(taivaasta) ketänä hevosella alastullen, jos lieneeki muutamia sinne
menneitä." Ja vielä ytelämmäksi ja Raamattua ylönkatsovammaksi tuntuu
Heinäkuun N:sa olevan Tupakkirunon jälkimaineessa tavattava juttu
"Ruotsalaisesta Pohjais-Amerikan pakanoita kääntämään lähteneestä
papista", jossa siistimpään pukuun puetaan pakanoin senpäiväset lorut,
kuin Kristillisen opettajan Raamatusta otettu lause; niin että, jos
puolenpitämättömältä kysyttäisiin, pakanallisuudenko, vai Kristinopin
ystäväksi hän luulee sen kirjottajata, hän arvelemata vastais pitävänsä
hänen pakanallisuuden puoltajana. Jos papissa vika oliskin, niin ei
se kuitenkaan kelpoa häväisemään koko Kristikuntaa, ja vielä vähemmän
halventamaan Kristinopin arvoa. Eikä kelpomies semmoisesta asiasta
niin puhu, että yksikertaiset pahenisit ja häiriytyisivät uskossaan.
Eri asia on, jos _Mehiläinen_ vaan lienee aivottu oppineilta ja ei
meikäläisiltä miehiltä luettavaksi (vaikka en uskois heidänkään
kaikkein hyväkseen ottavan tämänlaisia pilkallisia lauseita). Mutta
sitä en saa päähäni lukiissani siinä senlaisia asioita ja neuoja,
joista vaan yhteisellä kansalla on hyödytys, ja jotka tulis perin
naurettavaksi, jos niitä oppineille kirjotettaisiin. Esimerkiksi siihen
mainitsen Kesäkuun N:sa "Keisärin kiitosrunon" jälkimainetta, jossa
Pieksiäistä niminiettaun kehotetaan eteenkinpäin runoilemaan, ja "Neuoa
Terveydenhoidosta" Heinä- ja Elokuun N:roissa, jotka eivät suinkaan
ole oppineita varten kirjotetut. Jonkatähden, muutaman oppineen kerran
toista arvellessa, ajattelin: jopa sinä minun perin älytöinnä pidät,
eli et itsekkään asiata oikein älynne.
Waan mieleeni johtuissa sekä Raamatulta että koettelumukselta
vahvistettu totuus ihmisen sydämen aivotuksesta, että se on paha ja
siis vihattavastaan hakee niin paljo vikaa, kuin vaan taitaa, olkoon
vika sitte luultu eli totinen — jonkatähden tästäkin kirjoteltamastani
joku suittaa etsiä tilaa ja aihetta luulolle, sen pyytävän tehdä
_Mehiläistä_ kaikesta arvosta alastomattomaksi — täydyn jo kesken
kirjotukseni sanoa, sitä ei ollenkaan mulla mielessä olevan.
_Mehiläisen_ sulomielistä (estetisk) ja Suomalaisten kielen ja muun
maallisen menon sivistymistä ja ajallista onnea eistyttävää arvoa ei
taida, eikä tahtonekaan kukaan halventaa. Se vaan on vahinko, ettei
_Mehiläinen_ puhtaalla rakkaudella kohtele uskonoppia, vaan pikemmin
kiukulla ja vahingoittamisen himolla, joka on sitä vaarallisempi, jota
enämmin se kokee sitä peitellä, hokiin itsiänsä Raamatun ystäväksi,
sen vihollinen kuitenki todella olleen. Sentähden en voi uskoa
oppimattomalle ja uskossa vahvistumattomalle rahvaalle siitä sen
mennävuonna näytetystä innosta olevan niin suurta hyödytystä, kuin
siitä on vahinko, koska uskon oppi raamatullisessa puhtaudessansa
opetettu, opittu ja seurattu, on kaiken kansan oikian onnen ainoa
perustus. Sentähden uskon heidän kädessään _Mehiläisen_ olevan niinkuin
terävän veitsen taitamattoman lapsen kädessä. Ja sentähden en minäkään
ole rohjennut kehottaa kansaa sitä lukemaan, vaikka edellapäin
mainittuin etuin tähden kyllä olisin tahtonut ja tainnutkin hankkia
sille satojakin lukioita.
Tähänasti ei yksin luonnollisille hyville tavoille ole _Mehiläisestä_
ollut oikiata puolta. Mikä lieneekään nostanut sen senlaiseen vimmaan?
Mutta niinkuin muut innot, niin taitaa sulomielisyydenki into, kuin
se yksipuolisesti saa vallita, pimittää totuuden ja oikeuden kunnon
ihmiseltä, sen siaan kuin sen, niiden palveliana ollen, pitäis avittaa
heidän vallan päälle pääsemistänsä. Eikä olekkaan ihme tämä, "oman
rakkauden tungetessa kaikkeen, pyhimpiinkin toimituksiin; vieläpä
usein niinkin tapahtuissa, ettei itse maailman ylönkatse ja itsensä
kieltäminen ole vapaat ja puhtaat siitä." — Niin kuullaan M:sen,
Hekkalan Marian Helmikuun N:sa olevata runoa tutkiissa, jälkimaineessa
päättävän, siinä "ei Hekkalan Mariasta lausuttavan pahempata, ettei
valitettavasti monestaki tytöstä käy pahempia lauseita". "Melkein
lukisin", sano vielä, "koko runon hälle kunniaksi, koska ei siinä ole
voitu hänen arvoansa suuresti millään alentaa" jne. — En toki usko
yhtään Suomen sirkkuani niin raa'aksi, että suuttumata, ja vieläpä
korvallekin läppäämätä kuulisi itsestään laulettavan, mitä Haapalainen
suruissansa sanqen irstaisesti itsiänsä lohdutellen, Marian toisen
kanssa naimiseen jouduttua vielä viikon päästä hänestä sanelee: "Jo
nyt veivät viekkahammat" jne, katso: Mehil. Helmikuulta 1836 ja siinä
löytyvätä mainittua runoa v. 549—559 — En usko — sanon vielä kerran
— Suomen tytön punottumata ja vihastumata toisestakaan tätä kuulevan
laulettavan. — "Mikä vei mielen miehen päästä, temposi opin otsasta",
kun toki kiittää tämmöisiä "riikin riettaita loruja!"
Näin asian ollessa en sunkaan rohkene luottaa, seuraavassakaan Kesäkuun
N:sa löytyvän muutamalta Pieksiäisen nimiseltä Pielaveden pojalta
Kiitokseksi Keisarille tehdyn runon jälkimaineen sanoissa totta olevan:
"monessa kohti maassamme on rahvaalla turha (!) pelko runoistansa,
kieltyn, luvattoman olevan, ei ainoasti tehdä, vaan laulella'ki
niitä" jne. Minun luullakseni, runoen ollessa senlaisia, kuin äsken
esimerkiksi pantu, ei toki nimitetty pelko oliskaan turha, vaan sangen
hyvä, jos vaan voisi tukahuttaa senlaisen runoilemisen innon, joka ei
ainoasti päätä suoraan sodi puhdasta Kristillisyyttä vastaan, vaan myös
on vahingollinen luonnolliselle siistimenoisuudelle. — Kohta sen perään
uhkaa Mehil. "pränttäyttää kaikki Pieksiäisen naururunotkin toivossa,
hänen jo suuremmaksi paisuneen ja paremmin voivan pieksiöitänsä
vastustella", jotka peljätyt pieksiät — niinkuin samassa jälkimaineessa
mainitussa ruotsalaisesta Sanomalehdestä (Helsingf. Morgonbl. 1832 N:o
12) on nähtävä — olit hänen sukulaisensa[4] ja siis arvattavasti oma
isänsä ja äitinsä eli holhoojansa, joilla kuritusvalta on. _Mehiläisen_
näin saadessa hyvällä tunnolla neuvoa kohtelemaan vanhempia, en
ihmettelekkään, että hän samassa jutussa nureksii Pieksiäistä, kuin
hän mainitussa runossa sanoo: "Turkkilaisia jumalattomiksi", ja muutoin
kokee maalata heitä senlaisilla värillä, että lukia, joka ei heitä
muista kirjotuksista tunne, pian vetää heidän Kristittyin verraksi.
Mutta sen vaan tähän sanon: jos ei Turkkilaiset ole jumalattomiksi
sanottavat, niin ei sitte pakanatkaan; sillä jokaisellahan on
Jumalansa, jos ei oikia niin kuitenkin väärä.
Mitä itseensä kristilliseen autuuden järjestykseen tulee, niin minä,
varsinki katsoissani näitä tässä edeltäpäin tutkituita Raamattuun ja
hyviin tapoihin sattuvia lauseita, en suinkaan saa sitä päähäni, että
Mehil. pitäisi sitä oikiassa arvossa, eli yksin tietäis, millinen se
on. Pitäishän sen, joka annaksen puhumaan ihmisten erhetyksistä näin
kalliissa asiassa, myös osaavan sanoa, ja sanovankin, mikä järjestys
oikia on, jossa autuaaksi tulla taitaan, eikä jättämän lukioitansa
eli oppilaisiansa niinkuin tielle tietämättömälle, lähdettyänsä heitä
ensin taluttelemaan. Niin on esimerkiksi asia alkupäänkin Toukokuun
N:sa olevasta jutusta, jossa puhutaan nykysistä ajoista, vaikka
sen törkeyttä koetaan silitellä siihen pannulla alimuistutuksella,
joka minusta enämmän pimittää, kuin selvittää pääasiatansa. Samoin
ikään on Jaakko Wallenperin jutun laita Joulukuun N:sa. Mutta ennen
mitään mainimatani sen pidosta, tahdon tähän ottaa lyhykäisen
autuuden järjestyksen kirjoista, joita ei suinkaan käy Kerettyläisten
kirjain nimellä hylkääminen, nimittäin P. Raamatusta, Lutherillisen
Seurakunnan Alku kirjoista (Libri symbolici,) Möllerin ja Strandbergin
Hengelliseltä Konsistorilta P. Raamattuun hyvin perustetuiksi nähdyistä
Katekismuksista — vaikka toistaksesi, rakas _Mehiläinen_, tiedäppäs
Sionin Wirtten ja Huutavan Äänenkin olevan präntätyt tarpeellisella
ja oikialla luvalla niin hyvin eli paremminkin, kuin itse uskonoppiin
sattuvain lausetten suhteen lienetkään —[5] — — —
Rakas _Mehiläinen_ tutki nyt tätä, jota P. Raamattua vastustelemata ja
sen oppia kukistamata et saata vääräksi sanoa ja pane siihen rinnalle,
mitäs edellä mainituissa jutuissa lauseksit ja toimittajas jo ennen
nimitetyissä ruotsinkielisissä Sanomissa (Helsingf. Morgonbl. N:ris
49—52) on maininnut, niin pitäis sinun jo rupeeman kamoen ajattelemaan,
ettäs niissä pikimmältänsä olet suittanut heittää pois totuuden valheen
kanssa ja että noiden sinulta niin kummasteltuni Kerettyläisten
joukossa saattaa löytyä hyviäkin Kristityitä, ja kukaties niiden seassa
yksinänsä, ja että sen sinulta villitsiä Wallenperin rinnalle asetetun
"vaate-tekiän" laita myös niin on suittanut olla. Tämän kirjoittaja,
joka myös on tuntevanansa näitä sinulta ja monelta muultakin
(esimerk. Oulun Wiikkosanomissa 1837. N:o 1.) niin kovasti soimatuita
Kerettyläisiä,[6] on vakuutettu sinun ja monen muun heidän häväisiänsä
silmäin tulevan tuomiolla lieteen katsomaan, jollette sitä ennen asiata
paremmin harkitse. Maallista hyödytystäsi en halvenna: sen vielä kerran
sanon; ja soisin taitavani niitä, joille minun on sanomista, neuvoa
toimittamaan sitä omaksensa; mutta nykyisessä muodossasi en taida sitä
tehdä, arvaten heidän hengellisen hyötynsä kalliimmaksi ruumiillista
etuansa. — Mutta eikö siis ole mahdollista, _Mehiläisen_ eteenpäin
tulemaan parempaan sovintoon uskonopin puhtautta ja totista harjotusta
rakastavaisten kanssa? En minä sitä vielä mahdottomaksi näe. Ovathan jo
muissaki maissa maallista valistusta harrastavaiset sen mahdolliseksi
löynneet. Jos tämä toivotus toteen käy, eli jos _Mehiläinen_ edes
jättää uskonopin kajoomata, niin minä olen ensimmäinen mies kokemaan
sille lukioita.
Lopuksi rukoilen _Mehiläistä_ jossain N:sansa pränttäyttämään tämän
kirjotelmani, ja, minulle ja monelle muulle lukiollensa siitä tulleen
murheen ja lokkauksen poistamiseksi, antaa, jos taitaa, lauseillensa
paremman selityksen, kuin minä olen voinut.
Kirjotettu Helmikuussa 1837.
J.F.B.
[4] Ei suinkaan ymmärretä niitä pieksijöitänsä, vaan niitä, joista oli
runonsa tehnyt. Yli koko maan kuullaan naururunoin tekiöistä, että
välistä saavat selkäänsä niiltä, joita runoillansa herjailivat, välistä
manataan keräjin ja sakotetaan. Niin esimerk. Kajaanin läänissä Pekka
Kinnunen sai sakkoa naururunostansa, jonka teki Hyrynsalmen entisestä
Kappalaisesta, Ekdahlista, ja josta syystä sitte lisäsi runonsa
seuraavilla sanoilla:
Heti tuomari tulevi,
Kasseli kavahtelevi,
Sanovi sanalla tuolla,
Lausu tuolla lausehella:
"Ootko Pekka pellon päästä,
Ohtovaaralta osaava,
Jok' oot laulun laittanunna,
Pahoin lausunut papista?"
Kinnunen sanan sanovi
Heti herroille etehen:
"Oonpa Pekka pellon päästä,
Ohtovaaralta osaava,
Jok' oon laulun laittanunna,
Wirren oikein vetännä;
Jos sata sakottahan,
Tuhat täältä maksetahan —
Arka noita säikahteli:
Wiittä, kuutta hallavuotta,
Seitsentä sotakesiä."
Samoite Juhana Riikonen Kiiteltä Karjalasta muutamasta runostaan,
jonka teki räätäli Heikin naimisasioista erään tytön, Sohvin, kanssa
sakotettiin oikeudessa, josta laulaa mainitun runon jatkoksi:
Heikki herjaksi rupesi,
Sekä vinkki viisahaksi,
Käymähän keräjiteitä,
Juttuteitä juoksemahan,
Lakiteitä laskemahan;
Sakon saatto Riikoselle,
Kolmiriksisen kokevi.
Koti on köyhä Riikosella;
Ei oo vaskia varalla,
Hopehia huonehessa,
Seteliä sennäöistä.
Läksi Ryöni ryöstämähän,
Julperi jutistamahan;
Huivit huiski mennessänsä
Julman Julperin käsissä,
Kalle Ryönin kainalossa;
Kanto Ryöni kauhiasti
Riiois-hurjan huiviloita.
Ei ollut tuohon Heikin syytä,
Ei suuresti Sohvinkana;
Itse hullu hukkasime,
Mielipuoli mestasime,
Lauluja latelemahan,
Wirsiä vetelemähän.
Wirs' on veisurin tekemä,
Riikosen ritustelema.
Toisesta runostansa taas pelkäsi pieksettävän itseänsä, josta laulaa
saman runon loppusanoiksi:
Wirttä on tehtynä vilussa,
Jalaksill' on jatkettuna,
Puolella Puhos-saloa;
Waan ei tieä Jussi rukka,
Jos lie surmaksi suettu,
Kuolemaksi kohtaeltu.
Rusi Ryynänen Maaninqalta Savosta sekä taisi selkäänsä saada
naururunostansa, että, ainaki käytettiin keräjissä, josta laulaa:
Nyt minä murehin muuta,
Walittelen vaivojani,
Keräjissä käytäissä,
Kulettaissa Kuopiossa;
Joss' ei viina visko päätä,
Olut otsoa kivistä.
Kyll' oisi olutta ollut,
Kaste'vettä Kuopiossa,
Waan oil kuiva kukkarossa;
Ei sillä ehon eletty,
Eikä kyllin kystä syöty.
Jo oisin kaatunut ka'ulle,
Kuollut kurja Kuopiohon,
Mutt' oil Kermu kelpo poika,
Peräniemeltä peräsin,
Joka autto atrialla,
Muisti murkinapalalla.
Wiimeiseksi taisi, ei kauan sitte, seuraava Kraatarin Kusta Wesilahden
pitäjästä Hämeen rajoilta selkäsaunan laulustansa saada, niinkun siitä
itse hän kertoo, sanoen:
Kraatarin Kusta se lauluja tekee;
Mikä lienee, kun jo ei leuatki repee.
Se oli Pyhäin päivän runtu,
Kusta sai selkään, että vähän tuntui.
Kraatarin Kusta ei laulamasta lakkaa
Waikka häntä Helisevä kylläkin hakkaa.
Mehiläisen toimittaja.
[5] Tässä seuraa se luvattu Autuuden Järjestys, jota ilman Konsistorin
tutkimatta ei saa präntätä ja sentähden täytyy pois jäädä. Muuten
löytyy siitä asiasta tarpeellinen tieto hyvissä Katekismoissa. Mehil.
toimittaja.
[6] Tämä Kerettyläisen nimi on luotettavain ihmisten puhetta myöten
saanut alkunsa Keyrityn kylästä Nilsiän ja Nurmeksen pitäjäin rajalta,
jossa ensimmäinen heräjäminen Savon puolella on tapahtunut.
Wastaus Mehiläisen puolesta.
Nyt emme tohdi lukioitamme niin kauan yhden, jos tarpeellisenki, aineen
kertomisella pidättää. Waan jos vasta tilaa saamma, ja erittäinki, jos
kuulemma sitä muiltakin lukioltamme toivottavan, eli edes suattavan;
niin estelemättä tahdomma sen anotun paremman selityksen lauseillemme
antaa, missä taidamma. Sihenasti ajatelkaat niistä harvat lukiamme,
mitä kuki näkee parahaksi eli muuten tahtoo.
Muutamia sanoja runojen teosta.
Usein laulaa runoniekka suorastaan runonsa josta kusta aineesta, jonka
itse valitsee eli toiset hänelle antavat. Näin tapahtuu varsinki
pitopaikoissa, joissa viina eli olut ja yhteinen iloisuus on mielen
maallisista huolista irtauttanut. Kuuluja runoniekkoja etsitään välistä
kodissansa ja pyydetään jostain eräisestä aineesta runoa laatimaan.
Niin mainittiin Maaningalta miehiä kerta Korhosen luoksi Rautalammille
tulleen, ei muulla asialla, kun että saisivat kappalaisestansa runoa
tekemään. Sama kappalainen sanottiin olleen juttuja rakastava mies ja
sentähden ei hyvässä sovussa seurakuntansa kanssa. Korhonen oli antanut
heidän kertoa kaikki, mitä miehestä tiesivät, ja sitte heti paikalla
valmiin runon, paremman, kun toivoivatkaan, heille laulanut.
Toisinaan taas, kun usiampia runoniekkoja utautuu yhteen, tekevät yksin
tuumin runoa ja ei yhdellä kerralla, vaan usiampina eripäivinä. Eräs
sillä keinolla tehty runo lopettaa aineensa seuraavilla sanoilla:
Wiikkokaus on virttä tehty,
Kauan rustattu runoa:
Sunnuntaina suunniteltu,
Mahiteltu maanantaina,
Tiistaina tieusteltu,
Keskiviikkona kerätty,
Tuorstaina tuumiteltu,
Perjantaina päälle päästy,
Lopetettu lauantaina.
Ei virsi pahan tekemä,
Wirs' on viisasten tekemä:
Tok' on Tuomahan sanoma,
Anttipojan arvelema,
Särnä Pekan selvittämä,
Olli pojan ompelema,
Hannun pienen haastelema,
Jok' on viisas virren seppä,
Rohkia runon tekijä.
Toinen Juuan kappelissa Lieksan (Pielisjärven) pitäjässä muinasaikaan
tehty naururuno kertoo kohta alussa tekiöistänsä, sanoen:
Täss' on monta mahtavata,
Monta laulun laittajata,
Mutta yksi ymmärtävin,
Yksi kaikista kavalin.
Nyt on aika arvotella,
Miesten miettiä sanoja,
Tehä virttä mietteliästä,
Koota ruojasta runoa.
Josta kaikki kansakunnat,
Walittavi valtakunnat;
Josta kaikki puut puhuvi,
Pajupehkot pauhajavi;
Josta joka huonessa
Pauhajaa paha sanoma,
Walitus joka majoissa,
Kansoissa häjy kapina.
Sen taisi yksi niistä monesta koolla olevasta mahtavasta, nimittäin se
kaikista kavalin, laulaa. Sitte otti toinen ja lauloi:
Synty poika Pohjolassa,
Körri köyhässä kylässä,
Juhta Juuan kappelilla,
Kilpi kirkolla vähällä;
Alko laiskana asua,
Pyysi herrana pysyä.
Kolmas lisäsi:
Tuo oli viisas viinan juoja,
Warsin voimasta väkevä,
Kuulusa kylänkäviä,
Welan ottaja osaava.
Neljäs pani:
Kun ensin kuritta kasvo
Keskellä kylän ilosen,
Läksi kuhnus Kuopiohon,
Konna kouluhun rupesi.
Siitä muistutteli viides:
Kosk' oli koito kolme vuotta
Käynyt Kuopion kylässä,
Alko saarnata samassa,
Pirun oppia osotti;
Paukutti Pakarilassa
Larinsaaressa saneli,
Oma oppi aina voitti,
Amen aikasin tavotti.
Sitte kun ovat kaikenlaisia muistutelleet hänen töistänsä ja
menoistansa, lopetetaan virsi saaoilla:
Tuskin on puolet töistä varsin
Ilkivallan ilmotettu;
Kyllä vielä virttä saisi,
Waan on aika aivan tärkki —
Lyhyt kesä, kylmä talvi,
Kuka meiän työt tekevi.
Tämä on kirja kirjotettu
Juuan köyhällä keolla,
Kirkonkellon kuuluvilla,
Tukkaherran tuttavilta;
Joista Eirikkä esinnä
Wirren viettelys alotti,
Wäyrinen vähän lisäsi,
Matin poika mahtavasti
Puolen poikaset kokosi,
Antin pojat paljo autto,
Lauri laitteli lopulle,
Halonen hyvästi päätti.
Kiitos laulun laittajille,
Suosio sovittajille,
Rauha sen rakentajille,
Maksu myöten antajille!
MEHILÄINEN W. 1840.
Huhtikuulta.
Runo tyttäristä.
Empä tieä, enkä taia,
Enkä oikein oivaltele,
Minä lauloa tytöistä,
Runoella neitosista.
Jospa olisi minulla
Raikas rinta rastahalta,
Kieli leivolta vikevä,
Soittosormet Wäinämöisen;
Tietäisinpä, taitaisinpa,
Minä lauloa tytöistä. —
Tytöt kultaset omenat,
Joille luoja antanunn' on
Sulosuuen, ihanuuen,
Myöski lemmen, rakkauen
Nuolet, paulat ja satimet.
Neiot nuoret kukostavat
Kuni kukkaset keolla,
Joihin perhot lentelevät,
Joihin mettiset menevät,
Hyvän hunajan hajussa,
Me'en makian maussa.
Rakkautt' on rinta täynnä,
Sulo syämessä asuvi,
Ilo mielessä ihana,
Monet muiskut huulillansa.
Heill' on sini silmissänsä,
Punaruusut poskillansa,
Joit' ei pane paukkatalvet,
Eikä tuiskun viimatuprut.
Heill' on äänensä heliä,
Heill' on kieli leivoselta,
Raikas rinta rastahalta,
Jolla mielen muuttelevat;
Lailla maahan Wäinämöisen
Karhut metsänki vihaset,
Kaikki muutti liikkuvaiset,
Itseki ve'en väestön,
Sulosesti suosittavat;
Wielä valkoset käetki,
Sormet soitolle sopivat,
Sekä muille askareille,
Talon töihin taipuvaiset.
Mut sa poika, lailla perhon,
Tahi mettisen mokoman,
Lentelet kukka kukalta,
Etkä tieä, kusta pistin,
Eli nuoli haavoittavi,
Sinulta syämen raukka;
Etkä tieä, koska paula
Kaulahan on kääreynnä,
Koskas neitosen iloksi,
Jo sen kaulassa käkötät. —
Kusta haava, sieltä voie,
Kusta tuska, sieltä helppo.
B---v-ll.
Jousesta.
Seuraavan kirjotuksen jousesta olemma Oppijalta Suomen Akademiassa,
Herra J. Fr. Kajaanilta saaneet Mehiläiseen pantavaksi. Hän oli sen
Kivijärven kylästä, Wenäjän Karjalassa, sihen laatuun kirjottanut,
kun eräs vanha mies siitä oli kertonut, ja samalla lailla tulkoon
präntätyksiki, koska ei taitaisi tämä kertomus paljo parannuksillamme
kaunistua.
"Jousie oli kahenloatusie:
"1:sikse Warsijousi, jonka varsi oli petran luilla kaunisteltu ta
kaikella tavalla kirjattu. Jänne oli tehty kolmesta liinakappalehesta,
venytetty niin raskahasta, jotta ei enämpi venyisi. Selkä eli
koari oli rauasta, vielä kahesta rauasta, mellosta kai teräksestä,
ulospuoli mellosta, jotta ei katkieisi, sisäspuoli teräksestä. Selkä
eli koari pantihi remelillä (nahkalla) vartehe kiini ta pistettihi
monikertasesta reikiin läpi. Sillä remelillä pantihi jalkarauta, lipo
se rengas, johon jalka pisteteihi, kiini. Jänne veettihi rahkaha,
jonka läpi helppinoakla (helppinaula) oli, ta jonka ympärillä pyöri.
Alla oli liipatin, jolla rahka pyöritettiin ympäri ta lauastihi. Rahka
oli Petran luusta loaittu, liipatin rauasta. Teän puolella rahkoa
kutsuttihi nutiksi. Ratasvyöksi sanottihi sitä vyötä, joka pantihi
ympäri mahasta, kun jousta jännitettihi. On siinä kaksi petranluista
pyöreä, jossa juoksoo ne nahkat; ei erityistä nimeä niillä pyörillä.
Ratasvyössä oli kämmenen leveys selän toakse loaittu; se oli vahvasta
nahkasta ommeltu, jotta ei venyisi. Juoni oli vähäsen uroa pitkin
vartta loaittu, joho vasama vakuutettihi. Petrat oli selän nenissä
rautaan loaittu, jotta ei kuluisi jänne.