MARTTA. Miull jo rupiaa mailma mustenemmaa' silmiss.
ALPO (miettii). Kuulkaapas äidi! Tässä lähitienoillako Vallinkorva
lienee liikkunut yöllä?
MARTTA. Nii mie luulen.
ALPO. Sitte ei auta muu kuin työndää Vallinkorvan syyksi koko varkaus,
jos se tulee ilmi sopimattomaan aikaan. Hänen velkakirjansa poissa,
Iikan viilaama avain -- hi hi: se reitti vedää.
MARTTA. Kehe sie oot tullt noin kavala? Mieki jo alan sinnuu
pelkäämää', ommaa lastain.
ALPO. Minä olen yksin heitä kaikkia vastaan. Vallinkorvankin kanssa
edumme aina käyvät ristiin. Koko ikäni saanut turvata vaan omaan
nerooni.
MARTTA. Voit olla oikiass. Vääräks' käkkyräks'hä se kasvaa kataja
kivvii' koloss. -- Tie, mite hyvä tulloo!
ALPO. Jos varon jouduvani tiukalle, pistän paperit ja rahat Teille.
Silloin lennättäkää ne Vallinkorvan kodiin, että aikanaan löydyvät
sieltä. Muuta neuvoa ei ole. Se on uusi oikotie. Yht'äkkiä se vie
meität perille --
MARTTA. Kerra ottant pirun paattihee, ni rantaa' astikka se pittää
soutaa.
JUOKSUPOIKA (tulee oikealta). Jo tulloo vallesmann'.
ALPO. Antaa tulla.