ANTERO (nauraa). Arvattavasti. Mutta vähä afeeria rakkaudessa, sehän
vaikuttaa vaan kuin suolan maku keitossa. Alpoa minun pitää sillä
uutisella kiusoittaa. Vaikka eihän minunkaan onnistunut naimisella
saada noita samoja koskiosia.
Olethan minulle kuin oma poika, ja Vallinkorva sinun tuleva appiukkosi,
niin --
VILHO (täyttää lauseen). -- niin ei muuta kuin pelotellaan miestä.
Onhan siitä sovittu?
ANTERO. Olkoon sitte, jos se vaan jää yritykseen. Minullakin niitä
vanhoja syntejä.
VILHO. Ja vielä senlaatuisia, joita sellainen mies kuin Vallinkorva ei
ikänään unhoita.
ANTERO. Missään tapauksessa hän ei enää ole meille vaarallinen.
Vallinkorva on myyty mies: pahimmalla aikaa ryhtyi tuohon tuumaan.
VILHO. Ei jaksanut vartoa asiain kehitystä.
ANTERO. Läksi rynnistelemään silloin kun hänen piti olla hiljaa, ennen
aikojaan läksi. Työlakko on lopussa nyt, saat kirjoittaa ylös.
VILHO. Sen parempi meille, että loppuisi ennen alkuansa.
ANTERO. Nyt vaan varovasti ja viisaasti! Ijäksellekään ei vielä pidä
virkkaa asian oikeata laitaa. Vasta sitte lyötävä lautaan tämä valtti,
kun työmiehillä on lakkopäätös valmiina.
MARTTA (kurkistaa palvelusväen ovelta).
VILHO. Hyvin Te tunnette nämä karjalaiset, eno. Niin ne ovat alttiita
hetken vaikutuksille. Pikku seikka vaan otolliseen aikaan, ja heti
kääntyy tuuli.
ANTERO. Onko tämä "pikku seikka"? -- Ei, mutta joutukaamme! Viheltäkää,
kun näette hänen lähestyvän sulkua! Minä kierrän vastaan. (Menee
oikealta.)
VILHO. "Kierretään" -- sehän se on nykyajan sotataito, joka tosin ei
kasvata sankareita. (Menee vasemmalta.)
Toinen kohtaus.
MARTTA ja ALPO (tulevat hiljaa palvelusväen ovesta).
MARTTA. Jo männiit viho'nki viimme kaikk'. Tuoki Lyyli' harakka,
yht-vähhää kestä pesässää.
ALPO. Mikä heillä kaikilla lieneekin tänä yönä?
MARTTA. A kokkous on työmiehill siint lakost, ja Vallinkorva mitä
puuhannoo. Jos polttaa viel koko ruuki.
ALPO. Oikeastaan pidäisi Vallinkorvan olla minun liittolaiseni
patruunaa vastaan. Kaikki minunkin tekoni hän syyttää patruunan päähän,
vanhasta vihasta -- hi -- hi.
MARTTA. Kaikk'ha ne o työmiehetki siinn uskoss, jott sie oot ostant
Vallinkorva' maan patruuna' konttoo'.
ALPO. Paha vaan, että minun ja Vallinkorvan etut käyvät ristiin. Minun
ei auta muuta kuin kiertää häntä vieläkin.
MARTTA. Mite sie kierrät? Maksatha sie.
ALPO. Maksan sen tuhannen markkaa, jos nyt onnistun. Mutta
velkakirjoilla vaan eksytän hänet.
MARTTA. Mill velkakirjoill?
ALPO. Niillä, jotka Vallinkorva on antanut velastaan patruunalle ja
joita patruuna säilyttää rahakaapissaan. Kun naimiskaupasta ei tullut
mitään, vaadii Vallinkorva minun nyt maksamaan patruunan velan
kokonaan, myös Lyylin osuuteen kuuluvan puolen, josta minä silloin en
antanut sidoumusta, vaan sanoin siirtyvän itsestään minun
maksettavakseni.
MARTTA. Narrasit?
ALPO. Niin, uskottelin. No, kun hän ei anna kiinnekirjaansa muulla
ehtolla, otan velkakirjat mukaani ja näytän Vallinkorvalle, että nyt on
patruunan saaminen kuitti, ja sitte paperit kauniisti takaisin -- hi --
hi. Oma hänen on syynsä. Miksi kiusaa minua? Se keksintö maksaa rahaa,
se oikotie.
MARTTA. Paljon tok' maksaakki -- No, kyll mie pian vahtii. (Kurkistaa
joka haaralle.)
ALPO (menee konttoriin, josta kuuluu raskaan rahakaapin avaaminen ja
vähä siellä askaroitua sulkeminen).
MARTTA (sill'aikaa). Viekas hää o, liijanki viekas. -- Mite minnuu nii
pelo'ttaa? Aavistuttaa, jotta täst ei hyvä tule perästpäi.
Alpo (tulee konttorista).
MARTTA (säikähtää). Mie ku pelästyin!
ALPO. Mitä tässä on pelkäämistä? _Laina_ tää on, ei varkaus. (Ottaa
esille papereita ja rahoja, jotka lukee.) Totta ne nyt tulivat --?
Kahteksan, yhteksän, kymmenen "nahkaa" -- oikein! Velkakirjat olivatkin
yhtessä nipussa.
MARTTA. Ala vaa männä, ni pikemi saat panneeks' taka'sii ne paperit.
ALPO. Ei ole niin kiirettä. Jos Vallinkorva kerran on kodona, ei hän
vuoteeltansa karkaa. (Katselee rahakaapin avainta.) Romandillista! Tämä
rahakaapin avain on Vallinkorvan oman pojan viilaama; kauppakirjassa
Lyylin allekirjoitukset. Luondeeni kallistuu --
MOLEMMAT (säikähtävät). Sts! Ihmisiä!
(Alpo pakenee konttorin nurkan taitse oikealle. Martta
palvelusväen ovelle, josta kurkistelee.)
Kolmas kohtaus.
Vallinkorva ja Iikka tulevat vasemmalta pitkin kosken rantaa,
Vallinkorvalla rautakanki, Iikalla kirves aseena.
VALLINKORVA. Nyt käyvää!
IIKKA. Saavat essii aamull, miss o ruukki.
VALLINKORVA. Lähtööt perkeleet pesästää!
(Aikovat painautua koskelle, kun kuuluu pitkä vihellys vasemmalta.)