ILVES (keskeyttää). -- ni kaikkee' ruuki työhö?
LEENA (hotasee häntä suulle). Suus' kii!
JÄNTTI. A siinn muorii pala'ne.
Ilves. Vaihakki sie hammeet jalkaas' Lienalt!
ANNI (laittaa kärrit vauhdilla luotaan). Siinn o siu hammeis'!
LEENA (samoin). Miehet tääll o akkoi.
KERTTU ja LILLUKKA (heittävät paarinsa avattuun putlausuuniin
palamaan). Mut ei tytöt.
ILVES. Tyttölöist niit enne' o tullt.
(Naiset jäävät joutilaina istuskelemaan ahjonsa
alasimen seuduille.)
HUUHKA. Vieläks vettää kieroks' siu pihtiäis, Vallinkorva?
VALLINKORVA. Älä sie niist huoli: assiit mie kasson suoraa'.
JÄNTTI (huutaa putlaajille). Eiks oo nii, jott ensi' valitaa miehet ja
pyyvetää muite?
PUTLAAJAT. _Muite enst'_.
VALLINKORVA. A jos hää ei suostu?
PUTLAAJAT, sitte KAIKKI. _Siitt tehhää_! Tehhää siitt.
Toinen kohtaus.
Antero, Elsa, Vilho ja Alpo tulevat.
ANTERO (takaa Vallinkorvalle). Eikös Vallinkorvalle riitä työtä?
VALLINKORVA (kääntyy päin, heitettyään pihdit ahjolle). Ei jaksa miu
vasarain.
ANTERO. Miks'ei?
VALLINKORVA. Sill o nälkä.
ANTERO. Eikös jano? -- Teill' on täällä tavalliset palkat, niin että
siivolla -- Seisottakaa siksi aikaa, kun minä puhun!
(Ijäs seisauttaa höyryvasaran. Valssaajat heittävät
tangon kasaan, että rämähtää.)
VALLINKORVA. Voivat seissa kauvanki, ku oppiit.
ANTERO. Sinulle puhun jälestä. (Muille.) Palkat olen pitänyt siksi
korkeina, että säästäväisellä elannolla hyvin tulette toimeen.
ILVES. Kene hyväks' säästää?
VALLINKORVA. Ka patruunall: _maa' ostoo_.
PUTLAAJAT. Ei jää säästettäväks'.
ANTERO (Vallinkorvalle). Aamulla saat käydä palkkasi konttorista.
VALLINKORVA. Voip' siell sattuu kävijöit enemp'ki.
TYÖMIEHET ja -NAISET. Voip' sattuu!
JUOKSUPOIKA (tuo Anterolle sähkösanoman, palaa heti).
ANTERO (avatessaan, Vilholle). Uhkaavalta näyttää tosiaan! --
Kurssitelegrammi tietysti. (Vilkastuaan sähkösanomaan.) Laskenut kolme
penniä! Peruutettava myyntikäsky vieläkin.
(Menee kiireesti.)
ELSA (astuu esiin, korottaa äänensä). Kunnioitettavat, rehelliset
työmiehet!
PUTLAAJAT. Ohoi! Tääll ollaa.
ELSA (laskien kätensä Vallinkorvan olalle). Niitten katkeruutta
uhkuvain lauseitten johdosta, jotka äsken kuulimme tämän arvonmiehen
huulilta --
VALLINKORVA (irtautuu). Oo tuoss!
ELSA. -- sen johdosta tuli mieleeni eräs kertomus vanhalta ajalta,
jolle pyydän teitä hetkeksi kallistamaan korvanne --
PUTLAAJAT (keskeyttämättä työtään). Vastaat sie, jos mei keitokset
pallaat pohjaa'?
ELSA. -- kuinka kerran ruumiin jäsenet vihastuivat vatsaan, joka ei
mitään vaivaa nähnyt, vaan nautti hedelmän toisten työstä --
VALLINKORVA. Nääs hylkyy!
IJÄS. Siint ol' yhess satukirjasski.
ALPO (syvissä ajatuksissa katsoo putlausuuneihin).
VILHO (puree huultaan, pidättääkseen naurua).
ELSA. -- kaikki jäsenet päättivät kieltäytyä vatsaa palvelemasta: käsi
ei vienyt ruokaa suuhun --
ILVES. Niin rampiutu'!
USEAT. -- ähmissää.
LEENA. Kuis _siitt_ käi?
ELSA. Niin -- kuinka kävi: _vatsa kuoli, mutta kuolivat kaikki
jäsenetkin_.
ILVES. Meill onki vassa issell.
VALLINKORVA. Ei pyritäkkää osill patruuna' vassaa'.
PUHOS. Miull o viel seissemä vassaa kotonn, jos yks' kuolis'ki.
ELSA. Tämän vertauksen keksi ikivanhassa Rooman kaupungissa, joka
paavistansa lienee täälläkin pohjoismaissa yleisesti tunnettu,
tasavallan ensi aikoina --
TYÖMIEHET. Vai Ruomiss oikee!
IJÄS (panee höyryvasaran käyntiin. Aletaan ryhtyä työhön).
ELSA (vaikenee neuvottomana).