Eiköstä tämä kitastansa liekkiä syöksevä ahjo, tämä suitsuvainen
pätsi ... minä kysyn teildä, niin ylhäisiltä kuin alhaisilta, eiköstä
se johtata ajatustanne siihen mereen, joka tulesta ja tulikivestä
palaa?
Jo lapsuutesta on kansassamme syvälle juurtunut ijankaikkisen
katotuksen kammo. Siitä tulee se hurskaus, semminkin vanhemman kansan
hurskas luondo --
VALLINKORVA (samalla nuotilla). -- ja repäsevä meinink'. Mut käy sie
konrahi tekkoo', halunkki! (Sulkee lähimmän uunin suun. Tavallisella
äänellä.) Vähäll sie täst helvetist pääset.
ILVES. Rikast miesthä ne siell korvensiit.
IJÄS. Köyhä huraht'ki taivaase.
VALLINKORVA. Ei saannt viel veisanneeks' senkää iellimäise saarnan
pääll.
(Paljastaa päänsä ja alottaa virren, johon työmiehet sekä
naiset yhtyvät.)
_Ruomi_ röykkiä, kuink kättees' käynyt?
Kuin olet elänn tuiki tuimann,
Kaikkii' ylits korkiast korottanut
Sen pahan paavin, julki julman,
Alas tallann
Kanss väkivallan
Asujat maan piirin päällä.
(Elsa ja Alpo menevät veisuun aikana.)
VALLINKORVA. Ka, veisuutaks mei papit pakenoot?
VILHO (nauraa ääneen).
PUHOS (Vallinkorvalle). Oisit täll inssinyörill myönt tallois.
VALLINKORVA. Mintähe?
PUHOS. Ois viel rustannt meill toise ruuki. Millo' puuttunt, saant
vaihtaa isäntii.
VALLINKORVA. Yhest luust o vuohell sarvet.
VILHO. Onko sitte nykyisessä isännässämme vikaa?
VALLINKORVA. Yht _vikkaa_ koko mies.
JÄNTTI. Siint ei mies paljon korjau, mie sanon. Mut inssinyörill vois'
paremi riittää rahat.
VILHO. Kuinka niin?
PUHOS. Sill om patruunall liijan paljo syrjämänekkii. Nää liikkeet miu
tuntiiksein tuop' sissää' rumast'.
IJÄS. Tuot'ki yht kolehtii' kerjäläist kouluuttant, eikä mittää tullt.
ILVES. Jumalan miel'harmi.
HUUHKA. Virkaa vajjaa pappi ja kärsää vajjaa -- en viissi sannoo.