VALLINKORVA. Ni siihe maa' ostoo' --?
LYYLI (keskeyttää). Suostukaa, isä kulta, siihen!
VALLINKORVA. Ka em mie vasten oo. Mut eihä tää pastuor' ... "Alpo" mikä
sie oot nimeltäis, viel oo niit kasselltkaa.
ALPO. En ole tottunut maita arvostelemaan. Luodan siihen, ettette tahto
saattaa minua vahinkoon ... minua ja tytärtänne.
VALLINKORVA. "Ei märkääkä", sano' turkulaine! -- A myö siitt saatas'
täss ellää ainn iellkipäi?
ALPO. Kuinkas sitten! Eihän minusta ole maanviljelijäksi.
VALLINKORVA. Ka siitt vaikk paikall tehtäs' kaupat! Mie täss vähä oon
tuuless, mut oha nää toiset selvii.
ALPO. Kuinka korkeaksi laskette tilanne arvon, näin meitän välisessä
kaupassa?
VALLINKORVA. Tää ois neljä-, vlijetoist tuhane tila joka päivä, vaikk
ei ois tuohokaa koskee' ossaa. Erräät o pienistki osistaa saaneet
tuhansii, mut mie sitä en täss mei kaupass reknaa mihikää.
KAISA. Nyt tää' ruuki jaloiss on kalaves'ki pillautunt. Eikä koskest
pelloks' oo, josha nuo ei hyvin kasvane nykyjää mei pellotkaa.
VALLINKORVA. A tää jos oikee oiski viljelyksess, ni tää tila maksas'
paljo. (Miettii.) Kahteetoist tuhantee mie heitän, ku täss siitt isse
saahaa ellää niiku viljelijänn. Siint alle miu tuntoin ei anna männä.
Vähä paremp' kuitenki ku jos patruun veis' velastaa.
ALPO (ottaa muistikirjansa). Sitä velkaa näyttää olevan yhteksän
tuhatta viisisataa markkaa, ilman korkoja.
VALLINKORVA. Koroist ei ookka mittaa. Ne sovittii hyyryst, ku ruuki
rakenuksii o miu maallain.
LYYLI (Alpolle). Tiesitpäs sinä sen velan!
ALPO. Tehdään kirjoista. (Laskee.) Kaksitoista tuhatta, siitä puoli
Lyylin osinkoa ... siis kuusi tuhatta?
VALLINKORVA. Nii -- jos se siitt o varmaa, se Lyylin liitto?
ALPO. Kun vaan Lyyli --?
LYYLI. Mihinkäs minä pääsen.
ALPO. Siinä kuutessa tuhannessa on toinen puoli velasta, joka tekee
4,750 markkaa. Ei muita velkoja ole.
KAISA. Ei ... mitä pienii, markan pari'. Patruun o ollt hyvä antamaa'.
VALLINKORVA (puoli leikillä). "Vanha suola"!
KAISA. Oot sie siinn! Häpäset isseis!
ALPO. Lyylin osaan kuuluva puoli patruunan velkaa lankeaa itsestään
minun suoridettavakseni.
VALLINKORVA. Niiks se lienöö?
ALPO. Ja kun otan vastatakseni siitäkin vieraan puoliskon velasta, jää
teille maksettavaksi 1,250 markkaa.
VALLINKORVA. Sill seuvull sein pitäs' olla. Jokos myö lyyvää kättä?
ALPO (lyö kättä). Minä nyt luotan Teitän tunnollisuudeenne -- setä!
VALLINKORVA. "Jaakoks" minnuu on moittineet.
KAISA. Mut meill ei taija oll kirjoitusneuvoi ... mite Lyylill --?
ALPO (ottaa taskustaan paperia ja kirjoitusneuvot). Sattui mukaani.
KAISA. Ka kun arvas' ottaa.
Alpo (kirjoittaessaan). Pitän ne usein kerallani. Voi milloin hyvänsä
tundea kutsumusta ... tavallisesti ulkona, yksinäisyytessä.
(Vallinkorvalle.) Kauppakirja tehtään siis sen mukaan kuin tässä on
puhuttu?
VALLINKORVA. A mitenkäs! Tullooks se Lyyli' nimmee' kanss?
ALPO. Ei, vaan minun yksistään.
LYYLI. Vaikuttaisiko minun nimeni siinä jotain?
ALPO. Minun ymmärtääkseni ei mitään.
VALLINKORVA. A varmemp' ois vast vihittyy. Mut oma siu o, Lyyli,
assiis'.
LYYLI. En niistä ole selvillä ollenkaan.
ALPO. Tarvittaisiin kaksi totistajaa.
KAISA. Jäntin täss assuut likimpänn. Käy sie, Lyyli, jos joutasiit:
Jäntti isse ja Liena.
LYYLI (pukeutuu).
ALPO. Ettei se vaan ole se vaimoihminen, joka tekeytyy hulluksikin,
saatakseen kerjätä?
VALLINKORVA. -- ja haukkuu ihmisii? Ei, se o Lautta-Ulla.
KAISA. Liena' äit', vaikk hyvä o Lienaki suustaa.
VALLINKORVA. -- jos muutenki.
ALPO (Lyylille). Älä heille viitsi puhua koko kaupasta! Asunnon
vuokraaminen tai --
KAISA. Mitä heill huolii selittää!
ALPO. Parasta olisi yleensä, että tämä kauppa toistaiseksi pitettäisiin
vaan meitän kesken.
VALLINKORVA. Nii o miustki.
(Lyyli menee.)
ALPO. Tämä tuli niin tiedämättömästi, etten nyt kauppatilaisuutessa
voisi antaa käsirahoja enempää kuin viisikymmentä markkaa.
KAISA. Ka mist sitä ois tiennt varata!
VALLINKORVA. Millos siitt loput?
ALPO. Jos pantaisiin kaksisataa maksettavaksi silloin hääpäivänä,
juhannusaattona, ja sitte loppusumma tuhat markkaa tämän vuoten
kuluessa?
VALLINKORVA. Siihe mie tyyvyn mainiost'!
ALPO. Kauppakirja pidää olla kuitattu, laillisuuten vuoksi. Niistä
maksuista minä annan eri velkakirjan.
VALLINKORVA. A siint patruuna' velast?
ALPO. Siitä taas eri sitoumuksen, paitse Lyylin velkaosasta, joka
siirtyy itsestään, niinkuin jo puhuttiin.
VALLINKORVA. Miepä sitä en oikee saant sarviin.
ALPO. Selvähän se on kuin päivä!
VALLINKORVA. No, kun lie! -- Er' kirjanks' tiet siintki' jott myö
jäähää viljelijäks'?
ALPO. Niin, eri välikirjan. Mutta siinä on muistettava niin monta
seikkaa, laillisuuten vuoksi ... enkä ole sitä ensinkään miettinyt --
niin ehkä jätämme sen toiseen päivään?
KAISA. Ka kerkiäähä tuon viel.
VALLINKORVA. Jos ois männt täss yhell tiell... A mite se kauppakirja
tul'? Essi sie Kaisa miu silmälassiin'!
KAISA. Siust lukijaa!
(Tuo silmälasit.)
VALLINKORVA (tavailee). "Ämmä ee -- mee, aa -- sano' aa -- ällä",
kaks'ha siinn o hitoss ällii -- "alle: myö allekirjuttajat."
KAISA. Anna hää lukkoo! Ethä sie ... häpäset isseis!
ALPO (lukee). "Me allekirjoittaneet myymme ja luovudamme Vallinkorvan
perintötilan numero yksi Vallinkosken kylässä Jääsken pidäjää,
veroltaan neljäsosa manttaalia, end. jumaluusopin ylioppilaalle herra
Alpo Leiniölle, kaikkine --"
KAISA. Tarkkaa'pas hää tietää manttaal'osat ja kaikk'!
VALLINKORVA. Oha konttuoriss kirjoi.
ALPO. "-- kaikkine siihen kuuluvine eduineen ja oikeuksineen, joista
tässä erittäin mainitaan viisi kuutestoista-osaa Vallinkoski nimiseen
koskeen ja sen vesivoimaan, --"
VALLINKORVA (puoli-ääneen). Mitä hää siint nimittää?
KAISA. Kaikk' hää tietää!
ALPO. "-- välillämme sovitusta kuuten tuhannen markan kauppahinnasta,
joka eri välikirjoja vastaan maksettuna kuitataan." (Kuuluu kolinaa
porstuasta.) Maksuajat ja määrät näissä velkakirjoissa ovat sitte sillä
lailla kuin suostuttiin.
(Lyyli tulee, riisuu päällysvaatteensa. Kohta hänen jälkeensä
tulee keski-ikäinen pariskunta, mies työpuvussa, vaimon vaatteet
koreat, vaan rikkinäiset, päässä "natsiira". He ovat Jäntti ja
hänen vaimonsa Leena, joka ensin sieppaa lakin miehensä päästä,
sitte käy Alpon eteen ja niijailee.)
LEENA. A työks ootta mei uus' opettaja? Ni nuor' viel nävöltää ja
kaunis ku yks' marja justii! Parikkalass olitta saarnannt: hyvi
tykkäsiit. (Matkivinaan.) "Ei oo mein kirkiss niin synkiitä
soarnamiestä näht", sannoit.
VALLINKORVA (sill'aikaa Lyylille). Kasso sie Lyyli, onks nää kirjat
kaikk' paikallaa!
LYYLI (tarkastaa summat). Paikallaan taitavat olla.
ALPO. Sitte ei muuta kuin nimet!
VALLINKORVA. Jaakko Matipoika mie oon ... Vallinkorva.
KAISA. Ja mie oon Kaisa Antitytär.
ALPO. Kirjoita Lyyli nimet, että tulevat eri käsialalla!
LYYLI (kirjoittaa).
ALPO. Tehkää itse puumerkkinne vierasmiesten läsnäollessa!
VALLINKORVA (tekee puumerkkinsä). Tuolla'ne "vuu" puustain miull on
puumerkki.
KAISA (samoin). Miull on "koo".
ALPO. Kirjoita taas Lyyli totistajain nimet!
LYYLI (kirjoittaessaan). "Eero Jäntti".
JÄNTTI. Nii, "Eero".
LYYLI (samoin). Ja "Leena Jäntti".
LEENA. Ka "Liena" ... oikee ristitt Matlienaks', ja Mansikka ommaa
sukujain.
VALLINKORVA. Sen arvas'ki!
ALPO. Kaunis nimi. (Antaa Lyylille toisen paperin.) Tähän vielä samalla
tavalla. Näitä pidää olla kaksi kappaletta.
LYYLI (kirjoittaessaan). Ompas siinä!
ALPO (panee ensimmäisen kauppakirjan taskuunsa). Tämä jää minulle, ja
nämät jäävät teille, sekä viisikolmatta markkaa käsirahaksi.
(Antaa Vallinkorvalle muut paperit ja rahoja.)
VALLINKORVA. Viis kymment eiks se olit?
ALPO (antaa lisää tahaa). Niin, oikein, viisikymmentä! Sanoinko
ajatuksissani "viisikolmatta"?
JÄNTTI. Paljopas pittää herro'll kirjoi yhess asuno hyyryyss!
VALLINKORVA. A viel ois muuan paper'.
ALPO. Kun nyt tässä mieditään.
VALLINKORVA. Onks niiss paper'loiss, jott se männöö mitättömäks', jos
siint ei tule tolkkuu --?
JÄNTTI. Ka mitättömäks'hä se sillo männöö.
VALLINKORVA. Mitä sie tiijät! (Erikseen Alpolle.) Näät siint Lyyli'
assiist?
ALPO. Sehän on selvä luonnostaan. Ei sellaista sovi panna kirjoihin.
KAISA (Vallinkorvalle). Mitä sie määt häpäsemmää' issiäis!
LYYLI. Johan minun asiastani nyt pitäisi tulla valmis (Kuin itsekseen.)
Pian aika rientää ja joutuu juhannusaatto.
Viides kohtaus.
Tupaan astuu lyhyenläntä vanha herra, virkalakki päässä ja laukku
kainalossa. Hän on piirin nimismies Eric Illberg. Puhuu suomea
huonosti.
Häntä seuraa kookas, roteva mies, hänkin sivu keski-ijän.
Hänellä on pulska ruskea täysparta; valkoisilla liiveillä näkyvät
paksut kultaiset kellonvitjat. Hän on Vallinkosken tehtaan omistaja,
patruuna Antero Vallas.
ANTERO. Alpokin täällä?
ALPO (korjaa joutuun kirjoitusneuvot). Kirjoitin heille asunnon
vuokrasopimuksen.
ANTERO. Syrjään tämä tulee sinun asua. (Jäntti ja Leena sill'aikaa
menevät. Leena kuitenkin hetken kuluttua kuuntelee ja kurkistaa akkunan
takaa.)