Mitä? Sakrament... kuka sellaista tahtoo?
Tässä vain pyydetään antamaan 250 grammaa enkelikiveä.
Herrat kerääntyivät Hessen ympärille. Asialle tullut levyseppä yritti
selittää: Ei sen pitänyt sellaista olla... tuota —
Hahhahhaa! Hemming hohotti, niin että huone tärisi. »Engelsten»...
sakrament! Se Kuljander on taas näyttänyt kirjoitustaitoaan! —
_Engelskt tenn_ — englantilaista tinaa... sakrament!
Kyllä minä sen heti huomasin... muuten minä vain kysyin, selitti Hesse
nauraen ja viittasi levyseppää seuraamaan.
Fiksu poika! kehaisi Hemming. Sillä ei ole pää puusta...
»enkelikiveä»...
Ja Hemming teki muutaman kaarroksen huoneen ympäri ja palasi työnsä
ääreen.
Sellaista se oli — herttaista ja toverillista. Hesse ei ollut koskaan
viettänyt hauskempaa kuukautta. Kaihomielin hän ajatteli lähestyvää
koulun alkua.
Jää tänne, kehoitti Teppo. Kyllä sinulle paikka toimitetaan. Puhutaan
insinöörille.
Mutta ei Hesse hennonut jäädä. Viimeinen luokka vielä, ja hän olisi
ylioppilas. Olisi sääli jättää koulua kesken.
Ja niin hän lähti. He tilasivat läheisestä kahvilasta kahvit ja joivat
erojaisia. Hemming oli tapansa mukaan loistavalla päällä.
Sillä pojalla on _fortuna_ matkassaan! Professorina se vielä istuu ja
tentteeraa meidän poikiamme!
Hesse nauroi! Setä Hemmingillä oli aivan liian hyvät käsitykset hänen
lahjoistaan. Mutta — totta puhuen... sellaiset oli hänellä aikomukset:
roomalaisen filologian professoriksi.
Ja sitten sinä saat laulaa kuten Vergilius:
_Ille ego qui, quondam calamo radi chalybeio... anno Domini..._
Hemming takoi nyrkillä pöydän reunaan: Käännä se, käännä se!
Sakrament... ne laskettavat latinaa kuin sahtia toisen talon tynnyristä!
Teppo tulkitsi. Se oli vain _Æneis-runoelman_ alku, jota hän hiukan
omavaltaisesti oli muuttanut: Minä olen se, joka kerran raaputtelin
teräskynällä...
Mitä? Joko niillä siihen aikaan oli Perry fiinet ja extra fiinet?
Ei, ei... se kun hän vain oli omasta päästään...
Johan minä ajattelin, että —. Jaa... kukas se oli se roomalainen
runoilija?
Vergilius.
Vergilius, Vergilius — sakrament! Niillä oli hienot nimet!
Ja Hemming naputteli sormenpäällä pöydän reunaa, hymyillen
mietteissään, onnellisena siitä, että tietovarasto jälleen oli
lisääntynyt yhdellä huomattavalla nimellä.