Linnamäkeä ympäröivä kaivanto, jonka saattoi joesta laskea
vettä täyteen, oli samoinkuin paaluaitauskin joitakuita aikoja
sitten rakennettu Jurvan toimesta. Hän aikoi itse asettua
asumaan varustuksen sisään ja sitä varten hän oli ryhtynyt jo
rakennuspuuhiin. Mutta näihin hänen suunnitelmiinsa oli väestö
suhtautunut hyvin vastahakoisesti, sillä se ei ollut tottunut
uhrautumaan yhteisen hyvän eteen. Hitaasti ja suurella vaivalla
oli päällikkö saanut työt edistymään sille kannalle, millä ne nyt
olivat. Mutta varustukset olivat vielä keskeneräiset ja nyt oli Jurva
päättänyt suostutella heimolaisensa lopullisiin valmistustöihin.
Kun vanki oli saatettu pois käräjäpaikalta, nousi Jurva istuimeltaan
ja lausui:
"Nyt, kun kaikki kesän työt ovat suoritetut, on minusta soveliain
aika rakentaa tämä linna täyteen kuntoonsa. Minä ehdotan sen vuoksi,
miehet, että kustakin talosta saapuu ylihuomenna yksi mies eväillä
ja työaseilla varustettuna tänne. Omasta puolestani panen minä
kokonaista kymmenen miestä työhön."
"Vai omin eväin tekemään sinun töitäsi!" lausui tähän Rönkä
pilkallisesti ja monelta taholta kuului hyväksyvää naurua.
"Minunko töitäni! Sanotko sinä minun töitäni?" tulistui Jurva
ja silmäili niin kiinteästi ympärilleen, että naurajat paikalla
vaikenivat. Mutta Rönkä säilytti pilkallisen ilmeensä, vastatessaan:
"Kenenkäs sitten, jollei sinun?"
Hän viittasi rakennusten pohjia ja jatkoi:
"Eikö nämä ole aiotut sinun asunnoksesi, vastaiseksi
kuninkaanlinnaksesi?"
Rönkäläiset nauroivat jälleen, mutta yli ääriään suuttuneena huusi
Jurva:
"Kyllä minä tunnen sinun koukkusi, sinä ainainen vastahangan soutaja!
Enhän minä ole tässä puhunut näistä asuinrakennuksista, sillä ne minä
olen itse alottanut ja itse myöskin valmiiksi rakennan, pyytämättä
niitä varten syrjäisten apua. Kysymyshän oli yksinomaan paalutuksesta
ja vallihaudoista. Tämä linnamme ei ole taattu suoja vihollista
vastaan, ennenkuin me rakennamme vielä toisen vallihaudan. Siihen
työhön minä ehdotin miehen talosta."
"No, sama asiahan se on niinkin päin, sillä sinun taloasi ja
rikkauksiasihan ne vallihaudat joka tapauksessa tulevat suojaamaan",
virkkoi tähän Rönkä.
"Niin, ne suojaavat kyllä minua, teidän päällikköänne, ja minun
omaisuuttani", huusi Jurva tulipunaisena vihasta, "mutta samalla ne
suojaavat myöskin kaikkia teitä ja teidän omaisuuttanne. Turhaan
sinä, Rönkä, syytät minua oman edun ajamisesta, sillä tässä on
yhteinen hyvä kysymyksessä. Vai onko sinun kallosi liian ahdas
käsittämään, että milloin vihollinen pyrkii meidän kimppuumme, on
sillä ensimäisenä vastassaan linna ja että meidän kotimme ovat
turvassa niin kauan kuin linna kestää. Eikö sinun ja teidän muiden
vastahakoisten silmiä ole avannut naapuriemme kohtalo? Lännen
viikingit anastivat heidän asuinsijansa meren äärellä ja rakensivat
valtansa tueksi linnan siihen kohti jokisuulla, johon heimolaistemme
olisi itse tullut jo aikoja ennen rakentaa samanlainen linna.
"Pidättekö parempana heidän tavallaan odottaa, kunnes linnan
rakentaminen on myöhäistä ja te olette vapaista miehistä muuttuneet
vieraan orjiksi? Minä ainakaan en aio sellaiseen leväperäisyyteen
jättäytyä, vaan olen tekevä kaikkeni, jotta me saisimme rauhassa
elää täällä isiltä perityllä alueellamme. Mutta aikaa meillä ei
ole päivääkään hukattavana, sillä vihollinen voi vielä tämän sulan
aikana uudistaa hyökkäyksensä. Siihen viittaa minun mielestäni tuon
ristityn ilmestyminen tänne. Varustustyöt on siis viisainta panna
vitkastelematta käyntiin ja minä ehdotan, että kaikki ne, joille
heimomme yhteinen hyvä on kalliimpi kuin oma mukavuus ja jotka siis
ylihuomenna tahtovat tulla työhön, nostavat merkiksi siitä oikean
kätensä."
Estääkseen Rönkää enempi juonittelemasta antoi Jurva asialle tämän
nopean päätöksen. Miesten korvissa kaikuivat vielä hänen voimakkaat
sanansa ja käsiä nousi ylös sikäli kuin Jurvan kiinteä katse siirtyi
miehestä mieheen. Ainoastaan Rönkä ja hänen ympärillään olevat miehet
pysyivät hievahtamatta.
"Muistakaa siis velvollisuutenne kaikki te, jotka nyt olette kätenne
nostaneet", lausui Jurva vielä paremmaksi vakuudeksi. "Ylihuomenna
pannaan täällä työt alkuun."
Mutta mikäli Jurvan kasvoille levisi tyytyväisyyden ilme saamansa
voiton johdosta, sikäli synkkeni Rönkä. Hän nousi sijaltaan ja lausui:
"Syyttäkööt sitten jälestäpäin itseään ne, jotka ehdoin tahdoin
haluavat heittäytyä Jurvan orjiksi. Minä ainakaan en ole niin hullu!"
Tämän sanottuaan lähti hän tiehensä käräjäpaikalta ja häntä
seurasivat ne miehet, jotka äänestyksessä olivat häneen yhtyneet.
Mutta Jurvan äänessä oli jo hyväntuulinen sävy, kun hän huusi heidän
jälkeensä:
"Pyristelkää te rönkäläiset vastaan minkä pyristelette, tämä linna
nousee sittenkin niin teidän kuin meidänkin suojaksemme!"
Käräjät olivat päättyneet ja hetken kuluttua lähti Jurvakin miehineen
kulkemaan alas kylää kohti.