XV.

Kun Eva oli saanut isäntäväen puolen kuntoon, kohdisti hän huomionsa

väen tupaan. Soljalan pirttirakennuksessa oli kuten useimmissa

talonpoikaistaloissa pimeän etehisen toisella puolella pari kamaria,

jotka kuitenkin olivat tavanmukaisesti saaneet jäädä kaikenlaisen

romun säilytyspaikoiksi. Siellä oli vanhoja kengänrajoja, koreja

täynnä nahanviipaleita, astioita, vanhoja vaatteita, hevosenvaljaita,

työkaluja ja sensemmoista, kaikki mitä surkeimmassa epäjärjestyksessä.

Huoneitten seiniä oli joskus paperoitu vanhoilla Suomettarilla, mutta

olivat ne jo repeilleet rääsyiksi. Ummehtunut ilma ja sameat akkunat

tekivät huoneet vieläkin vastenmielisemmiksi.

Pirttirakennuksen ullakko oli kuten tavallista yhtenä ainoana

aukeamana, ilman lattiaa sekin, ja täynnä kaikenlaista vuosikymmenien

kuluessa kertynyttä rojua, vanhoja verkkoja, kalupuita, haravia,

viikatteen varsia, repaleisia kontteja, koreja. Vaikka katto

olikin hyvin loiva, oli siellä kuitenkin tilaa parille kokoliaalle

ullakkohuoneelle molemmissa päissä. Ja koska rakennus oli muuten

vielä luja, päättivät Juho ja Eva käyttää sitä sellaisenaan uusien

suunnitelmiensa toteuttamiseen. Timperien sahan suhina ja vasaran pauke

rupesikin pian kuulumaan Soljalan kartanosta.

Juho oli oikeastaan kummastunut siitä käytännöllisyydestä, jota Eva

osoitti. Kun hän itse oli ajatellut rakennuksiaan, olivat entiset

tuntuneet aivan kelpaamattomilta ja mielessä olivat kuvastuneet vain

suuret, komeat uutisrakennukset. Totta oli, että ne joka tapauksessa

tulisivat Soljalassa tarpeellisiksi, sillä entiset eivät enää kauan

kestäisikään, mutta Evan suunnitelmista Juho kuitenkin huomasi, että

siten menetellen pääsisi toistaiseksi aivan vähäpätöisillä kuluilla.

Ja se ilahdutti häntä, sillä taloudellisesti ajattelevana miehenä

olivat hänestä pohjaltaan vastenmielisiä sellaiset kulut, jotka eivät

tuottaisi mitään sanottavampaa korkoa. Jos rakennukset saatettaisiin

hyvään kuntoon, nousisi kyllä tilan arvo, mutta tuskin siinä suhteessa

kuin mitä ne olivat maksaneet, ja kirjanpidossa täytyi oikeastaan

niiden kohdalla tehdä vuotuiset poistot. Hän oli siis ihastuksella

hyväksynyt Evan ehdotukset ja hommannut hänelle tarpeellisen työväen.

Jälkeenpäin hän tuli ajatelleeksi, että tällainen menettely

oli muussakin suhteessa viisasta. Sai kokemusta, miten todella

käytännöllinen ja kodikas työväen asunto oli suunniteltava, eikä

ryhtynyt uudistuksiin umpimähkään. Uuden rakennuksen suunnittelu

todella vaadittua käytännön tarvetta vastaavaksi oli nimittäin Juhon

kokemuksen mukaan vaikeimpia asioita, jossa epäonnistuminen oli

useimmiten palkkana ja jossa kauniit ja ensi näkemältä sopivatkin

suunnitelmat ajanoloon saattoivat koitua ikäväksi vastoinkäymiseksi.

Antaapa Evan siis pienessä koettaa suunnitelmiaan, niin saadaan nähdä,

miten ne suuressa pitävät paikkansa.

Niinpä siis, kun syyskuun myrsky jo lennätteli kellastuneita lehtiä,

kun taivas päivät päästään oli alakuloisen harmajana purkaen

tihkusadettansa, kun työväki saapui kotiin märkänä ja viluisena, olivat

Evan suunnitelmat jo suurimmaksi osaksi toteutuneet. Soljalan pirtin

porras ja etehinen olivat muuttuneet, koko rakennus oli punaisine

seinineen ja kattoineen sekä valkoisine nurkkineen ja akkunalautoineen

kuin uusi ja hiveli silmää maiseman vihreätä taustaa vastaan. Porstuan

perällä oleva entisen keittiön ovi oli saanut akkunan, niin että

ennen pimeään etehiseen pääsi nyt edes hiukan valoa. Etehinen oli

siistitty ja siellä säilytettäville kapineille oli jokaiselle osoitettu

oma paikkansa. Kun tultiin pirttiin, sai pelätä, että kävisi kuten

Pahna-Liisalle, joka hämmästyksestä ei saanut sanaakaan suustansa.

Oven suussa oli ensinnäkin välttämätön pesulaitos, jonka kohdalta

sekä seinä että lattia olivat päällystetyt sinkkipellillä.

Pyyhenaulakko oli varustettu asianomaisilla huomautuksilla, jotka

alati muistuttivat siitä, että ellei niitä noudatettu, menetti

koko pesulaitos merkityksensä, muuttuen päinvastoin siivottomuuden

pesäksi. Seinät oli veistetty valkoisiksi ja peitetty alaosaltaan

laudoituksella, joka oli maalattu vaaleanharmaalla värillä. Katto oli

valkaistu liiman sekaisella liituvärillä, orret maalattu keltaisiksi.

Lattia oli höylätty sileäksi ja moneen kertaan maalattu keltaisella

öljyvärillä, joten sitä oli nyt helppo pitää puhtaana. Pitkin seiniä

oli kiintonaiset penkit, jotka oli maalattu tummanpunaisiksi.

Panemalla pohjamaaliksi punamullasta tehtyä öljyväriä ja antamalla sen

perinpohjin kuivaa sekä vasta sitten pyyhkimällä kertaansa hyvällä

lakkavärillä, oli saatu halvoilla kustannuksilla paksu, kestävä ja

kaunis väripinta. Samoin oli maalattu pirtin muut huonekalut, joihin

penkkien ja pitkän pöydän lisäksi oli ilmestynyt muutamia tuoleja

sekä karsinanpuolelle naisia varten pienempi pöytä. Uuni oli muutettu

sikäli, että siihen leivinuunin lisäksi oli tullut tupaan päin olevaan

nurkkaan avonainen takka, pohjalainen "piisi", jossa poltettiin kylmänä

aikana pystyvalkeata. Koko uuni oli valkaistu liituvärillä ja sen

päälle oli varustettu lauta kenkien kuivaamista varten. Molempain

pöytäin yläpuolella riippui yksinkertainen kattolamppu. Mutta pirtissä

oli vielä muutakin.

Huomiota herätti ensinnäkin seinällä oleva Suomen kartta. Eva oli

huomannut, kuinka peräti pintapuoliset ja huonot väen yleiset tiedot

isänmaastaan olivat. Kansakoulukurssi häipyi nuorten päästä melkein

olemattomiin muutamassa vuodessa, kun sitä ei virkistetty millään

jatkuvalla lukemisella, ja vanhemmilla, kansakoulua käymättömillä

ihmisillä oli hyvin hämärä käsitys kaikesta, mikä ulottui oman

paikkakunnan ulkopuolelle. Tällainen ahtaus näköaloissa oli omiaan

tekemään ahtaiksi kaiken yleisemmän ajattelun piirin, tekemään

omasta itsestä ja kaikista itsekkäistä pyyteistä henkisen maisemansa

keskipisteen. Eva toivoi, että aina esillä oleva isänmaan kartta

ikäänkuin johdattaisi ajatuksia ja keskusteluja sille kannalle, mitä

kansan ja maan kokonaisuus-etu vaatisi.

Sitten oli Eva hankkinut tuvan seinäkoristeiksi isänmaan historiaa,

maantiedettä ja maataloutta käsitteleviä havaintovälinetauluja, joita

sai opetusvälinekaupoista huokealla hinnalla, valmiiksi liimattuina

kestävälle pahville ja varustettuina kannakenauhalla. Samalla kuin

ne olivat sisällöltään opettavia ja erittäin helppotajuisia, olivat

ne taiteellisella maulla tehtyjä. Helsingissä oli Eva nähnyt, kuinka

ajattelevat vanhemmat olivat hankkineet tällaisia havaintotauluja

lastensa huoneen koristeiksi ja oli aina mielessään tuota toimenpidettä

kiittänyt.

Hän oli itsekin huomannut, kuinka aikuinenkin niitä katsellessaan

tunsi äkkiä viehättävää tiedonjanoa ja kuinka ne olivat herättäviä

muuten torkkuvalle ja toimettomalle ajatustyölle. Ja väki täällä maalla

oli monesti henkisessä suhteessa suorastaan lasten kannalla, joten

tällaisia opetusvälineitä saattoi pitää juuri täällä erittäin sopivina.

Se uudistus, josta Eva kuitenkin oli ylpein, oli tuvan kirjasto. Juhon

täytyi myöntää, että se oli aluksi tuntunut hänestä sekä tarpeettomalta

että turhalta ylellisyydeltä. Mutta Eva oli nyt saanut hänet niin

valtaansa, ettei Juhossa ollut hänen tuumiensa vastustajaa. "Ajattele

hiukan", oli Eva sanonut. "Kansakoulusta päästyään ei tällaisella

irtolais- ja palvelusväellä ole oikeastaan koskaan tilaisuutta saada

puolueetonta tietoa ja itsenäisen elämänarvostelun herättäjää ja

kasvattajaa. Työväkenä se sokeasti seuraa työväen johtajia, ainoat

sanomalehdet, joita se lukee, ovat tietysti ja luonnollisesti työväen

sanomalehtiä, ainoa kirjallisuus, jota se lehteilee, on sosialistista

kalenteri- ja kiihoituskirjallisuutta. Mitään vastapainoa ei ole,

sillä se valistuskirjallisuus, jota porvarillisten puolueitten ja

kustantajain toimesta on saatavana, ei tunge heidän piiriinsä. Mutta

jos te, maanomistajat, joiden tuvissa irtolaiskansa on vuosisatoja

majaillut, olisitte ajoissa uhranneet muutaman kymmenmarkkasen vuodessa

henkisen valistusvoiman hankkimiseksi väkenne käden ulottuville,

saattaisi moni asia suhteissanne heihin olla toisin, ja ympärillämme

elää onnellisempi, yritteliäämpi ja tarmokkaampi sukupolvi. Kansamme on

maailman lukuhaluisinta. Jo nyt käyttää se kirjallisuutta enemmän kuin

suhteellisesti mikään muu kansa, ja kuitenkaan eivät maanviljelijät

ole vielä missään oivaltaneet tätä velvollisuuttaan. He ovat olleet

siinä suhteessa surkean vanhoillisia. Heidän kannatti entisinä

köyhinäkin vuosina kyllä ostaa vuosittain viinaa, samalla kertaa

kun he pyörittivät pennosen soikeaksi miettiessään, kannattaisiko

tilata sanomalehti ja ostaa allakka tahi maamiehen kalenteri. Kaikki

muut kirjat, paitsi uskonnolliset, olivat lorukirjoja. Vasta sitten

kun uusi aika on temmannut heidät väkiselläkin mukaansa, kun se on

herättänyt heissä vastustamattoman uteliaisuuden ja kun kokemus on

osoittanut, että tiedon ja taidon aarteet ovat kirjoista usein sangen

helposti saatavissa, rupesivat he kirjoja ostamaan ja sanomalehtiä

tilaamaan. Mutta annoitteko ne väkenne hyödyksi myös? Ette, vaan ne

katosivat heti isännän kamariin, josta vain joskus joku repaleinen

sanomalehti eksyi väen puolelle ja silloinkin vain pyynnöstä, kun joku

paikkakuntaa koskeva ja lehtiin eksynyt uutinen oli herättänyt väenkin

uteliaisuutta. Näet nyt, Juho, minkä laiminlyönnin korjaaminen ja

isänmaallisen valistusvelvollisuuden täyttäminen tässä on kysymyksessä.

Suomea maanviljelijät ovat laiminlyöneet taistelun ja hyökkäyksen

tärkeällä, ehkä tärkeimmällä rintamalla, ja siksipä onkin vihollinen

päässyt lujasti leiriytymään heidän omien kotiensa seinäin sisälle.

Mikä siitä on ollut seurauksena, sen kyllä muistat ja tiedät äsken

kuluneitten aikojen vaiheista. Luoja suokoon, ettei taistelu enää olisi

liian myöhäistä."

Ja Juholle oli asia selvinnyt kaikessa tärkeydessään ja laajuudessaan.

Oikeastaan se oli ollut hänelle mielen pohjalla selvänä aina, mutta

jotenkuten se oli jäänyt. Hän rupesi nyt Evan rinnalla toimiessaan

ymmärtämään, että hänessäkin oli liian suuri annos suomalaista

hitautta ja saamattomuutta, että ilman herättäjää ja henkistä vireillä

pitäjää moni hyvä aie olisi häneltä jäänyt ja unohtunut arvellessa

ja päätä käännellessä. Mistä oli Eva saanut kaikki nämä ajatuksensa

ja uudistussuunnitelmansa? Mistäpä muualta kuin siitä, että hän oli

sivistyneen henkilön avoimella silmällä jo lapsuudesta saakka seurannut

maalaiskansan elämää ja tullut huomaamaan ne puutteet, joista se joka

päivä kärsi. Ja mistä sai hän uupumattoman intonsa? Mistäpä muusta kuin

siitä, että hän oli palavasti isänmaataan rakastava, edistykseen ja

onneen, luokkia tuntemattomaan lähimäisen rakkauteen pyrkivä henkilö.

Juhon täytyi myöntää, että Suomen suomalainen, todella sivistyneen

nimen ansaitseva sääty, elipä se kaupungissa tahi maalla, oli koettanut

aina parhaansa mukaan toimia tällaisena kansan henkisenä herättäjänä,

ja että mikäli maalaiskansan vastenmielisyyteen kaupunkilaisia ja

kaupunkilaisuutta kohtaan sisältyi vierautumista tästä säädystä, oli

suuri sivistysvaara tarjolla. Maalaiskansan oli varottava, ettei se

tullut menestyksestään itserakkaaksi ja rikkonut välejänsä maansa

sivistyneistön kanssa -- muuten se saattaisi jäädä vaaralliseen

henkiseen eristäytymistilaan.

Tältä aatepohjalta oli lähtöisin Evan puuha perustaa väkensä

tarpeeksi kirjasto ja siinä tulivat hänen kirjalliset tietonsa

hyvään tarpeeseen, kun ne yhtyivät Juhon käytännöllisyyteen.

Kirjastoon valittiin ensinnäkin isänmaan historiaa helppotajuisesti

valaiseva kuvitettu teos ja vastaava teos yleisen historian alalta,

sekä niitä täydentämään kirjallisuutta, joka valaisi ja selvitti

Suomen itsenäisyystaistelun vaiheita. Sen jälkeen piti Eva tärkeänä

saada kokoelmaansa helppotajuista, ihmisen siveellisen arvon ja

itsekasvatuksen kehittämiseen kohdistuvaa, osaksi viehättävästi

ja keskustelevasti uskonnollistakin kirjallisuutta. Juho lisäsi

tähän eräitä yleistajuisia, maatalouselämän merkitystä ja tärkeyttä

selvittäviä teoksia, sekä vielä muutamia käytännön kirjoja veiston,

maalauksen, seppyyden ja muun sellaisen maalla tarpeellisen taidon

alalta. Terveydenhoidon alaa edusti kansantajuinen lääkärikirja.

Kaunokirjallisuus käsitti sellaisia kotimaisia teoksia, jotka mikä

miltäkin kannalta valaisivat Suomen kansan vaiheita ja pyrkimyksiä, ja

olivat omiaan ohjaamaan lukijaansa isänmaanrakkauteen ja yhteishenkeen.

Helppotajuinen kansantaloudellinen ja valtio-oppia käsittelevä teos

oli lopuksi tarkoitettu selvittämään lukijalleen niitä maailman

talouselämässä vallitsevia lakeja, joita ei voi loukata aiheuttamatta

taloudellisen elämän pysähtymistä ja siitä koituvaa kurjuutta, ja

niitä yhteiskunnan valtiomuotoja, jotka olivat vuosisatain kuluessa

ikäänkuin talouselämän salaisina johtopäätöksinä kehittyneet ja

muodostuneet sille perustalle. Kuvitetut luonnontieteelliset teokset

lopuksi täydensivät kirjaston. Tämän valikoiman oli Eva tehnyt tarkan

harkinnan jälkeen. Kirjat, sidottuina lujiin kirjastokansiin, olivat

nyt tuossa seinällä, yksinkertaisessa, mutta aistikaspiirteisessä

kaapissa, joka oli varustettu lasiovilla. Jokainen teos oli numeroitu

ja siihen kirjoitettu näkyvästi nimilehdelle: "Soljalan väenkirjasto.

Luettuasi pane paikoilleen. Pidä kirjoja puhtaasti ja hellävaroen."

Kaapin sivulla riippui nuoraan sidottu kynä ja alaosassa, pienessä

laatikossa, oli kortteja, joista kukin lainaaja otti yhden, kirjoitti

siihen kirjan ja oman nimensä sekä päivänmäärän, ja pisti kortin sille

paikalle kaappiin, missä kirja oli ollut. Näin näki heti, mitä kirjoja

oli poissa ja kenellä. Lisäksi oli kaapissa täydellinen luettelo ja

oli koko kirjasto isäntärengin vastuulla. Hänen piti tarkastaa, ettei

kirjoista yksikään kadonnut, ja jos niin tapahtui, koota sen hinta

sakkorahoina joko huolimattomalta lainaajalta tahi koko talonväeltä

yhteensä. Tähän olivat kaikki suostuneet.

Mutta sitten oli ollut tilattava myös joku sanoma- ja aikakauslehti

väkeä varten, ja siinä oli Juholle tullut pulma eteen. Paikkakunnan

lehdeksi valitsi hän tietysti oman puolueensa paikallisen

äänenkannattajan, mutta entä sitten? Hän huomasi nyt ensi kerran, että

suuret porvarilliset pääkaupungin lehdet, joista hän olisi mielellään

jonkun väelle tilannut, olivat toimitetut liian korkeaa henkistä

tasoa varten, jotta tavallinen oppimaton ja yksinkertainen työmies

olisi niitä voinut ymmärtää. Niiden artikkelit edellyttivät paljoa

suurempaa tietomäärää kuin mitä työväellä oli, niissä käytettiin

liian vaikeatajuisia, jopa vieraskielisiäkin sivistyssanoja, liian

mutkikkaita lauseita, että työväki ja yleensä pienen tietomäärän

saanut, ahtaassa maalaisympäristössä, kovassa työssä ahertava henkilö

olisi niitä edes jaksanut lukea, saati sitten pohtia ja ymmärtää. Ja

sitten: niissä ei käsitelty työväenrientoja ja asemaa juuri milloinkaan

muussa yhteydessä kuin milloin tuli väittelyä työväen sanomalehtien

kanssa, ei käsitelty työväen elämän sisäisiä, pieniäkin asioita, ei

annettu tulla näkyviin sen harrastuksen ja osanoton kovempiosaisia

kohtaan, joka kuitenkin yhteiskunnassamme kaikissa piireissä vallitsee,

vaan kirjoiteltiin kylmästi, terävästi ja ansiokkaasti vain oman

ryhmän henkisesti valveutuneinta osaa varten. Juho huomasi, kuinka

tarpeellinen yhteiskunnassamme olisi ollut sanomalehti, jota olisi

toimitettu nimenomaan alemmalla kehitysasteella olevia varten,

kansantajuisesti ja keveästi, positiivisesti harrastamalla työväen

elämää, tunkeutumalla sen sieluun ja sen koteihin, teeskentelemättä

mitään sosialismia, vaan avoimesti osoittamalla, mitä porvarillinen

yhteiskunta tahtoo ja voi tehdä sekä tuntea työväen asiassa. Työväkeä

ei luultavasti aluksi saataisi tällaista lehteä tilaamaan, mutta

työnantajat sitä varmasti pian tilaisivat työväelleen, ja sitäpaitsi

sitä pitäisi jakaa ilmaiseksi -- miljoonia kannattaisi siihen uhrata.

Mutta sitä ei olisi annettava minkään estetisoivan herrasmaisterin

toimitettavaksi, vaan sen johtoon olisi saatava lujaluontoisia,

rehellisiä, nimenomaan työväen omasta piiristä kohonneita,

ihmisrakkauden työhön antautuneita voimia, joille tämä työ on sinänsä

päämäärä, eikä mikään vipusinlauta omien, itsekästen ja salaisten

pyrkimyksien hyväksi. -- Lopuksi Juho ratkaisi asian siten, että päätti

säännöllisesti lähettää oman lehtensä väentupaan, luettavaksi, jos

kelpaa ja näyttää mieltä kiinnittävän.

Sama pulma koski myös kuvitettuja aikakauslehtiä. Niiden kirjavassa

parvessa ei ollut enää ainoatakaan, joka olisi toimitettu esimerkiksi

sellaisessa siveellisesti vakavassa, mutta samalla aina huvittavassa ja

hauskasti opettavassa hengessä kuin aikoinaan Kyläkirjaston Kuvalehti.

Ne olivat levottomia ja periaatteettomia heijastuksia maailman

kirjavista tapahtumista, aikansa peilikuvia pelkän uteliaisuuden ja

sensatsionihalun tyydyttämiseksi. Tässäkin oli olemassa sama vika kuin

sanomalehtiin nähden, mikä oli vakava seikka, kun ottaa huomioon,

kuinka tärkeä ja vaikuttava sivistykseen vipuava tekijä hyvin ja

kansantajuisesti toimitettu kuvalehti on. Ja että sillä olisi työväelle

merkitystä ja arvoa, täytyisi siinä seurata sen elämää lämpimin sanoin

ja lohdullisin kuvin. Juho huomasi tässäkin, kuinka suunnattomasti

porvarillinen yhteiskunta oli laiminlyönyt velvollisuuksiaan ja oli

siten sokeutensa vuoksi osaltaan syypää isänmaansa yhteishengen

toivottamalta näyttävään rikkinäisyyteen. -- Väelle huviksi oli Juho

sitten sentään erään halvan kuvalehden joukosta valinnut.

Katsellessaan nyt ensi kertaa Evan uutta pirttiä täydellisesti

valmiina, muisteli Juho näitä seikkoja ja tunsi olevansa iloinen

ja tyytyväinen. Hän pani vielä tuvassa merkille yksinkertaisen,

isänmaallisten miesten ja naisten muotokuvasarjan, joka nimineen oli

siinä kuin uteliaisuutta herättämässä, huomasi hauskat ikkunaverhot,

puhtaat ikkunat ja ikkunalaudalla punavalkoisina väritäplinä

heloittavat kukkivat palsamiinit, sekä lähti pirtin uunin vierestä

meneviä portaita myöten ylös ullakkohuoneeseen.

Niin -- se oli Evan suuri keksintö. Hän oli hävittänyt kamalat

sängynrumilaat pirtistä, antanut laittaa pirtin ullakolle suuren

kamarin ja sisustanut sen renkien makuuhuoneeksi. Toisessa päässä

rakennusta oli ullakolla naisten makuuhuone, jonne päästiin omia

portaitaan myöten naisten kamareista etehisen toiselta puolen.

Keskellä oli aukea ullakko tavarain säilyttämistä varten; sinne

veivät omat portaat etehisestä ja valoa se sai kattoon puhkaistusta

"pääty-ikkunasta", "kaavelista". Kun Juho saapui renkien

makuuhuoneeseen, kohtasi häntä hauska näky.

Seinät olivat laudoitetut ja maalatut vaaleanharmaiksi, lattia

samalla värillä. Katto oli tehty reunuslaudoista, pyyhitty ensin

liimavedellä ja sitten öljytty. Yhteen nurkkaan oli reunuslaudoista

tehty useita eri pieniä kaappeja, miesten vaatteiden ja omien

tavaroiden säilytyspaikaksi. Istuimina oli jykeviä tuoleja, jotka

Eva oli tätä tarkoitusta varten teettänyt. Ikkunan edessä oli pöytä

ja siinä kirjoitusvehkeet. Seinillä oli jokunen tunnetun suomalaisen

muotokuva hauskoissa, joskin vaatimattomissa kehyksissä. Juho huomasi

täällä saman kuin alhaalla pirtissäkin: ikkunaan oli tehty yläosaan

terveysikkunalaite; sitäpaitsi oli täälläkin ilmanvaihtoluukku. Eniten

herättivät Juhon huomiota kuitenkin vuoteet.

Ne oli tehty pohjalaiseen tapaan kiintonaisiksi ja päällekkäin,

nurkkapatsaat somasti koristettuina ja maalattuina. Päiväksi saattoi

ne peittää keveillä ylhäältä alas riippuvilla uutimilla. Juho tempasi

uutimet syrjään ja katsoi vuoteisiin. Patjassa oli olkitäyte.

Päänalaisissa oli toisissa höyheniä, toisissa ruovonpäitä, kun ei

höyheniä ollut kaikille riittänyt. Patjan ja päänalaisen peitti

suuri, valkaisemattomasta liinasta tehty lakana, joka oli merkitty

Soljalan merkillä ja numeroitu. Peitteenä oli viltti, joka sekin

oli merkitty ja numeroitu. Juho tiesi, että vanhat vuodevaatteet ja

raanut olivat parhaillaan ankaran puhdistuskurssin alaisina ja että ne

pantaisiin talteen siksi, kunnes kylmä vuodenaika pakottaisi antamaan

lisäpeitteitä. Juho hymähti mielessään. Huone oli kodikas, sitä ei

voinut kieltää, ja hauskalta tuntui varmaankin renkipojista palata

työstänsä tällaiseen kotiin. Mutta niinhän tuli ollakin. Hän meni

jälleen alas ja naisten puolelle.

Mennessään vilkaisi hän etehisen peräkamariin, joka oli ennen

ollut keittiönä. Hän tunsi sen jo, sillä hän oli ollut itse sitä

kalustamassa. Siellä täällä hajalla ajelehtineet puusepän työkalut,

viilat ja sellaiset, oli nyt koottu tänne erikoiseen työhuoneeseen,

korjattu täyteen kuntoon ja järjestetty eri säilytyspaikkoihin, kuten

verstaassa ainakin. Kattoon oli orsille pantu kuivamaan lautatavaraa

ja kalupuita, etteivät ne enää olisi ainaisessa hakemisessa kuten

ennen. Juho tunsi, että jo tuon huoneen näkeminen oli omiaan panemaan

sormet kihelmöimään halusta yrittää jotakin. Kätevyys oli ennen ollut

suomalaisen ylpeys ja kunnia.

Kun Juho saapui naisten huoneisiin, joina olivat nuo ennen mainitut

kaksi kamaria ja makuuhuoneena niiden yhteydessä oleva ullakkohuone,

herätti hänen huomiotaan, paitsi yleistä kodikkuuden tunnetta,

oven suussa oleva suuri kaappi ja perällä huonetta -- rukki ja

kangaspuut. Molemmat oli Eva löytänyt kuin muinaismuistoina ullakolta,

oli korjauttanut ne ja siirtänyt tänne naisten huoneeseen. Niiden

näkeminen herätti Juhossa hauskan mielikuvan menneitten talvi-iltain

kotoisesta elämästä puhdetöiden ääressä. Ne ajat tuntuivat kuuluvan

niihin asioihin, joita ei enää takaisin saa, vaikka kuinka toivoisi ja

koettaisi.

Mutta tuo kaappi -- niin, Juho tiesi, mitä varten Eva oli sen

hankkinut. Koko tätä pirttielämän ylläpitoa varten oli Eva ottanut

erikoisen palvelijattaren, nuoren tytön, jolle hän oli tarkkaan

teroittanut tahtonsa ja kaikki määräyksensä. Kun väki tuli aamuisin

alas makuuhuoneistaan, oli tytön velvollisuus tuulettaa huoneet ja

makuukset, korjata vuoteet, pyyhkiä pölyt ja puhdistaa lattiat märällä

rievulla. Kun väki oli hävinnyt töihinsä alahuoneistakin, oli hänen

velvollisuutensa puhdistaa nekin. Kun väki oli tehnyt jotakin talolle

tarpeellista sisätyötä ja roskannut huoneita, oli tytön asia siivota

jäljet. Hänen tuli yleensä vastata siitä, että väen puoli pysyi siinä

kunnossa, mihin Eva oli sen aikonut, ja hänen vastuullaan olivat

erikoisesti väen puolen vaatteet, lakanat, pyyhinliinat ja muut.

Suuresta kaapistansa, jonka avaimet olivat hänen hallussaan, hän

määrä-aikoina antoi puhtaita, järjesti pesut ja ilmoitti tarkoin Evalle

hallussaan olevista asioista. Juho huomasi nyt, kuinka välttämätöntä

tämä kaikki oli ja kuinka tämä järjestys ikäänkuin rikastutti ja

henkevöitti hänen talonsa elämää.

Hän meni vihdoin sisälle, huomaten mennessään, että tyttö sateisen

ilman vuoksi latoi puita piisiin sytyttääkseen siihen väen tullessa

pystyvalkean.