KAARLO (tulee oikealta ja painaa nenäliinalla poskeansa). Niin on,
tiedän sen kuin nyhdin kappaleen nahkaa leuastani. Riikka täti on
näetkös leikannut sahramileipää partaveitselläni.
RIIKKA (tulee). Nyt te saatte taas minut jälleen, rakkaani.
LIINA. Te vallan sekoititte minut. (Jatkaa.) Veren haju on viellä
jäljellä täällä. Kaikki Araabian lemuavat savutusaineet eivät voisi
puhdistaa tätä kätöstä, oh, oh, (menee ompelupöydän kanssa kumoon) oh!
KAARLO. Mutta mitä ihmeitä sinä nyt oikeastaan teet? Kaikki
piirustukseni uivat nyt musteessa. Voisithan ystäväni pitää silmäsi
auki.
LIINA. Herra Jumala! ethän tahtone, että pitäisin silmäni auki kuin olen
laady Macbeth, joka käy unissaan?
KAARLO (huutaa). Katri, Katri!
KATRI (tulee palmu kummassakin kädessä).
KAARLO. Pyyhi pian laattia puhtaaksi.
KATRI. Kyllä kohta.
KAARLO. Sinun pitää tehdä heti paikalla.
KATRI. Enhän minäkään ole muuta kuin yksi ihminen kahden käden kanssa;
enhän voi kumartua laattiaa pesemään silloin kuin seison palmut kädessä.
(Menee.)
LIISA (tulee kasa talrikkia kädessä ja kuin näkee kaikki laattialla
paperia kokoilemassa, aikoo mennä samaan kasaan, vaan kompastuu Kaarlon
jalkaan ja pudottaa samassa osan talrikeista).
KAARLO. Heittäkää ne kaikki kerrassaan, niin tulee häviö pikemmin.
Parasta on tehdä tuska mahdollisimman lyhyeksi.
LIISA. Mitä sanoit Kaarlo?
LIINA. Hän sanoi, että tädin pitäisi olla varovaisempi. -- -- Hyi
Kaarlo, minä en tunne sinua enää samaksi ihmiseksi kuin ennen; viime
aikoina olet muuttunut vallan toisenlaiseksi.
KAARLO. Mutta olenko minä nyt syypää tähän kaikkeen?
LIINA. Parempi olisi ollut kuin olisin saanut hukkua sillä kertaa kuin
sinä hyppäsit meteen ja pelastit minun.
KAARLO. Joko se historia taas otetaan esille.
LIINA. Jo. Sitä laivamatkaa en voi koskaan unhoittaa, sillä tuon kylmän
kylvyn jälkeen me kihl...
KAARLO. ... Kylmetyimme, niin oikein.
LIINA (itkee). Ei, me tulimme kihloihin.
KAARLO. Herranen aika! Eihän siinä mitään itkettävää ole.
LIINA (samoin). On kyllä, minun täytyy itkeä, miettiessäni, että sinä
sillä kertaa panit henkesi alttiiksi pelastaaksesi minut, ja nyt lopuksi
otat minulta hengen kylmäkiskoisuudellasi. Sinä et minua enää yhtään
rakasta.
KAARLO. Kuuleppas rakas ystäväni, minusta nähden pitäisi myöhempään
illalla näytettäväin kohtausten riittää sinulle, jottei sinun tarvitse
antaa mitään ylimääräistä näytäntöä, ennenkuin vieraat saapuvat. Mutta
jos sentään aijot sen tehdä, niin saat tyytyä noihin katsojiin. Minä
korjaan luuni (menee).
RIIKKA. Mikä hävyttömyys! Noihin, vai noihin! Ollaanko me vaan noita?
Mitähän se oikein sillä tarkoitti? Mutta maltahan jahka huominen päivä
valkenee, kyllä me sinun ripitämme, vai sillä lailla kohtelee hän
vaimoaan, ja tätiään, jotka hänen parastansa aina katsomme. Mutta
mennään nyt pukemaan pääharjoituksia varten. Kai tohtorikin on kohta
täällä (huutaa Liisalle.) Tule pukemaan nyt, tohtori tulee kohta.
LIISA (mennessään). Onko Liinan hammas taas kipeä?
(Liina on itkeä nyyhkyttänyt koko ajan ja jää tyynyä
vasten vielä tätien lähdettyäkin.)