LIINA. Sinä et vielä ole sanonut, annatko anteeksi sen, että olin
epäkohtelias herra Varrolle.
KAARLO. Minun puolestani saat kernaasti olla epäkohtelias hänelle.
LIINA (pienen väliajan perästä). Kaarlo.
KAARLO. Mikä hätänä?
LIINA. Eikö sinulla ole enää yhtään ystävällistä sanaa minulle?
Lupasithan kerran ettet olisi ankara, minäkuin olen niin nuori ja
kokematon. (Menee pallin kanssa miehensä viereen.) Nyt olen ollut ilkeä
ja pyydän sen vuoksi anteeksi, Saavathan lapset tavallisesti anteeksi
vaikka olisivat kuinka pahoja.
KAARLO (nousee ja suutelee). Lapsi sinä olet, se on totta.
RIIKKA (tulee). Kas kuinka kaunista. Siinä nyt molemmat lempiväiset
istuvat avioliiton paratiisissa.
KAARLO (pisteliäästi). Niin täti. Käärme vaan puuttuu, jotta kohtaus
olisi täydellinen.
RIIKKA (samoin). Sitä osaa voi tohtori Varro näytellä.
KAARLO (menee kiiruusti ulos).
LIINA (ihmetellen seuraa silmillään).
Esirippu alas.
Toinen näytös.
Sama huone.
(Liina seisoo kirjoituspöydällä uutimia kiini asettamassa.)
KATRI (laulaa kyökissä):
Vanhan maantien varrella kasvoi
Tasalatva honka.
Tokkohan sitä uskollista
Ystävätä onkaan.
KAARLO. (On katsellut Liinan työtä.) Tuo tyttö on oikea hirviö! Jos
häntä vaivaa hammastauti, niin kirkuu hän sen tähden, ja kuin
hammastauti lakkaa niin hoilottelee hän rekiveisuja. No, eikö sekään nyt
valmistu koskaan?
LIINA. Heti paikalla.
KAARLO. Teillä molemmilla näkyy olevan erinomainen halu häiritä minua
aina työssäni.
LIINA (laskeutuu ales). Onhan sinullakin hauskempi katsella puhtaita,
kuin likaisia uutimia. Muutoinkin tädit soimaavat sinua, että tupakoit
liian paljon huoneessa, etkä muista uutimia ollenkaan.
KAARLO (On alkanut piirustamaan). Jaa, tänään niiltä riivatuilta ei
kuitenkaan saane rauhassa olla.
OORTTA (ulkona). Oliko se piikki vai?