VARRO. Kas niin, nyt hän pyörtyy. Näkyy että on palvellut parempia
ihmisiä. Hän käyttäytyy kuin vallasnainen. (Tarjoo vettä.) Juo vettä
niin se menee ohitse.
LIINA (tulee). Mikä Katria vaivaa?
KATRI (nousee ylös). Minä vaan pyörryin silmänräpäykseksi.
LIINA. Olipa se hyvä että se meni niin pian ohitse.
KATRI. Niin, se oli vaan sellainen kohtaus, kuin rouvallakin on välistä.
(Alkaa hiipiä ovelle päin. Liina vilkaisee hyvin loukkaantuneena
Katriin.)
VARRO. Kohtasin sisarenne kadulla, ja hän antoi minulle tämän kirjeen;
sen tähden riensin tänne, lausumaan teille sulimmat kiitokseni.
LIINA. Minun kiittää tulee että palasitte. Olen sydämmeni pohjasta
katunut käytöstäni. Uskallanko toivoa että suotte minulle anteeksi.
VARRO. Sen olen aikaa sitte tehnyt.
LIINA. Nähkääs, mieheni... (Katrille) Mitä siinä odotat?
KATRI. Voimani ovat niin lopussa että töin tuskin jaksan laahustaa
itseäni seinästä kiinipitämällä. (Menee.)
LIINA. Nähkääs, herra tohtori, mieheni on viime aikoina aina ollut
huonolla tuulella. Kuten tiedätte, tutustuimme me pelkästä sattumasta
toisiimme, ja naidessaan minut oli hän jo melkein vanha nuorimies. Nyt
pelkään että hän katuu naimistaan ja haluaa takaisin vapaasen
nuorenmiehen elämään ja olen luullut että ... että...
VARRO. ... Että minä kiihoitan tätä hänen haluaan, eikö niin?
LIINA. Juuri niin, sen myönnän. Mutta nyt olen tullut toisiin
mielipiteisiin, pelkään itse olevani syypää hänen huonolla tuulella
olemiseensa. Olen pitänyt liian paljon huveista, ollut itsepäinen ja
laiminlyönyt kotimme. Mutta tästedes tahdon koettaa tehdä parannuksen.
Sanokaa herra tohtori, ettekö siis enää ole vihainen minulle? Oletteko
antaneet anteeksi?
VARRO. Aikaa sitte. Mutta rangaistukseksi siitä että käskitte ulos
ovesta, saatte pitää minut täällä koko illan.
LIINA. Minä käsken Katrin sytyttämään lampun.
VARRO. Ei tarvitse! Onhan nyt vielä kyllin valoisa.
LIINA. Tapahtukoon tahtonne. Mutta, suokaa anteeksi, minun pitäisi
tänään vielä keriä villalankani.
VARRO. Saanko olla kerinpuina?
LIINA. Saatte, kiitoksia, vaikka se on jotensakin vaarallinen toimi.
Onneksi olen naitu, joten vaara nyt ei voi tulla kysymykseenkään.
VARRO. Niinkö luulette?
LIINA (asettaa langan tohtorin käsiin.) Niin (kerii) miehet eivät
milloinkaan ole paremmin naisten vallassa kuin kerinpuina käytettäissä;
silloin heidän kohtalonsa riippuu pienestä langasta. (Kerä putoaa, Varro
ryömii perässä ja saatuaan sen kiini kurottaa polvillaan ollen Liinalle.
Kaarlo tulee ja pysähtyy ovelle katsomaan.)
KAARLO. Suokaa anteeksi, tulen ehkä sopimattomaan aikaan?
VARRO. Et suinkaan. (Nousee ylös.) Minä kyllä olin vaimosi edessä
polvillaan, mutta ole sen puolesta levollinen, otin ylös vaan hänen
lankakeränsä.
KAARLO. Kaikessa tapauksessa et sinä ole ensimäinen narri, jonka hän on
pauloihinsa kietonut.
LIINA. Kaarlo! Minä käyttäydyin sopimattomasti tänään. Tohtori on jo
antanut anteeksi; nyt et sinäkään saa olla suuttunut.
KATRI (tulee kiiruusti). Täällä haetaan tohtoria, tulkaa heti paikalla.
VARRO. Toivon että suotte anteeksi. Hyvästi! (Menee. Katri myös
perässä.)