Paluumatkallaan näki Jussa korppien lentelevän ja rääkkyvän sudenraadon
ympärillä, uskaltamatta laskeutua maahan; arvattavasti oli kettu
ottanut saaliin haltuunsa.
Vesi oli rajusti noussut joessa, ja jäät olivat monin paikoin
irrallaan. Näiltä tienoin ei hän päässyt joen poikki, vaan täytyi
lähteä kävelemään joen pohjoista rantaa kirkolle päin.
Kun hän iltapuoleen oli tullut vastapäätä kirkkonientä olevalle mäelle,
laski joki jäitään.
Toisella rannalla, niemellä, oli väkeä jäiden laskua katsomassa. Siellä
seisoi Elnakin etumaisena, vaalea viitta yllään. Hänen hiuksensa
loistivat kullalta ilta-auringon valossa. Jussa heilutti sudennahkaa.
Toiselta rannalta vastattiin. Huiskuttaessaan nenäliinaansa käveli Elna
joen partaalle. Papin rouva piti kiinni hänen viitastaan, ettei hän
suistuisi jokeen.
Jäätelejä rynnisti toisia vastaan, niin että valkoisista muruista
muodostui röykkiö niiden yhtymäkohtaan. Ahdinko kasvoi ja virran vauhti
väheni. Vesi nousi nopeasti. Joen hietarannat olivat jo veden alla, ja
niittyniemellä oli ainoastaan yksinäisiä pajupensaita näkyvissä. Vesi
oli tällä puolen noussut metsän reunaan asti. Niityn mutkassa risteili
jäälauttoja, joita tarttui puiden väliin. Kirkonkylän puoleiselle
verrattain korkealle ja jyrkälle törmälle kärkkyi jo vesi.
Suuri, pitkä jääteli liukui hitaasti alas vastustamattomalla voimalla
ja työnsi edeltään jääröykkiöitä. Sen alapää törmäsi ahteen rinteeseen
Jussan lähelle. Helisten lohkeili jääpuikkoja törmälle. Teli alkoi
kääntyä, ja lopulta töyttäsi yläpääkin rantaan kirkkonientä vasten,
muodostaen siten sillan. Telin alareunalta pursusi vesi kohisten
jäitten päälle.
Jussa hyppäsi suksilleen ja ajaa karautti porollaan jääteliä toiselle
rannalle. Lumisobju tuprusi suksien kärkien edestä.
"Mutta hyväinen aika, Jongu, kuinka Te meitä säikäytitte!" huudahti
Elna. "Miten voi juolahtaa mieleennekään ryhtyä niin ilmeisen
vaaralliseen uhmatekoon, kuin ajamaan tuollaisen uiskentelevan
vaahtosillan yli?!"
"Näyttäytyäkseni -- edullisesti!" -- Veitikkamaisesti kuiskasi hän
sitten suomeksi: "Suoraan sanoen, jos Te ette olisi ollut täällä,
niin --"
"Niin, mutta Te ette saa enää koskaan panna henkeänne alttiiksi minun
tähteni. Tahdoin sanoa nimittäin -- --"
"En, en, neitiseni! en enää!"
Jussa huomasi itsekin lausuvansa nuo sanat ärtyisellä äänellä; hänen
jäseniään sirkoi, ja häntä puistatti, eikä siitä tahtonut loppua tulla.
"Tahdoin sanoa nimittäin -- -- --" Tuskallisessa hämmennyksessään ei
neiti tavannut sopivaa, selvittävää sanaa ajatuksensa ilmaisemiseen.
"Ei liene tarkoituksenanne ollut lausua, että ainoastaan antaessanne
erityisen luvan saisin panna henkeni alttiiksi Teidän tähtenne?"
Elnan juuri pahoitellessa sitä, että oli alottanut hankalasti, loukkasi
Jussan töykeä huomautus häntä kovasti.
Hyvästeltyään lähti Jussa ja tempasi vihoissaan poron liikkeelle. Hänen
sielussaan oli tapahtunut äkillinen muutos.