Pimeässä saavat verevyyttä valon kalpeat ajatukset. Pimeässä kiiluvat
yöpöllön silmät, ja murhanhimo paisuttaa petoeläinten jäsenet. Elämän
neste kuohuu täyteläisistä huokosista ja virtaa värisevien helmien
tavoin jokaiseen hermoon.
Äiti Biettar oli maannut valveilla koko yön, sappi karvaana
pakahduttavasta suuttumuksesta, kun Lasse oli nyt tullut perimään
kuutta vaadintansa. Kuinka olikaan hänen verensä kiehunut, kun hän
huomasi poikansa epävarman sävyn Lassea kohtaan! Hänen koko sieluansa
tympäisi, ja nyt maatessaan hän noitui ja potki taljan alla.
Mutta sitte purskahti hän nauruun ja puri peskinhihaa, ettei herättäisi
muita... Olihan laumassa kolme vierasta ja vielä merkitsemätöntä vasaa!
Jollei Lasse tyytyisi niihin ja yhteen rehellisesti uhrattuun
päällisiksi, niin menköön takaisin seminaariin!... Hitto vieköön,
eiköhän tuota kohmettunutta mäyrää, vaadinten kiristäjää, vedettäisi
nenästä! Ja tämä viekkaus samalla toimittaisi Lassen paulaan, hänen
ikuiseksi orjakseen. Kyllä hän sen miehen pitäisi kurissa, se oli
varma... Silloin saisi Elle niin paljon kuin tahtoi pitää
roskasaarnojaan Biettar Oulalle, -- kunpa hän jo ei olisi ehtinyt
turmella äiti Biettarin poikaa!
* * * * *
Postimiehet olivat lähteneet.
Lasse loikoili vielä venytellen taljallaan. Tämähän oli hänen
ensimäinen päivänsä. Hän otti "seminaarista" saamansa rukouskirjan ja
alkoi lukea sitä.
"Sanotaanko siinä hartauskirjassa mitään lupausten ja sopimusten
rikkomisesta?" kysäisi äiti Biettar.
Lasse katsoi häneen säikähtäen ja oli säälittävän tyhmän näköinen.
"Töllistele vain, kurja retale!" ärjäisi äiti Biettar ja löi samalla
kahvimyllyn hiilustalle, jotta säkeniä tuprusi räppänään. "Tuskinpa
olet ansainnut kolmea sopuliakaan, saati kolmea vaadinta!" Koetteeksi
oli hän mainitsematta kuutta.
Aslak oli purskahtaa nauruun ajatellessaan, että äiti Biettar halusi
"tarttua härkää sarvista". Lasse tuntui sen lauseparren yhteydessä
hänestä kovin hullunkuriselta.
"Pitää minun toki saada mitä minulle on luvattu", jupisi Lasse
itkunsekaisella äänellä.
"Luvattuko? -- Kaikkipa ne nyt puhuvat lupauksista! -- Älä luule! Ei
voi puhua lupauksista kaikenlaisten epäröitsevien lörpöttäjien kanssa.
-- Mitä sinulle sitten on luvattu?"
"Tiedäthän sen itsekin."
"Mutta tiedätkö sinä, mitä minä lupaan sinulle? Ripustan sinut jaloista
puuhun ja annan selkään, jos vähänkin yrität tehdä vaatimuksia,
viheliäinen sanasi syöjä! Jos olisin tiennyt, että sinä olet sellainen
tolvana kuin oikeuden edessä osoitit olevasi, eivät sopimukset olisi
tulleet kysymykseenkään... Mutta minä pidän itseäni liian hyvänä
kohtelemaan sinua ansiosi mukaan."
-- "Nouse nyt ylös siitä ja tule mukanani laumalle, jotta saan
kiireimmiten välit selviksi kanssasi! Syö kumminkin ensin. Siinä on
sinulle ydintä, lämmintä makkaraa ja vasta keitettyä nuoren poron
selkää. Pistele menemään, poikaseni!"
Lasse nousi vuoteeltaan koneellisesti, söi ja tunsi itsensä
virkeämmäksi ja rohkeammaksi.
He lähtivät laumalle. Sekä Elle että Biettar Oula olivat pysyneet
ääneti koko ajan. Elle olisi kyllä mielellään kieltänyt Biettar muoria
houkuttelemasta Lassea hullutuksiin, mutta hän ei tohtinut, -- eikä hän
viitsinytkään, sillä ei hän sillä olisi mitään aikaan saanut.
Varhain aamulla oli äiti Biettar puhunut suunnitelmastaan pojalleen, ja
sillä hetkellä se tuntui pojasta hyvin ajatellulta. Mutta myöhemmin,
kun Biettar Oula katseli Lassen kalpeaa muotoa ja raukeita silmiä,
heltyi hän, ja silloin olisi hän mielellään antanut hänelle luvatut
kuusi vaadinta. Olisihan asia silloin tullut selväksi edes jotenkuten.
Mutta hänen äitinsä oli kuin kaksiteräinen miekka, ja pojan täytyi
taipua. Tietämättään oli hänen tahtonsa heikontunut. Hänellä oli
ainoastaan tunne siitä, että jotain oli esteenä hänen tahtonsa
täytäntöön panemisessa.
Lasse hikoili ja väsyi koettaessaan pysytellä vanhan noidan
kintereillä, sillä hän oli vielä heikkona vankeudessa olostaan. Akka
kulki kevein askelin ja hiljaa kuin pöllö: hänen askeleitaan ei voinut
koskaan kuulla.
Kun he olivat tulleet laumalle, piti Biettar muori Lasselle tällaisen
puheen: "Laumassa tuolla on, kuten huomaat, kolme merkitsemätöntä
vasaa. Kaksi niistä on vaadinta. Saat nämä ja lisäksi yhden
täysikasvuisen vaatimen, mutta jos et hyväksy ehdotustani, et saa
mitään. Miten päin päätät?"
Lasse, joka oli äkkiä joutunut enimmin pelkäämäänsä pinteeseen --
tekemään päätöksen, vieläpä nopeasti -- hikoili yhä enemmän.
Mutta pelko, ettei hän saisi mitään, jos ei tyytyisi näihin, tahi
että hän joutuisi ikäviin rettelöihin, jos rupeaisi jollakin
epämiellyttävällä tavalla vaatimaan hänelle aikaisemmin luvattuja,
tuntui sitten antavan hänelle tarmoa, ja hän vastasi myöntävästi.
Mutta samalla alkoi hänessä itää pieni, sitkeävoimainen katkeruuden
siemen.