Laivalla pantiin kaikki kuntoon rajusään saapumisen varalta, luukut
tiivistettiin, huippu- ja prammitangot otettiin alas.
Ja sitten se tuli, mustana kuin yö -- mylvien ja räiskyen kuin olisi
maailmanloppu ollut käsissä.
Ilmanpaino heitti Alertin kyljelleen, niin että se virui vedessä
melkein luukkuja myöten; joka hetki näytti takila olevan mennyttä. Pari
kolme tuntia kaikki alukset taistelivat olemassaolostaan.
Myrskyä seuraavat saderyöpyt tekivät kaupungissa vallitsevasta
kuumeesta hävittävän kulkutaudin, ja jo ennen laivauksen päättymistä
oli Alertista lähetetty viisi matruusia ja laivapoika sairaalaan.
Jonkun päivän kuluttua oli neljä heistä kuollut.
Eräänä iltapäivänä makasi Lindkin kannella aurinkopurjeen alla
heittelehtien -- oman reiman sanontansa mukaisesti -- kuin kumipallo;
ja alhaalla kojuissa oli taas kolme sairastunutta.
Kapteeni tahtoi lähettää heidät sairaalaan. Järjestystä oli
noudatettava, jos mieli välttää vastuuta. Hän oli epätoivoissaan;
laivapaperit ja kaikki oli järjestyksessä, mutta ei ollut miehistöä,
että olisi päässyt lähtemään.
Rejer oli sairaalasta riittävästi selvillä -- sinne ei yliperämiestä
vietäisi, niin kauan kuin hänen päänsä pysyi pystyssä... se oli suoraan
ruumisarkkuun asettamista. -- Pois täältä vain, toiseen ilmastopiiriin!
oli sairaalan lääkäri sanonut.
Kiniini oli ainoa tehoava keino. Mutta apteekissa sen hinta oli noussut
kaksikymmenkertaiseksi. Siitä oli puute, sanottiin, -- tai olivat
keinottelijat kiertäneet hinnan niin korkealle. Alertin lääkekirstusta
sitä ei löydetty ollenkaan, ja nyt älyttiin, että pitkä keltainen otus
oli pelastanut sen omaan taskuunsa. Oli kulkutautien aika, ja sopi siis
järjestelmällisesti ryöstää laivat.
Rejer lähti maihin kaikkine punnanrahoineen mitä voi saada käsiinsä
ja sai kymmenellä punnalla yhtä paljon kiniiniä kuin muuten olisi
saanut viidellä shillingillä. Hän varustautui nyt vakavasti ottelemaan
kapteenin kanssa ystävänsä maihin kuljettamisesta.
Mikään ottelu ei tullutkaan kysymykseen. Kun hän palasi laivaan,
makasi kapteeni kuumeväristyksissä ja oli raivoissaan. Ankarain
kuumekohtausten toisinaan hellittäessä hän komensi laivan lähtemään --
tänne jääminen merkitsi kuolemaa!
Rejer ei ollut tehnyt montakaan kierrosta kannella kun hän jo tiesi
mitä piti tehdä: -- miehet oli haettava sairaalasta vielä tänä iltana
ja sitten yöllä lähdettäisiin.
Vielä yksi mies sairastunut! -- Nyt oli enää neljä työkelpoista
kuudestatoista; mutta muutamain intialaisten satamajätkäin avulla asiat
saatiin kuntoon, kun hyvin maksettiin.
Rejer lähti itse sairaalaan ja sai kapteenin nimessä miehet kantajien
haltuun. Sitten kohotettiin pimeässä joku purje, ankkuritouvin pätkä
vedettiin sisään ja suuntauduttiin hiljalleen ulapalle...