"Oikeastaan", puhkesi hän huokailemaan, "on ihan samantekevää mitä
tulee minunlaisestani, joka kuljen maailmassa yksinäni kuin silli, joka
on harhaantunut kauas merelle!... Up and down... tai pohjaan! Ei sillä
suurta väliä ole merellä!"... Hän painoi nyrkkinsä ohimoihin...
Saara Rördamille hän oli kerskaillut aivan riittämään asti, ja nyt
olivat asiat tällä kannalla!... Ja kenen oli syy?
Hän näki edessään perämies Lindin sievät kasvot ja hänen tunteensa
eivät olleet suloiset. "Syy? -- hah hah haa" -- hän nauroi ääneen
-- "tietenkin oma syysi, senkin tyhmeliini, joka annat toveriesi
ja ystäväisi nylkeä itseäsi, joka et edes huomaa, että he pistävät
taskuunsa koko sinun perämiestutkintosi... hah hah haa, senkin nauta!"
"Juhl-kulta, mikä teitä vaivaa?" kysyi Walla pistäen päänsä sisään
kauhistuksissaan tuosta oudosta naurusta.
"Ei mikään, matami Walla! Minä muistin vain jotain hupaista ja nyt minä
lähden pitkänlaiselle kävelyretkelle..."
"Mitenkäs teidän on käynyt sitten, Juhl -- tänään tutkinnossa? Minun
taitaa pitää sanoa perämieheksi...?"
Rejer oli jo ehtinyt ulos ovesta.
Hän kulki kauas pitkin tietä räntäisessä yössä eikä juuri huomannutkaan
kahlaavansa lumessa polvia myöten. Pää tuntui selvenevän, ja hänen
siinä kulkiessaan ilmaantuivat jälleen näkyviin Juhlin kasvot, niin
teräväpiirteiset kuin suku konsanaan oli kyennyt tuottamaan.
"Joko tahdot ottaa tanssiin osaa", selvitteli hän välejään itsensä
kanssa, "tai et! Ja jos tahdot, niin joka tapauksessa aion minä viedä
toisia tanssiin sallimatta heidän käsitellä ja heiluttaa minua mielensä
mukaan. Saavat kokea pajun vesaa, joka on pitkä.
"Älä hellitä tälläkään kertaa! Ensi syksynä tutkinto. Pidä huoli
killingistä! Ja sitten saavat olla tyhjiä minun puolestani niin
paljon kuin tahtovat. -- Rejer Jansen Juhl ei ole oleva tyhjä eikä
tyhjennetty!... Ohhoh! -- luulenpa nyt tietäväni missä haikalat
liikkuvat!"
-- Niinä viikkoina, jotka seurasivat perämiestutkinnon epäonnistumista,
hän teki ankarasti työtä satamassa saadakseen kaikki velkansa maksuun.
Hän tahtoi saada seikat selviksi, ennenkuin lähti.
Oli jälleen päivä, ja huomenna piti Alertin taas lähteä pitkälle
matkallensa. Rördamissa hän ei ollut käynyt sen jälkeen kun lopetti
puunhakkuun. Sen hän kyllä oli havainnut, että perämies Lind kävi
siellä silloin tällöin; mutta mitä se hänelle kuului?...
Hän oli sentään vakavasti harkinnut, menisikö sinne sanomaan hyvästi
ja kiittämään ennen lähtöänsä. Haupitsi oli ollut häntä kohtaan
kunnon mies, ja saattoihan olla ihmeellistä nähdä, miten tytär
nyt käyttäytyisi, kun hän oli epäonnistunut perämiestutkinnossa.
Viisastuuhan sitä! -- Walla rukka käänsi vain vanhan ruskean
viittansa sen mukaan, mistä sattui tuulemaan ja miten kaupungilla
juteltiin. Hän oli käynyt kerrassaan vauhkoksi ja epäluuloiseksi viime
aikoina -- mutisi maksusta paljon ennen oikeata aikaa, ehdottelipa
ennakkomaksuakin. Se nyt oli hänen luontoansa, raukan! Keveistä
höyhenistä parhaiten näkee, mihin suuntaan tuuli käy.
Rejer oli iloinen suoritettuaan hänelle vihdoin velkansa ja
rauhotettuaan siten hänen mielensä.
Rördamiin hän meni aamupäivällä. Eräs pojista neuvoi hänet tykkimiehen
luo, joka makasi sairaana.
"Maaliskuu! Maaliskuu, ystäväiseni!" puheli hän Rejerille vuoteesta,
"silloinhan se leini iskee puujalkaan -- mielelläni minä sen
ripustaisin ilmapuntariksi laivaan, jos vanha Conrad Rördam siten
pääsisi voihkimasta. Oih, oih!" -- hän siirtyi vuoteessaan... "Se
paleltui minulta silloin kun englantilainen sai meidät saaliikseen
Skagerrakin jääkappaleiden seassa; mutta ei se sittenkään minua tyyten
jättänyt. Niin, niin, se teki halvasta meripojasta Dannebrogin miehen!"
Rejerin piti nostaa hänet istualleen monen voihkinan kuuluessa.
"Perämiestutkinto meni aivan penkin alle tänä vuonna, ystäväiseni,
vaikka sinun lahjojasi kiitettiin... Niin, niin, niin, -- me teemme
haaksirikkoja kukin tahollamme...
"Ja nyt lähtee Alert taas matkalle! -- siisti, kelpo mies tuo
perämies Lind!... Ei unohda vanhoja poikaiän ystäviä -- aikoi tulla
sanomaan minulle hyvästi tänä iltana -- kuuntelee huvikseen vanhan
Lollandin-miehen juttuja --
"Aika täpärällä, näen mä!" sanoi hän Rejerin yht'äkkiä noustessa.
--"Niin, niin, niin... Hyvästi vain, ystäväiseni! Kesä saa kulua
pitkälle, ennenkuin sinun pilkkomasi halot meiltä loppuvat."
Tuvassa Saara ilmeisesti hämmästyi hänen tuloansa.
Rejer varautui leveään, itsetietoiseen puoleensa. Neiti sai kaikessa
espanjalaisuudessaan tosiaankin sietää häntä ne viisi minuuttia, jotka
hän aikoi tuvassa viipyä; eihän hän sille mitään voinut, ettei ollut
samanlainen kuin perämies Lind!
"En tahtonut lähteä sanomatta hyvästi isällenne", sanoi hän, "vanhus
oli kunnon mies minua kohtaan talvella -- ja teille samaten,
neiti! Alert on nyt jälleen lähdössä. Niinhän minä takerruin omiin
kerskauksiin! -- mutta samapa tuo lienee sille, jolla on pelkkä oma
itsensä hoidettavanaan, kuten te sanotte."
"Eipä niinkään, Rejer... Jansen... Juhl... on kai kohta entisellään!"
hän katsoi hiukan leikillisesti Rejeriin -- "eihän hän ole
menettänyt..."
-- "edes uhkeata nenäänsä, arvelette. Ei, siihen saatte iskeä monta
kertaa, ennenkuin se litistyy. Se on saanut vain sen, mikä on sille
terveellistä, ja parempi olisi, jos se olisi asioita jo ennen
vainunnut."
Neiti katseli häntä hetkisen tutkivasti ja sanoi sitten, luoden
katseensa lattiaan:
"Minä vain uskon, että teitä on joku tosiaankin vetänyt nenästä, kun
tutkintonne noin kävi, en minä muuta ymmärrä."
Rejeriin vaikutti aivan kuin huomattava tapaus se seikka, että neiti
tuossa kohdassa uskoi häneen.
Saaran siinä katsellessa lattiaan Rejer oli tuijottanut hänen koreaan
tukkaansa, joka oli vaaleampi sisäosiltaan ja tummempi pinnaltaan.
Siksi se kammattuna näytti keltaisen ja tumman juovikkaalta. Kasvoilla
näkyi omituisen hyvä, melkeinpä ujo ilme.
"Oh, helppoahan on pirua syyttää -- kantakoon kukin selkä omansa!...
Kiitos nyt vain kaikista kahvikupeista, jotka olen teiltä saanut; en
tahtoisi niitä saamattomiksi, vaikka koko perämiestutkinto tulisi
korvaukseksi!... Ja voikaapa hyvin, neiti Rördam!"
Hän uskalsi tarttua neitiä käteen, ja meni nopeasti menojaan.
Mutta katua kulkiessaan hän vielä näki vakavain silmäin katseen
suuntautuvan itseensä niin ihmeen kauniisti, kuin olisi katselija
halunnut antaa hänen mukaansa matkalle jonkin toivomuksen tai neuvon.
-- Alertin luona oli täysi kiire. Vesitynnörit makasivat kyljellään,
ja perämies seisoi mälli suussa komentamassa miehiä voitelemaan
ja irrottamaan sidenuoria ja selvittelemään taklausta, niin että
voitaisiin nostaa ankkuri seuraavana aamuna.
"Muistahan tulla minua ruuhella hakemaan laiturista illalla kello
yksitoista!" nyökkäsi hän lyhyesti nähdessään Rejerin.
Rejer ryhtyi työhön ja tempoi kuin karhu.
"Kyllä Haupitsi tietää, minkätähden kutsuu perämiehen vieraakseen!"
mutisi hän harmistuneena, muistaen mitä vanhus oli kertonut tyttärelle
antamistaan kehotuksista. Kun tekee ankarasti työtä, niin pääsee
ajattelemasta... Älä hellitä!