Mun tuskani, mun tuskani, oi, miksi
sa saavuit ainoaksi saattajaksi
eloni kaamealle talvitaipaleelle,
loit sieluun liekin liian polttavaksi!
Loit levottoman, lepyttömän liekin,
mi syö ja polttaa voimat vähitellen
ja koko olemuksen tahtoo tukahuttaa,
syyntunnon painaa syvään sydämellen.
Ah, sydän seestyi surusta ja kasvoi,
nyt täynnä lemmenkateutta, uhkaa
siell' istuu sielussani hirviö ja väijyy,
ma tiedän sen, se janoo tunteen tuhkaa.
Miks jatkan julmaa korpi-vaellusta
soi kaiken tyhjyys maasta autiosta
kuin mies mun täytyy lyödä tahdon taikasauvoin
veet virroiks elonvuoren valtimosta.
35.