Ma kuljin vihreä virpi käissä
ja etsin elämän viinamäissä
maan suonta, kaivaen eeltä esteen,
mi kätki elämän nuoren nesteen.
Ma jyrkät polttavat polut polin,
taas elonjanossa yksin olin,
ja missä kuljin, näin kuivat lähteet
ja kyynelkuoppien turhat tähteet.
Mua taikaoksa vain harhaan johti,
ei virpi vaipunut maata kohti,
mi viisauksien kaivon näyttäis
ja sen, mi maljani mitan täyttäis.
Kuin outo henki mua tarttui käteen,
kun sokkosilmillä tunsin säteen,
vei laulunlaaksoon ja pyhään paikkaan,
niin löysin elämän lähteen raikkaan.
Läheltä löysin, min kaukaa kiersin,
pois vaivan, vastuksen paadet viersin,
nyt virpi värjyi kuin herkkä jousi,
veen kullan kirkkaus maasta nousi.
Ma join ja join, kävi kevätkirret,
sen heljät hetteet, kun voiman virret
soi suonten syvyyttä syttyin tähteen,
mi iäisyyksiinsä liitti lähteen.
Tein majan tyyntyen päivän työssä,
nyt virpi kukkia kantoi yössä.
Oi, missä armaani viipyy vielä,
mi astuis lempeni lähteen tiellä?
14.
Yölamppu se tyynenä tuikki
kuin sillä ei sydäntä ois,
läpi ikkunan perhonen pyrki
kuin auringon piirihin pois.
Yölamppu se tyynenä tuikki,
sille perhosen soitto soi,
se kiiti kuin pyrstötähti,
yli liekin se karkeloi.
Tulitanssissa perhonen poltti
oman onnen ja kuoli pois,
yölamppu se tyynenä tuikki
kuin sillä ei sydäntä ois.
15.