Sun omistin vain onnen heikon hetken,
mä ystävyyttäs vaille yksin jäin,
sä sytyit, sammuit yhteen syleilyyni,
ma sammutin, se ain' on synkkä syyni.
Sun sattumalta taasen äsken näin,
kun kurja kuljin luokse laitakadun,
ma muistin suvemme, sen suuren sadun,
nyt häivyit hohtoon häittes riemuretken,
ma toiseen suuntaan ajoin allapäin,
sä luokse elon lemmenlähteen raikkaan,
min luona monta kaihos kukkakortt' on,
ma hiivin hämäryyden outoon paikkaan
luo kuivan kalman hetteen, kurjan porton,
Oulunkylä 13.7.19.
52.
Miksikä, ystävä, armahin ystävä,
läksit sä, läksit sä pois?
Kanssa sun kaihosi, kanssa sun naurusi
ilta nyt ihana ois.
Nuorella nurmella, pensaiden piilossa
istuimme iloiten,
rakkaus rinnassa, autuuden aavistus,
muistatko illan sen?
Ruoho on runneltu, kuihtunut kukkanen,
missä me uinuttiin,
missä me vaivuimme unhojen usvihin,
syleillen suudelmiin.
Kuljen ja muistelen lempemme lepoa,
hiljaa ma hiivin pois;
kanssasi kuiskaten, vierelläs viihtyen
ilta nyt ihana ois.
53.