Sinä juhannushaaveissa heijaat vaan,
vieno veitikka, mua sinä veijaat vaan,
luot katseen kuin onnesi orjaan,
satukirjaasi kun minä korjaan.
Sinä ruusuista runojasi rustaat vaan,
niin kauniit sormesi mustaat vaan,
sinä pyyhit, tuumit ja tuhraat
ja liiaksi öljyä uhraat.
Pois unhota musteet, muodot ja runot,
kun kaulaani sorjat sormesi punot,
satukirjani oot, jota tavata saan;
koska viimeisen lehden ma avata saan?
33.