Vielä tanssin sävel soi mun korvissani,
kun ma yöllä kuljen merenrantaa.
Nuorten kalastajapoikain kengänkolkkeen
kaiku kalliolta luoksein kantaa.
Hameet hulmuu, kuuluu luike yöstä
kutsuen ja kiihoittaen mieltä;
näen metsän takaa kuun ja tyynnyn,
joku outo lintu lentää tieltä.
Äsken unhoitin ma elämäni,
pyörre-iloon hukkui kaikki kuvat,
nautin hetken uutta nuoruuttani,
vaikka hiukseni jo harmaantuvat.
Kanssa neidon kiidättelin lavaa
niinkuin merikansan luonnonlapsi,
rinta rintaa vasten värähdellen,
hipiääni hiipi immen hapsi.
Imin nuoruutta ja onnen hurmaa,
elon runsaan palon pohjattuutta;
tunsin tuiman tulen suonissani
lietsovan kuin jotain unta uutta...
Sydän riemuitsi sen rikkautta,
sitä aatokseni oudoksuvat.
Vielä tunnen veren valtavoiman,
vaikka hiukseni jo harmaantuvat.
Harmaantukoot vain kuin tummuu tuhka,
olkoon sydän kirkas, harmaa kuori!
Syksyn viininlehvä otsallani
tahdon ikuisesti olla nuori!
31.
Mä nään ne ikkunassa,
mun nuoret naapurini,
yöntumma toisen katse,
sees toisen, taivaan sini.
Hän eilen ensin katsoi,
hän, jok' on öisen tumma,
ma häntä eilen lemmin,
mut tänään tuli kumma.
Näin päivän immen katseen,
kun katsoin ikkunoihin,
on hällä hienoin huuli
kuin luotu suuteloihin.
Kaks ristiriitaa riehuu
mun rinnassani silloin,
ma päivin kaipaan tummaa
ja valkeata illoin.
32.