Oot tutkimaton arvoitus kuin kuolo,
oot lemmen mittaamaton meri, nainen,
niin kirjava, niin kuluttava, ahne
kuin elämä on rikas, monenlainen.
Elämän lämmön virta, totuus, valhe,
elämän vietin viemäri ja kurjuus,
ei sua hurmaa miehen nöyrä nero,
vain miehen intohimon voiman hurjuus.
Piileekö sinuss' elon raain voima
vai kaiken kauneuden kirkkain syvyys,
oletko puhtauden vilvas lähde,
oletko itse pahuus vaiko hyvyys?
Vihaava, petollinen onnetonna,
onnessa lumottuna, levotonna,
ihana, kyyneleinen Magdaleena,
äitinä pyhä, puhdas kuin madonna.
16.
Andaala, et oo sinä ansarin armas,
Andaala, sa oot mehu, mahla maan,
Andaala on kaunis ja kaihossa karmas,
Andaala on kukkaistyttö vaan
ja vapaan taiteen kukka,
Andaala rukka!
Andaala, sun silmäsi hehkuu kuin hiilet,
Andaala, kun katsot kummasti noin
tai kaihoni kaarrat ja pelkoas piilet,
Andaala, ma pedoksi muuttua voin,
Andaala, sa hiivit kuin hiipii hukka,
Andaala rukka!
Andaala, sa suutelet hulluksi pääni,
yöt yllättäen sinä järkeni viet,
sinuss' soi koko hyljätyn helvetin ääni,
mut ylläs on tähtien taivaiset tiet...
Andaala, on sielusi tähtikukka,
Andaala rukka!
17.
Andaala, Andaala,
yön-ystävä mun,
kun
on yö,
sulle lyö,
sulle sydämeni lyö,
ja hehkut huulen
ma tahdon maistaa,
sen lemmeksi luulen,
kun kuu yli kattojen paistaa,
kun on yö. —
Andaala, Andaala,
kun vuoteelle käyt,
näyt,
ihmeet nään,
idän ihmeet nään,
sinun sielusi palaa,
olet julma ja julkee,
syyn syntisi salaa,
kun kuu yli kattojen kulkee,
kun on yö. —
18.
Yön kuningatar-kukka,
yön yhden tuoksut vaan,
käy perhot juopuen juoksuun
kuin hullun-huumassaan,
yön yhden tuoksut vaan
ja sammut siihen tuoksuun.
Yön kuningatar-kukka,
yön yhden näin sun vain,
sun tuoksuus tuutia sain,
sun huultes huumaa hain,
oli päivä jo muilla mailla,
olit tumma ja tuoksua vailla.
Yön kuningatar-kukka,
yön yhden yhtyen
viettini veres viettiin vaihtui,
uness' henkeni hehkua joit, —
auki armaat silmäs kun loit,
mun tunteeni tuoksuna haihtui.
19.
Kruunut välkkyi, naiset loisti,
valssi liehui lattialla,
huumaavainen tahti toisti
naisten naurun ilkkumalla.
Kysyi Riemu: "Miksi kurja
täällä oon kuin muukalainen?"
Nauroi valssi hullun hurja:
"Täällä oot kai vuokra vainen!"
20.
Annoin kiiltokoruja
ja niiss' on valheen vaara.
Saithan tulta, armas kulta,
_cara, mia cara!_
"Ei oo sulla sielua!"
Sä katsoit taas niin pitkään.
Annoin suuta, mitä muuta
multa pyytäisitkään!
21.
Mirtsa, musta mieron tyttö,
yöllä yksin varjos näin mä,
varjos valhevaltaan vaivuin,
yösi ystäväksi jäin mä.
Kumma kiihkos, huulten-huumas,
hetken-hohtos sieluun syöpyi,
hiljaisuuden hyminässä
tuntees tenhoon tuskat yöpyi.
Silmät mustat kuin sun yösi,
yösi niinkuin sielus tumma,
unten unhoon niin mun tuuti
mustan mieron kaiho kumma.
Mutta päivä varjot voitti
vaeltaen valkein siivin,
kammoksuen kurjuuttasi
niinkuin varas hämyyn hiivin.
22.