Käyn ohi akkunan,
ma katsahdan,
siell' istuu impi illoin;
ja peilistään
mä silmät nään,
yö, yllätätkö jo milloin!
Kun pieleen akkunan
ma koputan,
jo sydän tunteet tavaa
kuin aakkostaan,
kun huuliaan
hän armaasti mulle avaa.
Mä nään nyt akkunan
jo aukeevan
kuin sydämen, mi aukee,
ja säihkyvän
kun näkyy hän,
on sydän rakkautta raukee.
Ma kautta akkunan
nyt kapsahdan,
oi, impi rakas, salaa —
on syleilys
se kysymys,
johon vastaan ilman valaa.
7.
On päättynyt jo päivän työ,
kuu paistaa kammioon,
nyt meill' on häät, on lemmen yö,
kuin kuningas ma oon,
sä riemun ruhtinatar, mun, oi, rakkahani, oi!
tään yön ma olen kuningas, — soi, kitarani, soi
En tahdo muistaa maailmaa,
se tallaa vain ja lyö,
saan kanssas tuskat unhoittaa,
nyt mun ja sun on yö,
sa riemun ruhtinatar mun, oi, rakkahani, oi,
tää yö on mun, tää yö on sun, — soi, kitarani soi
Käy huume, hehkuu tulitus,
kuin tulta suonet lyö,
on lyhyt elon juopumus,
mut viel' on pitkä yö,
sa riemun ruhtinatar mun, oi, rakkahani, oi,
on vielä pitkä lemmen-yö, — soi kitarani, soi!
8.
Sun silmäsi suljen ma suudelmilla,
sun nukkua sitten suon,
sun uinutan sävelillä suloisilla,
sulle lauluni lahjat tuon.
Sun herätän mä soittoni säveleillä
kuin pyörteihin vertemme vuon,
ylin yhtymys, hurman hetki on meillä,
kun silmäsi auki ma luon.
Sun häikäisten hukutan ma suudelmiini,
elon viinitarhaan sun tuon,
olet vaistojen vaahtova, villi viini,
minä juon, minä juovun ja juon.
9.
Hyvää yötä, tyttö kulta,
vie vain kaunis muisto multa,
kun näät unta, muista iltaa,
jolloin lempi solmi siltaa.
Kuutamolla kuulakkaalla
kun käyt oudon onnen maalla,
sydän armaat muistot kerää,
kaihot kuiskaa, kun se herää.
Hyvää yötä kerran vielä,
uuvu unten ruusutiellä,
kun sa suureen unhoon kuljet,
muista mua, kun silmäs suljet.
10.
Yön helmaan haihtui päivän harmaa haamu,
yön henki hehkuu, saartaa silmäkulmaa,
en muista, mik' on meille jumalille julmaa,
oi, ettei koskaan koittais karsas aamu!
Näin suurta rakkauden runsautta
ain öinen sävel sammumatta soittais,
oi, ettei päivä pilkkais lampun laupeutta,
oi, ettei koskaan kade aamu koittais!
11.
Mua ilkkui ikkunat
kuin silmin suurin,
soi arat askelmat,
kun yli muurin
näin alttihin armautes ikiliekkivän loimun
luo tuskassa toi mun. —
Sun huonees huokasi,
yö-unten perhot
sun luonas leijaili,
soi vuotees verhot,
kun rinnoilles raueten rakkauteen minä kuljin,
sun syliin suljin.
Ah, sairas sydän lyö,
pois tuskat tuudin,
kun kahden katos yö
kuin unten uudin,
kun varteni värjyen uupuu ja uppoo uumaan,
yön huumasta huumaan.
Mut uupuu unelmat
kuin valhein väijyin,
nään päivän ikkunat,
mi katsein häijyin
sun ainaisen lempesi haurasta hyvyyttä herjää
ja kurjina kerjää. —
12.