1.
Mua kevät huumaa kuin villi viini,
kuin päihtyin painan ma silmät kiinni,
mua huumaa maan mehu, taivaan tuulet,
maan impein nauravan-heljät huulet.
Käy hengenhehkuni suusta suuhun,
kuin mahla tyvestä nuoreen puuhun
mun elinnesteeni pursuu, pauhaa,
kun veri vaatii ja tahtoo rauhaa.
Mua huumaa armaani poven parmaat
yökukkakumpuiset, aina armaat,
mua oman voimani valta huumaa,
kun yö on kiihkeän kummaa, kuumaa.
Ja sydän, äsken mi mulle aukes,
yökukka rakkaasti runsas, raukes,
päin raskain värjyen viereen vaipui,
kuin toivon täyttymys, kaino kaipuu.
Kuin ilman aalloilla autuailla
me uinailemme nyt tuskaa vailla,
yö veret viileiksi suvannoittaa,
vain henki hiljaa nyt meissä soittaa.
2.
Sun hellään painan
ma rintaa vasten
kuin Luojan lainan.
Näin ihmislasten
on onni suotu,
on meille luotu
tää hurman hetki, tää yhteis-yö,
kun sydän sydäntä vasten lyö.
Ei Luoja syytä
sua synnin työstä,
ei kateen kyytä,
mi ilkkuu yöstä;
kun käymme Eedenin tarun teillä,
niin ilo taivaass' on enkeleillä.
Näin huulten hurmaa kun juopuin juomme,
me elon Eedenin uuden luomme,
jos meill' ei syntiä suurta muuta
kuin tunteet tuhlaten suomme suuta,
kun rakkautta on yömme raukee,
näin kuollen taivaskin meille aukee.
3.
Soi huoneista huilut ja hetken häät,
käy kaduilla karnevaali,
ihojauhoin hohtavat poskipäät,
käy kiima, kutsu ja vaali.
Mun vierelläni nyt visertää
kaks riemujen impeä rinnan,
yks yöksi mun ystäväkseni jää,
kun suoritan soljen hinnan.
Andaala, mi kauniita kukkia myy,
ja Mirtsa, mi lauluja soittaa,
ja meidän on syy ja niiden on syy,
että lemmen ne naamioittaa.
Mua huumaa maailma menoineen,
sen narrit ja naamiaiset,
maan tyttäret joutavat juttuineen
ja hurmaavan-hullut naiset.
Katukarnevaalin prinssinä käyn,
minä tuhlaan, en soittoa säästä,
ma tanssin ja nään minun aamuni näyn,
kunnes kruununi putoo päästä.
Siitä naiseni maljan ma juoda saan,
kun valtikastani luovun,
tänä yönä ma unhoitan maineen ja maan,
kuninkuuteni kunniasta juovun.
4.
Sä olet mun prinsessain,
sun nimes Päivänsäde on,
sä joka kukkaan kevään tuot,
sä joka silmään ilon luot,
sä olet tytär auringon,
sua aina, aina hain.
Mun äitini usva on,
oon prinssi Pilvenvarjo vain,
ma kuljen päällä mustan maan,
ma vaellan, siks elän vaan,
oi, huomasitko murhettain,
sä tytär auringon!
Et kirkastaa mua voi,
sä tytär taivaan säteiden,
on mulle rakas mykkä yö,
mun kerran taivaan tuli lyö,
sun avaruuteen Luoja loi,
ma maassa harhailen.
5.
Nyt tule niinkuin kevään päivänpaiste
sieluni kirjokukkain yrttitarhaan,
ma laulain sulle salaa lahjoitan
sen kuuman kukan, polttavan ja parhaan!
Öin päihdyttää sen suruntumma tuoksu,
ja kodassaan se siemenensä kantaa,
mi etsii päivän ensi sädettä,
mi sille kypsän kyllyyden voi antaa.
Yön, lemmen kuuma kukka on sen nimi,
sen terälehtiin koske hennon-hiljaa!
Saat kaikki, kaikki mieronkukkani,
ei mull' oo enää valon valkoliljaa.
6.