Pitoja ei sanottu naamiaisiksi, ne olivat vain _petit cercle_, pieni
iltaseura, pukutanssit maamarsalkan, kreivi Tessinin ja hänen
rakastettavan kreivittärensä luona. Kutsuttuja vieraita oli vain
muutamia, tuskin kaksi sataa henkeä: kuningas Fredrik ja kuningatar
Ulriika Eleonoora, hovin hienosto, ulkomaiden lähettiläät ja ylhäinen
aatelisto. Kuitenkin oli hänen ylh. maamarsalkka, eikä varmaankaan
ilman tarkoitusta, kutsunut myöskin muutamia vaarallisimpia
vastustajiaan ritarihuoneesta ja porvarissäädystä. Myssyt pitivätkin
näitä kemuja puoluepitoina, joiden tarkoitus muka vain oli
vastahakoisten mielitteleminen, ja heidän huikaisemisensa
kuninkaallisuuden loistolla; ehkä oli myös tarkoituksena antaa kuningas
Fredrikille tilaisuus henkilökohtaisesti vaikuttaa heidän
mielipiteisiinsä, kun hänet nyt oli saatu hattupuolueen aatteita
kannattamaan. Myöskin ne kuusi valtakunnan neuvosta, jotka tahdottiin
syöstä pois vallasta, oli kutsuttu, mutta ainoastaan kreivit Hård ja
Bonde olivat saapuneet; kreivi Horn syytti kivulloisuuttaan, toiset
kiireellisiä töitään.
Kuului kuiskauksia, että vieraiden tuli esiintyä naamioituina eräästä
aivan erityisestä syystä. Kuningattaren ja neiti Tauben välit olivat
käyneet, Coyetin, Saaraa ja Hagaria koskevan kuuluisan kirjoituksen
johdosta niin kireiksi, että Ulriika Eleonoora ylen vastenmielisesti
näyttäytyi isommissa seuroissa, varsinkin semmoisissa, missä hän
pelkäsi kohtaavansa vihatun kilpailijansa. Mutta jos ei neiti Taubea
olisi kutsuttu, niin olisi sillä taas loukattu kuningasta ja saatettu
hänet koko illaksi pahalle tuulelle. Siten, että kaikki esiintyivät
naamioituina, tahdottiin siis välttää mahdollista yhtymystä, ja jos
kuningatar viipyisi niin myöhään, että naamarit hänen aikanaan oli
poistettava, toivottiin kyllä keksittävän jokin keino, jonka avulla
vaaralliset yhteentörmäykset vältettäisiin.
Ruotsissa ei ollut siihen aikaan aatelismiestä, joka hienoon
sivistykseensä ja loistaviin ominaisuuksiinsa nähden olisi voinut vetää
vertoja kreivi Tessinille -- ei sitä naista, jonka hempeys ja
rakastettavaisuus olisi ollut yhtä suuri kuin kreivitär Tessinin -- ei
perhettä, missä seurustelutapa oli niin hieno, nero, kirjallisuus,
taiteet ja tieteet niin kotiutuneet kuin Tessinin perheessä. Kaikki
aikakauden sukkelimmat, valistuneimmat ja viehättävimmät henkilöt
kokoontuivat mielellään näihin upeihin, parasten Parisin mallien mukaan
sisustettuihin salonkeihin. Siihen aikaan, kun Tukholmassa oli vain
vanha hovi ja valtaistuimella jo rapistuva armastelija, jonka
kohteliaisuuksia naiset enemmän pelkäsivät kuin olivat niistä
mielissään, etsivät ja löysivät pelästyneet hemmettäret ja jalommat
tavat turvapaikan Tessinin perheessä, joka monessakin suhteessa
muistutti vielä tulevaisuuden hämärässä piilevää Kustaa III:n
aikakautta. Ollen enemmän hovimies kuin valtiomies, enemmän loistava
kyky kuin syvällinen nero oli kreivi Tessin kuin luotu semmoisia pitoja
varten, joiden järjestämisessä kysyttiin kekseliäisyyttä ja
kauneudenaistia. Nämä pienet pidot, joista sanottiin tulevan aivan
vaatimattomat, olivat kumminkin jo edeltä käsin puheenaiheena hovissa
ja ne osoittivatkin täydellisesti isännän ja emännän suurta
kekseliäisyyttä sillä alalla.
Entisissä naamiohuveissa tavattu jumalien ja jumalattarien raskas
komeus oli nyt saanut väistyä keveäjalkaisempien ranskalaisten
paimenpoikien ja -tyttöjen tieltä, jotka tanssivat kukilla ja
lehtimajoilla koristetussa salissa. Tämän salin perällä oli
erehdyttävän todenmukainen sveitsiläinen maisema, jossa vuorenkukkulat
olivat simpukan kuorilla ja kimaltelevilla kristalleilla peitetyt ja
järvet peililasilla reunustetut. Näiden maalattujen vuorten juurella
nähtiin mitä kauneimpia sveitsiläisiä majoja, joissa vieraille
tarjoiltiin mansikoita ja kermaa, juustoa ja mantelimaitoa. Eräässä
erakkomajassa oikealla kädellä -- erakkomajassa, joka oli tehty
gobeliineista ja intialaisista matoista -- oli korkeampi paikka
kuninkaallisia varten, ja erakkona tässä loistavassa erämaassa oli
isäntä itse. Loisteliasta vaikutelmaa kohottivat vielä ne isot
pystypeilit, jotka olivat taitavasti kätketyt lehvistöjen väliin ja
asetetut vastapäätä toisiaan salin sivuseinille, joten lattialla käyvä
vilinä ja kynttiläkruunujen liekit kuvastuivat niihin niin, että
molemmin puolin luuli näkevänsä loppumattoman jonon valaistuja
lehtimajoja ja helakoita pukuja.
Kuningatar Ulriika Eleonoora istui siinä kankeana ja juhlallisena
muodottomassa pönkkähameessaan, niinkuin puusta veistetty madonna, ja
näytti hyvin vähän ottavan osaa illan huvituksiin. Kuningatar parka,
hän seurasi synkein ja epäluuloisin silmin noita kirjavia parveilevia
naamioita, ikäänkuin aavistaen, että jonkin naamarin alla piilivät ne
kasvot, joita hän kaikkein vähimmin halusi nähdä. Välistä vilahti,
erakon leikkiä laskiessa, pikainen hymy hänen hiukan miesmäisillä
kasvoillaan, mutta kohta vaipui hän taas raskasmieliseen rauhaansa.
Kenties hän olisi suonut istuvansa piilossa maailmalta kuninkaallisen
linnansa sisimmässä sopessa; mutta niin mahtavaa miestä kuin kreivi
Tessiniä ei saanut loukata; ja sentähden kuningatar pysyi paikoillaan.
Se vähän untelo mieliala, joka tästä syystä levisi Ulriika Eleonooran
lähimpään ympäristöön, ei kumminkaan näyttänyt vähääkään haittaavan
hänen kuninkaallista puolisoansa. Kuningas Fredrik oli samana päivänä
palannut onnistuneelta metsästysretkeltä ja oli hyvin armollisella
päällä. Hänen majesteettinsa suvaitsi ylhäiseltä asemaltaan tarkastella
vieraita, erittäinkin nuorta väkeä, ja suosiollisesti kuunnella niitä
välistä vähän ruokottomia sukkeluuksia, joilla suosikki Broman näki
hyväksi huvittaa herraansa läsnäolevain kustannuksella.
Yht'äkkiä synkistyivät kuninkaan kasvot, kun hän huomasi erään komean,
kankean ja suoraselkäisen ukon, joka salin alimmassa päässä katseli
vilinää samalla välinpitämättömyydellä kuin halonhakkaaja metsässä
katselee muurahaiskekoa. -- Kas, tuollapa on tukki, joka kelpaisi
vaikka Englantiin vietäväksi, -- virkkoi kuningas. -- Missä hiidessä
olen tuon miehen jo ennen nähnyt?
-- Se mies kilpailee teidän majesteettinne kanssa kruunusta; hän on
porvariskuningas Larsson, -- vastasi suosikki huolimatta vähintäkään
eräistä vähemmän hauskoista muistoista, jotka Larssonin näkeminen
hänessä herätti. -- Suomessa, -- jatkoi hän -- on tapana kastaa porvari
kolmeen kertaan piessä, jotta hän saisi sopivan ryhdin.
-- Ah, sen kirotun tytön isä! -- vastasi kuningas, jatkaen
tarkastustaan, nyökytti armollisesti päätään Ranskan lähettiläälle ja
jokseenkin kylmästi presidentti, kreivi Bertelsköldille, ja pysähtyi
viimein katselemaan erästä nuorta paimentyttöä, joka naamioituna
niinkuin kaikki muutkin seisoi yksinään erään ikkunan luona, katsellen
häntä naamarin läpi.
Tarkastus lienee herättänyt kuninkaan uteliaisuutta, sillä heti
sen jälkeen kuultiin hänen majesteettinsa sanovan isännälle
ranskankielellä: -- Erakkoseni, lieneekin aika, että noitasauvallanne
jälleen annatte oikean muotonsa kaikille noille aaveille, jotka
erämaassanne liikkuvat.
Mutta Tessin oli huomannut, että kuningattaren tarkat silmät
seurailivat erästä toisella puolen salia liikkuvaa solakkaa, naamioitua
Amaryllistä. -- Suvaitkaa, -- sanoi hän, -- että odotan hetkeä, joka on
tähdissä määrätty. Juuri tällä hetkellä näkyy taivaalla kaksi
kiertotähteä, jotka kulkevat ristiin Jupiterin radan yli.
-- Ahaa, -- vastasi kuningas samaan tapaan, -- te tarkoitatte, että
Jupiter voisi joutua välikäteen Junon ja Venuksen välillä. Suuri
tähdistälukija, minä ihmettelen tarkkanäköisyyttänne. Tehkää niinkuin
viisautenne hyväksi näkee.
Vieraat vaihtoivat monta kertaa naamaria ja pukuja. Kaksi paria, jotka
olivat vuodenaikoja esittävinään, astui nyt sisään ja tanssi
vastakkain. Yksi näistä neljästä, nuori Kevät, joka oli kokonaan
kukilla verhottu, herätti kaikkien huomiota. Noin notkeata sulotarta,
noin kevykäistä jalkaa ei vielä oltu tanssissa nähty. Kaikki kysyivät
toisiltaan, kuka Kevät oli. Toiset arvailivat neiti Stenbockia, toiset
nuorta kreivitär Bondea.
-- Mutta tuohan on oikea kukkaiskimppu, -- sanoi neiti de Lynar
kärkevästi luutnantti Bertelsköldille, joka kaiken iltaa oli ollut
tavattoman hajamielinen ja nyt, niinkuin kaikki muutkin, tarkasti
seurasi vuodenaikain tanssia. -- Te olette kovin runollinen tänä
iltana, kreiviseni, -- lisäsi hän. -- Menkää noukkimaan ruusuja tuolta
keväältä; lyön vetoa, että saatte niitä koko korillisen.
-- Meidän pohjoiset keväämme kalpenevat eteläisten rinnalla, -- vastasi
Bertelsköld miltei ajattelematta, mitä sanoi.
-- Niinkö luulette? -- jatkoi neiti de Lynar. -- Minulle johtuu jotakin
mieleeni. Tunnustakaa, että arvasin oikein silloin, kun minulla oli
kunnia teidän seurassanne mitata Itämeren syvyyttä.
-- Sitä en voi muistaa...
-- Tänä iltana ette muista mitään. Se ketterä luisteleva tyttö, hän,
joka teatterikepposella pelasti meidät hukkumasta -- hän oli sittenkin
tanssijatar, vaikkette tahtonut sitä uskoa.
-- Mutta, arvoisa neiti, mikä antaa teille aiheen sellaiseen luuloon?
-- Mikäkö? Ja niin sanotte te, joka neljännestunnin ajan ette ole
tehnyt muuta kuin tarkastellut häntä!
-- Minäkö? Mutta selittäkäähän...
-- Oi, kreiviseni, tosin olette hyvin ihastunut, mutta niin sokea ette
voi olla, ettette huomaisi yhdennäköisyyttä ... sanalla sanoen,
tanssiva luistelija ja tuo Kevät ovat sama henkilö.
Onneksi oli tanssi samassa loppunut, ja kun kaikki kiiruhtivat
osoittamaan ihastustaan esitykselle, ei kukaan muu kuin neiti de Lynar
havainnut, että kreivi Bertelsköld kalpeni. -- Mikä teitä vaivaa? --
kysyi hän. -- Niinhän olette vaalea kuin tuo kauluksenne. Kas, teillä
on arpi poskessanne! Onko käärme purrut teitä?
-- On -- käärme on purrut, -- vastasi Bertelsköld ja riensi pois tuota
tuntematonta naamiota etsimään. Joukko ihailevia herroja oli hänet
piirittänyt -- niiden joukossa oli erakkokin, joka pyysi saada esittää
hänet kuninkaalliselle vieraalleen. Mutta Kevät pani sormensa suun
eteen eikä vastannut mitään.
-- No niin, armollinen neiti, -- jatkoi aina kekseliäs isäntä. -- Minä
kunnioitan äänettömyyttänne, teillä on oikeus antaa ruusujen tuoksun
puhua puolestanne!
Näin sanottuaan tarttui hän naamiota käteen ja esitti hänet kuninkaalle
Hesperidien puutarhan ruusuna, joka oli "kaikkein kaunopuheisin juuri
siksi, että oli vaiti".
Bertelsköldin oli vaikea hengittää.
Kuningas Fredrik lausui jonkin noita kohteliaisuuksia, joita hänellä
oli niin viljalti. Mutta nuori Kevät vain niiaili ja niiaili yhä
syvempään. Kuningas nauroi. -- Päivä koittaa, -- sanoi hän leikillään.
-- Pois yö kaikkien noiden aurinkojen edestä!
Naiset alkoivat riisua naamareitaan.
Silloin niiasi nuori Kevät vielä syvempään kuin ennen ja luikahti kuin
ankerias hämmästyneiden katselijaryhmäin välitse tiehensä. -- Viekää
minut täältä! -- kuiskasi hän nopeasti Bertelsköldin korvaan.
-- Ester! -- kuiskasi tämä, menehtymäisillään hämmästyksestä.
-- Sanoinhan, että tahdoin nähdä kuninkaan! Mutta tulkaa...
-- Ei, armas Kevät, niin helposti ette pääse käsistämme! -- huudahti
eräs lihava, lystikkään näköinen herra, asettuen heidän tiellensä. Se
oli _monsieur_ de Broman.
-- Pois, pois! -- vastasi Bertelsköld ja työnsi hänet syrjään. Syntyi
tungos... Eräs kookas, harteva mies seisoi pakenevain tiellä. Se oli
Larsson... Ei päästy paikalta liikahtamaan.
-- Onneton! -- kuiskasi Bertelsköld, -- sinä olet hukassa, jos emme
pääse täältä pois...
-- Naamio, naamio! -- huudettiin usealta taholta. -- Kaikki olivat nyt
riisuneet naamarinsa. Kevät yksin oli vielä naamioituna. Hänen kätensä
vapisi.
Silloin kääntyi yht'äkkiä kaikkien huomio erakkomajaan. Kuningatar oli
pyörtynyt! Kiertotähtien radat olivat käyneet ristiin. -- Bertelsköldin
ja hänen turvattinsa onnistui päästä pakoon.
Pidot keskeytyivät vähäksi aikaa. Kuningatar vietiin pois, mutta
kuningas jäi vielä sinne katsomaan kreivi Tessinin uutta ilveilyä:
"_L'enfant jaune_" (keltainen lapsi), joka esitettiin ennen illallista.
Turhaan etsittiin ihastuttavaa Kevättä. Hän oli kadonnut, ja nyt oli
taas marraskuu.