Asiain kulkua seuratessamme joudumme taas presidentti, kreivi Torsten
Bertelsköldin työhuoneeseen, tähän niin monien sotkuisten vehkeiden
salaiseen keskustaan, josta valtiopäiviä johdettiin ja jossa haudottiin
ei enempää eikä vähempää kuin hallitusmiesten ja koko valtiollisen
järjestelmän muuttamista.
Kaikki oli täällä ennallaan: sama erinomainen järjestys, sama
ulkonainen somuus; ei tomun hituistakaan valtiomiehen hienolla
samettitakilla; ei syrjähtänyttä kiharaakaan hänen kaikkien taiteen
sääntöjen mukaan käherretyssä tekotukassaan; ei kiireen merkkiäkään
mahonkisille ja elefantinluisille hyllypöydille ladotuissa
paperiläjissä; kaikessa näkyi ikäänkuin filosofinen tyyneys, mutta
tyyneys, joka oli tehtyä ja tarkoitettu näkymään. Oven eteen asetetusta
isosta peilistä sai jokainen vieras heti sisään astuessaan ihmetellä
omaa itseään. Pehmeä flanderilainen matto näytti olevan pantu lattialle
vartavasten sitä varten, ettei edes silkkikengän narina häiritsisi
huoneen harrasta hiljaisuutta. Kaarle XI:n rintakuva katseli tuimasti
vierustovereitaan, Ranskan Ludvigeja, XIV:ta ja XV:ta, jotka taas
vuorostaan silmäilivät erästä siihen aikaan kaikkivaltiaan ministerin,
kardinaali Fleury'n alempana olevaa rintakuvaa; mutta turhaan sai etsiä
somasti koristetuilta jalustoilta Kaarle XII:n pystyä päätä. Kreivi
Torsten oli liian kopea kieltääkseen vastenmielisyyttään tätä
hallitsijaa kohtaan, ja jokainen tiesi hänen olleen sankarikuninkaan
katkerimpia vihamiehiä. Lopuksi oli vielä yksi jalusta, jolla olisi
luullut tapaavansa kuningas Fredrik I:n kuvan. Mutta ei; sillä sijalla
oli eräs ranskalainen tanssijatar, mademoiselle Zoë.
Kello oli 8 aamulla, ja kreivi, joka harvoin pani maata ennen klo 2
yöllä, oli ollut työssä klo 5:stä alkaen. Vieras vieraan perästä tuli
ja meni. Sisään astui nyt yhtä haavaa kaksi kookasta, komeata herraa.
Toinen, joka oli soturi, oli puvussaan osaksi säilyttänyt jätteitä
vanhasta karoliinien univormusta, joka Fredrik I:n aikana oli saanut
siirtyä senaikaisen preussilaisen kuosin tieltä, joka taas
kankipalmikkoineen, puuteroituine tekotukkineen, pitkineliiveineen ja
polvihousuineen oli vain ranskalaisen univormun huonoa jäljittelyä.
Tällä herralla oli ratsusaappaat, rannehansikkaat ja pitkä
karoliinilainen miekka vyöllä, aivankuin sotaan lähtevällä; hänen
käytöksensä oli rohkeaa ja käskevää, mutta ei loukkaavaa, pikemmin
avonaista, rehellistä, miltei ritarillistakin, vaikka vähän liian
suorasukaista. Kun hän puhui, puhui hän kiivaasti, ikäänkuin ei olisi
sietänyt mitään vastaväitteitä, mutta taitavasti keksitty vastasyy
hämmensi hänet, sukkela käännös muutti pian hänen mielipiteensä. Voi
melkein aavistaa, että ajan olot olivat tehneet tämän miehen päätään
pitemmäksi kuin hän oikeastaan olikaan; toiset ajat tulisivat tekemään
hänet päätään lyhyemmäksi. Tätä nykyä oli hänen arvonsa ylimmillään;
tämä mies oli tuon lähenevän surullisen sodan sankari, kenraali, kreivi
Kaarle Emil Lewenhaupt, jota hänen rohkeimmat puoluelaisensa nimittivät
"Kaarle XIII:ksi."
Toinen herra oli keski-ikäinen siviilimies, hänen pukunsa oli
yksinkertainen, mutta niin aistikas ja arvokas että tuon keikarimaisen
valtiomiehenkin puku sen rinnalla joutui varjoon. Pieninkin pitsi hänen
kaulahuivissaan oli kaikkein hienointa lajia. Ranteita peittivät hienot
kalvosimet, ja kädet, jotka aina olivat vilkkaassa liikkeessä hänen
puhuessaan, olivat valkeat ja kauniit. Ja hän puhui mestarillisesti,
tämä herra, hänen puheensa oli täynnä suloa ja sukkeluutta; ruotsia
puhuttaessa sekoitti hän siihen alinomaa puhtainta ranskaa, joka näytti
olevan hänen oikea äidinkielensä. Hän oli ryhdiltään täydellisen
maailmanmiehen esikuva; koko hänen ylimyksellisessä olennossaan oli
jotakin erinomaisen miellyttävää, monen mielestä mielistelevääkin,
sillä hän osasi varsin notkeasti väistyä vastakkaisten mielipiteiden
tieltä, kumminkin niin, että hän useimmiten sittenkin pysyi omassa
mielipiteessään. Itse hän näytti tahtovan olla jonakin myrskyisen
aikakauden äärimmäisyyksien sovittavana välittäjänä, vaikkakin hän
siinä kohden lienee arvioinut kykynsä liian suureksi, sillä
ulkopuolella hovin saleja poti hän tahtonsa teräksen puutetta, ja 1738
vuoden Ruotsi, joka kukisti Lewenhauptin, voitti lopulta ylimyksellisen
tasavaltalaisen kreivi Kaarle Kustaa Tessininkin, joka tätä nykyä oli
maamarsalkkana valtiopäivillä.
Nämä kolme mahtavaa herraa -- tuo kylmä, viekas, hienostunut
diplomaatti, tuo kiivas, ritarillinen, mutta ei juuri teräväpäinen
sotilas ja tuo älykäs, sukkela, mutta pintapuolinen hovimies --
liittyivät nyt asianhaarain pakosta saman lipun alle, hallitakseen
isänmaatansa. Keskustelu kävi enimmäkseen ranskaksi.
-- Minua ilahuttaa nähdä teidän ylhäisyytenne täällä näin ratkaisevalla
hetkellä, kun isänmaa enemmän kuin koskaan tarvitsee urhoollisten ja
älykkäiden miesten tukea, -- lausui kreivi Bertelsköld; hyvin tietäen,
että Lewenhaupt heti kohta tulisi siirtymään yleisistä korupuheista
varsinaiseen keskusteluaiheeseen.
Tessin ehti kuitenkin sitä ennen sanoa yhtä kärkeväksi sorvatun
kohteliaisuuden. -- Teidän ylhäisyytenne -- sanoi hän, osoittaen
rintakuvia, -- istuu niin kuuluisien ja jalojen henkilöiden
ympäröimänä, että me tuskin uskallamme toivoa voivamme kartuttaa
kokoelmaa. Kardinaali Fleury ja mademoiselle Zoë; näytte tahtovan hakea
innoitusta sekä tästä että tulevasta maailmasta.
-- Te muistutatte minua todellakin, kreiviseni, siitä, että olemme
unohtaneet, mitä ensi äänestykseen tulee, kysyä oraakkelilta neuvoa.
Kenties teidän ylhäisyytenne, jolla on onni olla asessori Svedenborgin
ystävä...
-- Asiaan, hyvät herrat, -- keskeytti Lewenhaupt malttamattomasti.
-- Meillä on vain muutamia minuutteja käytettävänämme ennen
täysi-istuntoa. Hänen majesteettinsa horjuu. Englannin suostumus
vallanperimykseen Hessenin prinssin eduksi miellyttää hänen
majesteettiaan paremmin kuin liitto Ranskan kanssa.
-- Onneksi, -- jatkoi kreivi Tessin, -- on Ranskalla jotakin, joka
miellyttää kuningas Fredrikiä. Hänen majesteettinsa sanotaan antaneen
kardinaalille viittauksen siitä, että muutamat härkätynnyrit
ranskanviinejä, _première qualité_ ja arvoltaan noin 100.000 _ecuta_,
voisivat vaikuttaa korkeimmasti samaisen mielialaan Ranskaa kohtaan.
Olisi epäkristillistä, jos kardinaali kitsastelisi mokomassa
pikkuasiassa, kun koko Euroopan menestys on kysymyksessä.
-- Mahdollista. Mutta kuka menee takuuseen hänen majesteettinsa
suostumuksesta valtakunnanneuvoston virastaerottamiseen?
-- Minä, -- vastasi Bertelsköld tyynesti.
-- Rohkenenko kysyä, mihin teidän ylhäisyytenne perustaa varmuutensa
tuon jotenkin epäilyttävän suostumuksen saamisessa?
-- Aivan yksinkertaiseen asiaan. Coyet'n säädyille jättämä neiti Taubea
koskeva kirjoitus on tehnyt toivotun vaikutuksen. Hänen majesteettinsa
tahtoo, maksoi minkä maksoi, välttää häväistystä, ja kuningattaren
vihakin merkitsee vielä jotakin Ruotsissa.
-- Onnittelen teitä, herra kreivi, -- sanoi Tessin ivallisesti. -- Te
pelaatte shakkia kuin mestari. Se siirto on tehnyt kuninkaan matiksi.
Bertelsköld vastasi pienellä kumarruksella. -- Sallikaa minun, -- sanoi
hän, -- pitää itseäni vain sen diplomaattisen koulukunnan, jossa teidän
ylhäisyytenne on Orleansin ruhtinaan johdolla opinnoita harjoittaessaan
saanut tohtorinarvon, vähäpätöisenä jäsenenä.
-- Mutta, hyvät herrat, -- huudahti Lewenhaupt tähän sanasotaan
tyytymätönnä, -- tietänettekö, että meitä tahdotaan ostaa Venäjän
rahoilla? Bestusheff on äskettäin saanut 6.000 tukaattia, jotka hän on
tallettanut pankkiin. Sillä kullalla hän ostaa puolet puoluelaisiamme.
-- _Fi donc_, kuusituhatta tukaattia! Mikä pilkkahinta ruotsalaisesta
vapaudesta! -- huudahti Bertelsköld närkästyksissään, samalla kun hänen
huulillaan väreilevä kylmä, pilkallinen hymy antoi hänen sanoilleen
kaksimielisen merkityksen.
-- Joko on niin pitkälle menty, -- lausuili Tessin, -- että Ruotsin
miesten kunniaa ja omatuntoja ostetaan ulkomaisella kullalla? Hyvät
herrat, minä vetoan ritariston ikivanhaan kunniaan. Maamarsalkkana en
voi suvaita, että vähäisinkään moisen törkeän epäluulon varjo tahraa
säädyn mainetta.
-- Sallikaa minun huomauttaa eräästä asianhaarasta, jatkoi Bertelsköld,
-- Bestusheff on tehnyt meille palveluksen, jota ei käy kyllin suureksi
arvioiminen. Niin pian kuin hän nostaa pankista nuo kuusituhatta, tulee
meidän järjestää niin, että se tulee tunnetuksi, ja joka vähänkin
pelkää tulevansa näyttämään ostetulta, hän on pakotettu äänestämään
meidän kanssamme.
-- Mikä ei estä panettelijoita puhumasta siitä, että meidät on
ranskalaisilla rahoilla lumottu, -- vastasi Tessin olkapäitään
kohauttaen. -- Hyvät herrat, sääty on perattava, ja ulkomainen kulta
kerrassaan häpeään saatettava.
-- Ja mitä ovat apurahat muuta kuin ostoa? sanoi Bertelsköld. -- Eikö
Ruotsia joka päivä myydä enimmän tarjoavalle? Tänään Ranska, huomenna
Englanti, ylihuomenna kenties Venäjä. Kuinka aiotaan yksityisiltä
kieltää kaupankäynti, kun koko isänmaasta kauppaa käydään?
Lewenhaupt puuttui puheeseen: -- Minä olen samaa mieltä kuin hänen
ylhäisyytensä maamarsalkka, että perkaus on välttämättömän
tarpeellinen. Pahansuovat on saatettava vaikenemaan tai äänestämällä
ritarihuoneesta erotettava, asiaankuulumattomat on pois lähetettävä,
sotaväkeä on kutsuttava kokoon, vahingolliset kirjat ja kirjoitukset on
kiellettävä. Muuten emme voi luottaa äänestykseen, ja petturit
vehkeilevät minkä kerkiävät.
Tessin ja Bertelsköld hymähtivät ivallisesti kuullessaan, miten
omituisesti tämä sotilas tulkitsi perustuslaillista vapautta.
Maamarsalkka huomautti hyvin sävyisästi, että voitaisiin kenties keksiä
keinoja, jotka eivät loukkaisi sananvaltaa vapaassa tasavallassa.
Niiden tietojen mukaan, jotka hän nyt oli saanut, ei voitto
ritarihuoneessa olisi epätietoinen ja papit äänestävät aina kuninkaan
tahdon mukaan. Mitä talonpoikiin tulee...
-- Talonpojat ajattelevat niinkuin heidän sihteerinsä, ja Troilius on
neuvokas mies, -- vastasi Bertelsköld.
Tessin naurahti. -- Se merkitsee, että Pierrot aina saa tanssia
Harlekinin pillin mukaan. Kaikki riippuu siis siitä, mistä päin tuuli
porvarissäädyssä puhaltaa.
-- Teidän ylhäisyytenne on oikeassa; tällä hetkellä kaikki on
porvarissäädyn varassa. Plomgren ja Kjerrman soittavat meiltä saamiaan
nuotteja kauppiaiden korviin aamusta iltaan, mutta niin kauan kuin sitä
härkäpäätä Larssonia ei saada kääntymään, on sääty meitä vastaan.
-- Niin lähettäkää hänet hiiden pisaan, -- ärjäisi Lewenhaupt.
-- Sitä emme voi tehdä, hyvä kenraalini. Me elämme vapaassa
tasavallassa, niinkuin hänen ylhäisyytensä kreivi Tessin aivan oikein
huomautti. Ainoa keino on se, että saamme sen kamasaksan
vapaaehtoisesti poistumaan, ja sitä varten olen jo ryhtynyt
toimenpiteisiin.
-- Me luotamme herra kreiviin. Entä kuinka voivat sudenpenikkamme
salaisessa valiokunnassa?
-- Ne alkavat saada kynsiä ja hampaita.
-- Silloin on tosiaankin kaikki porvarissäädyn varassa.
-- Ja viime lopussa Larssonin.
-- Teidän ylhäisyytenne tietää kenties, että tuota suomalaista
jyväjuutalaista kutsutaan porvariskuninkaaksi.
-- Sepä on hauskaa kuulla; kaksi kuningasta tasavallassa on aina
parempi kuin yksi. Me syöksemme kummankin valtaistuimelta, ja Ruotsi on
meidän.