Uskomattoman nopeasti, vain neljännestunnin aikana, joka oli kulunut
siitä, kun valtiopäivämies Plomgren oli lähtenyt presidentti, kreivi
Bertelsköldin työhuoneesta, oli tämä ehtinyt suorittaa neljä asiaa:
allekirjoittaa valtakirjan hyvätuloisiin kirkkoherran virkoihin
kahdelle pappissäädyn valtiopäivämiehelle ja antaa arvonylennyksen
parille vastapuolueeseen kuuluvalle porvarissäädyn jäsenelle, joista
toinen nimitettiin kauppaneuvokseksi, toinen pormestariksi. Sitten
lähetettiin yksityissihteeri Feldman salaisin ohjein talonpoikaissäädyn
sihteerin Troiliuksen luo. Ritarihuoneen enemmistöön saattoi hänen
ylhäisyytensä luottaa; mutta vieläkin oli eräs, ei aivan vähäpätöinen
valtiomahti voitettava asian hyväksi, ja se oli majesteetti itse.
Nyt astui kuin kutsuttuna sisään kuninkaan suosikki, kamariherra ja
kauppakollegin jäsen, sittemmin presidentti Broman, eli _de Broman_,
niinkuin tämä turhamainen mies kirjoitti nimensä ruusunpunaisille,
hajuvesiltä lemuaville ranskalaisille nimikorteilleen. Sitten kun
viimeksi näimme entisen kamaripalvelijan ja Fredrik I:n kätyrin, oli
hänen ulkomuotonsa samalla kuin arvonsakin melkoisesti muuttunut. Hän
oli nyt ylen hieno ja sorea, ja vaikkakin nousukas aina tuli näkyviin
hovimiehen lainahöyhenien alta ja teki hänen pönäkän arvokkaisuutensa
hiukan naurettavaksi, niin sopi tämä arvokkaisuus kuitenkin hänen
hyötyvään vartaloonsa ja muuten lystikkääseen olentoonsa. Vaikka Broman
ei enää ollut nuori, oli hän kuitenkin semmoinen, jota meidän aikanamme
sanottaisiin mukavaksi mieheksi; kekseliäs, hyväsydäminen hän oli;
tuhlaavainen ja perin velkaantunut, mutta ei sentään koskaan
raha-asioissa neuvoton, koska, sanoo hänestä Kaarle Kustaa Tessin, "hän
sai kanasta paremman hinnan kuin minä sain espanjalaisesta hevosesta"
ja koska hän lainasi rahaa 12 prosenttia vastaan ja, jos niin
tarvittiin, kaksinkertaisen summan velkakirjaa vastaan, mikä ei estänyt
häntä lainaamasta niitä taas ystävilleen 6 prosenttia vastaan sillä
menestyksellä, että hän jätti jälkeensä noin 400.000 riksin velat.
Sanalla sanoen, tämän miehen "olisi vain tarvinnut päästä Perun
isännäksi, ollakseen maailman vakavaraisin, mainioin ja avuliain mies",
ja kaikki nämä ominaisuudet vaikuttivat osaltaan siihen, että hän
kauemmin kuin kukaan muu häilyvän kuninkaan lemmikeistä pysyi tämän
alinomaisessa suosiossa.
Presidentti Bertelsköld vastaanotti hänet tuolla tuttavallisella
tasa-arvoisuudella, joka niin suuresti miellyttää kaikkia nousukkaita.
Tällä kertaa ei sanottukaan "Broman hyvä", vaan "rakastettavin
kamariherraseni", jota pyydettiin istumaan ja puhelemaan hetkinen --
ranskaksi tietysti, vaikka kamariherran ranskankielen taito oli vähän
niin ja näin -- viimeisistä hovin tanssiaisista, uudesta ranskalaisesta
tanssijattaresta, jota tänne odotettiin, naamiaispuvun oikeasta
kuosista tai mademoiselle Scudéry'n vereksimmästä romaanista. Hänellä
oli nyt niin hyvää aikaa, tällä kohteliaalla kreivillä, hänellä "ei
ollut mitään, joka olisi huvittanut häntä niin paljon kuin puheleminen
tämän hovin pelottoman" -- joskaan ei juuri moitteettoman -- "ritarin
kanssa" ja sitäpaitsi hän tahtoi pyytää hyviä neuvoja niiden uusien
_landau-_vaunujen johdosta, jotka hän aikoi tilata Parisista ensi
keväänä. Tässä kohden oli Bertelsköldillä hyvät tiedot. Kamariherralla
oli juuri semmoiset vaunut kuin kreivi halusi; ne olivat maksaneet
hänelle 600 riksiä, ja hän sanoi nyt mielellään luopuvansa niistä, jos
sillä voisi tehdä hänen ylhäisyydelleen pienimmänkin palveluksen. Hänen
ylhäisyytensä puolestaan selaili erästä parisilaista hintaluetteloa ja
sai selville, että ne uudet vaunut, jotka hän aikoi tilata, tulisivat
maksamaan vähintään 1.000 riksiä, jonka tähden hän piti oikeana ystävän
tekona, jos kamariherra luopuisi vaunuistaan samaan hintaan. Kaupoista
sovittiin pian, sillä olivathan he molemmat kunnian miehiä ja heillä
oli syytä olla niihin tyytyväiset; toinen oli ostanut hyödyllisen
kätyrin; toinen oli saanut rahaa, millä voi maksaa nälkäisten
palvelijainsa palkat.
Ikäänkuin sattumalta kysyi kreivi sitten, näin "ystäväin kesken",
heidän majesteettiensa nykyistä mielipidettä neuvoskunnasta.
Kamariherra vastasi yhtä tuttavallisesti, että jos myssyt eivät olleet
erityisessä suosiossa, niin olivat hatut vielä vähemmin, ja että
heidän majesteettinsa eivät aikoneet sekaantua koko tuohon
vallananastamis-rettelöön, tuon vallan, jonka...
-- Jonka heidän majesteettinsa mieluimmin haluaisivat pitää itsellään,
-- keskeytti hänet kreivi iskien silmää, mikä oli tarpeeksi selvä
merkki valtiomiesten kesken.
Mutta Broman joutui tästä vähän hämilleen, eikä osannutkaan kunnolla
jatkaa diplomaatinosansa esittämistä. -- Piru vieköön kaikki ne,
jotka pilaavat hänen majesteettinsa ruokahalun tuolla kirotulla
valtiopäivätoralla! -- huudahti hän ja katseli kenkänsä solkea
lojuessaan siinä jalat ristissä mukavassa samettisessa nojatuolissa,
ikäänkuin hän olisi ollut joku omia palvelijoitaan. Luultavasti katsoi
hän arvonsa vaativan, ettei hän mitenkään häiritsisi mukavuuttaan.
-- Ja siihen hurskaaseen toivomukseen vastaan minä amen, -- jatkoi
Bertelsköld. -- Mutta myöntäkää toki, _monsieur_ de Broman, että
neuvoskunta on kohdellut hänen majesteettiaan välinpitämättömästi,
tekeepä mieli sanoa katalasti! Neljäsataa tuhatta talaria matkarahoiksi
Kasseliin, mikä naurettava summa! Minä kysyn, käykö majesteetin arvoa
mokomilla pilkkarahoilla edustaminen? Voiko kuningas mokomilla rahoilla
ansion mukaan palkita uskollisimpia palvelijoitaan? Ei, _monsieur_;
valtakunnan hallinto on asetettava toiselle kannalle, sen kyllä
käsitätte te, joka olette niin taitava raha-asioissa, paremmin kuin
minä. Pitääkö meidän suvaita juutalaisia neuvostossa? Esimerkiksi Horn,
jolla ei koskaan ole rahaa, kun kruunun arvo on kysymyksessä, mutta
aina tarpeeksi, kun hän itse tahtoo loistaa! Bjelkeä, joka ei kutsu
niin arvokasta ja ansiokasta miestä kuin te olette iltaseuroihinsa --
teitä, hovin miellyttävintä miestä, jolla on onni kuulua hänen
majesteettinsa lähimpään seurapiiriin. En tahdo puhuakaan, _monsieur_,
kreivi Hårdista, joka on suvainnut poikansa tehdä tuon pilkkarunon,
niinkuin kyllä tiedätte, teidän lemmenseikkailuistanne. Te ymmärrätte,
ettei moista hallitusta voida kauemmin sietää.
Kamariherra Broman ei juuri vähistä punastunut, mutta tällä kertaa
kohosi kuin kohosikin entistä helakampi puna hänen kukoistaville
poskilleen. -- Vähätpä niistä -- sanoi hän välinpitämättömyydellä, joka
sopi hänelle mainiosti, -- teidän ylhäisyytenne näkee hyväksi imarrella
minua. Se on aina kunniaksi minulle, että minut katsotaan pilkkarunon
ansainneeksi; armollisesta herrastani ja kuninkaastani tehdään joka
päivä semmoisia. Esimerkiksi everstiluutnantti Coyetin tekemä; mitä
teidän ylhäisyytenne siitä sanoo?
-- Coyet? -- toisti kreivi, joka nyt oli tullut juuri siihen, mihin oli
tahtonut; -- mitä hänestä sanotaan? Onko hänellä ollut liian paljon vai
liian vähän menestystä naismaailmassa? Välistä voi olla yhtä hyvin niin
ja yhtä hyvin näin.
-- Luulin teidän ylhäisyytenne kuulleen puhuttavan eräästä
kirjoituksesta, jota kohta laulettanee kaikilla Tukholman kaduilla, --
vastasi suuttunut suosikki. Tuo siveä Coyet lukee nerontuotteensa
kaikille, jotka viitsivät sitä kuunnella. Se kuuluu olevan anomus
säädyille...
-- Niin, nyt muistelen kuulleeni siitä jotakin. Hän vaatii, että
palkkapiika Haagar poikineen ajettakoon pois Aabrahamin huoneesta.
Coyet parka, luulenpa tosiaankin, että hän on päättänyt ruveta
sukkelaksi; se tietysti on tuottanut hänelle tavattoman suuria
ponnistuksia. Hän on tosiaankin tehnyt hänen majesteetilleen suuren
kunnian vertaamalla häntä patriarkka Aabrahamiin; mutta jätän
arvaamatta, onko neiti Taube yhtä mielissään tästä vertauksesta.
-- Sekaantua hänen majesteettinsa perheasioihin ... mitä pirua on
Coyetilla kaiken tämän kanssa tekemistä?
-- Se nyt on sitä myöten, miten kukin tahtoo. _Meidän_
siveydentuntomme, _monsieur_ de Broman, voi tuntea itsensä
täydellisesti tyydytetyksi siitä, että hänen majesteettinsa on
vihityttänyt itsensä salaa neiti Taubeen; miksikä ei? Tiedän
hallitsijoita, jotka eivät välitä moisista muodollisuuksista. Mutta
sallikaa minun huomauttaa teille, että Kaarle XII oli naimaton, ja
hänen ajastaan alkaen on täällä Ruotsissa koko joukko ihmisiä, jotka
katsovat yhden vaimon olevan liikaa ja pitävät kahta vaimoa
ylellisyytenä. Hänen majesteettinsa kuningatar oli epäilemättä
ikäisekseen ymmärtäväinen nainen, mutta on kumminkin asioita, joita ei
kuningatarkaan mielellään anna miehelleen anteeksi, olletikin jos ne
tulevat julkisiksi. Ja kun Coyet on onnettomuudekseen verrannut hänen
majesteettiaan kuningatarta Saaraan, joka ei enää ollut mikään
kaunotar, niin pelkään pahoin, että armollinen kuningattaremme ... te
tiedätte, että hän on veli vainajaansa.
-- Sen tietänen parhaiten minä, jota jo monetkin torat ovat uhanneet
hovinaisten kielevyyden tähden. _Parbleu_, sitä en ollenkaan salaa, ja
sitäpaitsi ovat torat rajoittuneet vain uhkauksiin.
-- Te olette oikeassa, mitäpä emme kärsisi kuninkaamme vuoksi?
Kuitenkin tulette juuri te, _monsieur_ de Broman, olemaan ensimmäinen
uhri.
-- Minäkö? Se on mahdotonta. Minä olen syytön kuin muumio koko tuohon
rakkauden asiaan.
-- Sitä ei kukaan epäile. Ja kuitenkin -- muistatteko satua leijonista,
jotka torailivat ja jälleen sopivat? Te juuri, rakastettava ja siveä
kamariherra, tulette olemaan se hinta, jolla armollinen kuninkaamme on
ostava kotirauhansa.
Suosikki ei enää punastunut; hän vaaleni. -- Teidän ylhäisyytenne
lienee oikeassa, -- sanoi hän. Olen teidän käskettävänänne.
-- No hyvä, -- jatkoi Bertelsköld, huolimatta enää peittää
ylenkatsettaan, -- en tahdo riistää isänmaalta niin välttämätöntä ja
taitavaa palvelijaa. Te menette heti kohta kuninkaan luo. Te kerrotte
hänelle -- ikäänkuin itsestänne, ymmärrättekö -- että Coyetin kirjoitus
on kaikkien huulilla ja että se epäilemättä jätetään säädyille ja että
siitä on syntyvä kauhea häväistysjuttu, lukuunottamatta sitä, että
kuninkaan täytyy lähettää neiti Taube pois maasta, ellei hänen
majesteettinsa anna ehdotonta suostumustaan ja myönnytystään toimiin ja
puuhiin neuvoskuntaa vastaan. Kuningattarelle sanotte, mitä hyväksi
näette. Oletteko minut oikein ymmärtänyt?
-- Olen, teidän ylhäisyytenne, -- vastasi nöyryytetty suosikki
kumartaen nyt paljon syvempään kuin ennen.
-- Hyvästi, _monsieur_ de Broman! Te voitte sopivan tilaisuuden tullen
lähettää minulle vaununne.