Jos Ester-laiva olisi haljennut kahtia ja yht'äkkiä alkanut upota,
olisi se tuskin synnyttänyt suurempaa hämmästystä kuin tuo ainoa pieni
sana _väärä raha_. Kun Kaarle XII:n raskaita kupariplootuja ja Görtzin
rahamerkkejä vielä jotenkin yleisesti oli liikkeessä, oli hopearaha
sitävastoin harvinaista ja sitä katseltiin jonkinlaisella
kunnioituksella. Joskus oli tätä rahalajia koetettu törkeästi
jäljitellä, ja saksalaisten tinanvalajain oli onnistunut salaa tuoda
maahan jokunen määrä tätä petollista tavaraa. Mutta vaikkakaan
tällainen petos ei ollut aivan tuntematonta, oli kumminkin mitä
suurimmassa määrässä hämmästyttävää, että tuota väärää rahaa nyt
tavattiin näin tavattoman suuri määrä, ja että se sen lisäksi oli
tavattoman hyvästi mukailtua niin että tarvittiin vanhan nuuskijan
tarkka vainu sen oikean arvon ilmi saamiseksi. Se epäluuloinen murina,
joka oli ollut vastauksena viskaalin ensimmäiseen vaatimukseen, lakkasi
kuitenkin samassa, kun tämä innokas virkamies huolettomasti pudotti
rahan ruuman pohjaan, eikä mitään oikean hopean helähdystä
kuulunutkaan.
Liikemiehen semmoisen kuin Larssonin silmissä oli tuskin mitään maan
päällä inhoittavampaa kuin väärät rahat. Ensimmäisestä hämmästyksestä
toinnuttuaan selitti hän suoraan, että tämän asian alla piili jokin
ilkeä salahanke, ja että hän, ollen loukkaamaton valtiopäivämies, ei
siitä huolinut, vaan aikoi jatkaa matkaansa. Tähän viskaali Spolin
kohteliaasti muistutti, että se asia oli kokonaan patruunan omassa
vallassa ja että vain hänen laivansa Esterin tulisi tällä kertaa jättää
lähtönsä toistaiseksi.
Larsson vaati ankaraa tutkintoa, ja innokas viskaali vastasi, että se
kyllä tulisi pidettäväksi, mutta laillisessa järjestyksessä, oikeuden
edessä ja pöytäkirjaa pitäen. Vihastunut laivan isäntä rupesi siis itse
pitämään tutkintoa. Mutta se oli mahdotonta; hänen kirjurinsa oli
nukkunut, ja vain se saatiin selville, että tuntemattomat miehet olivat
tuoneet nassakat sillalle, jonka jälkeen ne muun tavaran kanssa oli
viety laivaan.
Nyt tutkittiin muutkin nassakat ja havaittiin, että ne aivan oikein
sisälsivät pikeä eivätkä rahaa. Ei tiedetty, mitä oli kaikesta tästä
ajateltava.
Laivassa oli kumminkin valtiopäivämiestä saattaneiden sukulaisten ja
ystäväin joukossa eräs hentoinen olento, joka tähän asti ääneti ja
kenenkään huomaamatta oli vilkkain silmin seurannut asiain menoa, ja se
oli Ester Larsson, kauppamiehen nuorin tytär. Hän luikahti nyt isänsä
luokse ja kuiskasi viskaaliin vilkaisten: -- Kysykääpä häneltä, mitenkä
hän heti kohta löysi sen nassakan, jossa rahat olivat.
Tytön huomautus oli paikallaan, ja isä, joka harvoin kysyi neuvoa
keneltäkään kuolevaiselta, näki nyt hyväksi seurata tyttärensä
kehoitusta.
-- Mitenkäkö? -- vastasi viskaali Spolin silminnähtävästi hämillään. --
Siten, että rahanassakka sattui olemaan päällimmäisenä.
Ester sysäsi, ikäänkuin sattumalta, pienellä jalallaan tuota
tyhjennettyä, nyt laivankannella olevaa nassakkaa ja huomautti kuin
sivumennen, että sen reunassa oli pykälä, jonkalaista ei ollut muissa
nassakoissa.
Viskaali selitti tämän sattumaksi, joka ei häneen kuulunut. Mutta hän
oli tullut tekemisiin kiusanhengen kanssa, joka ei niin hevillä
päästänytkään häntä käsistään.
-- Missä viskaali Spolin oli viime yönä kello 1:n ja 2:n välillä? --
kysäisi Ester nokkelasti, ja hänen ruskeat silmänsä vilkkuivat niin
oudosti, että hämmästynyt oikeudenpalvelija seisoi hetkisen aikaa
tyrmistyneenä ja äänetönnä. Vaivoin sai hän änkytetyksi, että hän oli
täällä syyttäjänä eikä syytettynä, ja ettei hän ollut velvollinen
tyhmiin kysymyksiin vastaamaan. Hän oli kaiken yötä nukkunut
levollisesti vuoteellaan.
-- Viskaali saattaa vastata kuitenkin, -- vastasi Ester yhtä
ilkamoisesti. -- Mutta jos viskaali nukkui, niin kenties ei vuode ollut
oikein hyvästi laitettu. Sanonko, missä viskaali nukkui?
-- Viekää pois tuo nenäkäs tyttöreppana ja väistykää, että saan korkean
kruunun puolesta panna ruuman sinettiin, kunnes asianmukainen tarkka
tutkimus toimitetaan -- jatkoi virkamies, tahtoen kaikin mokomin päästä
kiusanhengestään.
Mutta Ester kallistui ihan hänen korvaansa ja kuiskasi hiljaa: -- Älkää
kieltäkö, viskaali, että olitte kello 1:n aikana viime yönä
hiidenkiukaan luona Vähäkyrön metsässä.
Jos ukonnuoli olisi iskenyt pöytä- ja kannekirjain keskeen hänen
virkahuoneessaan, ei vaikutus olisi ollut ankarampi. Tuo tyrmistynyt
mies näkyi läsnäolevain hämmästyneistä kasvoista etsivän vahvistusta
johonkin kovin odottamattomaan huomioon, ja hänen puolustuksensa
rajoittui siihen, että hän heikosti jupisi: "Näytä toteen!"
Mutta eipä Ester päästänyt häntä käsistään. -- Antaako viskaali heti
kohta laivan purjehtia ja selittää kaikki väärinkäsitykseksi? --
kuiskasi hän taas, pannen painoa sanoihinsa.
Tuo onneton mies oli kuin kärpänen, joka iloisesti lennellessään on
tarttunut hämähäkinverkkoon. -- Siinä nyt on seuraus siitä, kun
vanhemmat eivät kurita lapsiaan! -- huudahti hän ja läheni samalla
laivan porttia, pitääkseen selkänsä vapaana.
-- Mitä sinä sanot, Ester? -- kysyi Larsson.
-- Minä sanon, että viskaali voi tavata vanhoja tuttuja, jos
välttämättömästi niin tahtoo, -- vastasi Ester, kenkänsä kannalla
pyörähtäen ja osoittaen erästä vanhanpuoleista miestä, joka istui
eräässä laivan kupeella olevassa veneessä, puettuna avaraan harmaaseen
takkiin, ja näkyi kuuluvan soutajain joukkoon. Viskaali Spolin vilkaisi
laivan laidan yli mieheen, ja siitä oli se merkillinen seuraus, että
hän heti kohta, jalka portailla, selitti koko suuren löytönsä
väärinkäsitykseksi. Päivänselvää oli, sanoi hän, että patruuna
Larssonilla ei ollut mitään tietoa tuosta luvattomasta yrityksestä,
eikä hän tahtoisi millään muotoa olla estämässä niin kunnianarvoisaa
miestä saapumasta asianomaiselle paikalleen valtakunnan säätyjen
kokoukseen. Hän, Spolin, olisi vastedes ottava mahdollisimman tarkan
selon tästä ikävästä asiasta eikä hänellä suinkaan olisi mitään sitä
vastaan, että laiva heti kohta lähtisi purjehtimaan, jonka tähden hän
ei myöskään tahtoisi läsnäolollaan tämän enemmän olla kenellekään
vaivaksi, vaan hän toivotti kaikille onnellista matkaa.
Näin sanottuaan hän laskeutui veneeseensä, useita kertoja taakseen
katsahtaen, ikäänkuin peläten saavansa tervasangon täyden niskaansa, ja
poistui pian venettään nopeasti soudattaen laivan kupeelta.
Oli kenties onneksi tälle uskolliselle virkamiehelle, ettei kukaan
lähtöpuuhissa joutanut kyselemään hänen virkaintonsa kummallisen
muutoksen syitä. Laivassa tuli kova kiire, vieraat astuivat alas
kannelta veneisiinsä, ja purjeita alettiin nostaa. Larsson sulki
tyttärensä syliinsä ja kuiskasi hänelle jotakin semmoista, että hän
toisi hänelle koreita vauvoja ja sokeriryynejä Tukholmasta palkinnoksi
hänen osoittamastaan älystä.
Luultavasti Ester tunsi noiden lupausten, jotka nyt kuuluivat hänestä
niin lapsellisilta, loukkaavan itseään, koska hän punastui ja kääntyi
pois. Isä katseli häntä: hänestä näytti niinkuin tytär olisi kasvanut
päätänsä pitemmäksi eilisestään. Hänen alahuulensa venähti ylähuulta
pitemmälle, niinkuin aina tapahtui, kun jokin tähdellinen päätös oli
tekeillä, ja vähän mietittyään kysyi hän äkkiä, halusiko Ester lähteä
hänen mukanaan Tukholmaan.
Pieni vallaton tyttö säpsähti, katseli isäänsä suurin silmin ja vastasi
heti kohta, että juuri sitä hän oli hartaimmin halunnut, vaikkei ollut
uskaltanut pyytää. -- Ja saanko minä nähdä kuninkaan? Entä linnan! Entä
ne kauniit upseerit, joilla on töyhtöjä hatussa! Ja saanko katsoa, kun
sota alkaa?
Ankaran isän kasvot rypistyivät, mutta pilvi haihtui pian. -- Minä
lupaan, että saat nähdä kuninkaan, -- vastasi hän, -- mutta siihen
sinun täytyykin tyytyä. Ymmärtäväinen tyttö ei huoli loistavista
hullutuksista. Muista, pikku hupakko, ettet pääse mukaan ainoastaan
huvitellaksesi, vaan myöskin oppiaksesi jotakin hyödyllistä, jota et
saa täällä kotona oppia. Minä panen sinut parhaaseen sikäläiseen
kouluun ja sinä saat oppia enemmän kuin moni neitikään, ja sinun tulee
tuottaa vanhalle isällesi kunniaa.
-- Minä saan nähdä kuninkaan! Minä saan nähdä kuninkaan! -- huudahti
Ester, joka tämän merkillisen uutisen tähden kokonaan unohti tuon hänen
mielestään hyvin mitättömän lisäyksen koulusta. Ja ihastuksissaan hän
täydensi heti kohta lauseensa: -- Minä saan nähdä Kaarle
kahdennentoista! Minä saan nähdä sodan!
-- Jumalan ja säätyjen avulla toivon, ettet tule sitä näkemään, --
sanoi isä hymyillen. Mutta jo on aika, että laittaudut valmiiksi,
lapseni. Veronika, katso, että tyttö heti joutuu valmiiksi; olemme jo
ilmankin tarpeettomasti viipyneet.
-- Mutta, isä hyvä, -- muistutti sisar, joka nyt vasta suureksi
hämmästyksekseen kuuli puhuttavan tästä odottamattomasta lähdöstä, --
Ester ei voi lähteä noin vain. Täytyyhän meidän toki lähettää kotiin
noutamaan paitoja ja sukkia, ja se musta juhlaleninki, ja ne uudet
kengät, ja matkahuntu, ja hillikka, ja kultaketjut, ja mahdotonta hänen
on lähteä ilman harmaata villahametta, ja sitten hän vielä tarvitsee
merellä viittansa; ja se uusi harso, jonka hän viime kesänä sai, ja
pitsikalvosimet, ja se pieni ompelulipas, ja Uusi Testamentti ja
virsikirja, ja käsipuuhka, ja helminauha ja...
-- Lakkaa toki jo rojujasi luettelemasta! Minkätähden et niitä ennen
ajatellut? Mutta ei lapsi saa vilustuakaan. Riennä siis kaupunkiin
noutamaan välttämättömimpiä, mutta koristeet jääkööt kotiin... Niin,
tuota, että kultaketjut voit ottaa, ja helminauhan ja sormuksen; lapsi
ei saa olla kuin kerjäläiskakara, ja se maksaa rahaa, jos kaikki
semmoiset ostetaan uudestaan. Ja kuules, Grenman, sinä menet Veronikan
kanssa ja lähetät puodista lapselle vähän rusinoita ja manteleja
evääksi. Pidä renkejä tarkasti silmällä, mies, äläkä nuku kynttilän
ääreen! Anna suomalaisille määrän perästä viinaa, etteivät käy
rajuiksi, ja pidä tupakkaa säästäen, Grenman, siinä on kylliksi, kun
saavat pari lehteä kaupantekijäisiksi, jos terva on sakeata ja tynnyrit
hyvästi täytettyjä. Mutta (ja tämä sanottiin kuiskaamalla) pidä Blomia
silmällä, ettei hän saa tarjota enemmän kuin me, ja jos jotakin siihen
suuntaan havaitset, niin älä sääli yhtä kappaa suoloja ja paria
savipiippua, pitääksesi talonpoikia hyvällä tuulella. Äläkä mittaa
kamlottia ja karttuunia tytöille enemmän kuin akoillekaan, sinä vanha
narri, äläkä laske poikia lakerilaatikolle. Maltahan -- me tarvitsemme
vähintään tuhannen neljäsataa tolttia lankkuja syksyksi; ei tee mitään,
jos Blom saa odottaa. Katso humalatarhaa, ja pitele tarkasti mausteita:
kahta luotia enempää ei saa inkivääriä kulua talon tarpeisiin viikossa.
Ja vielä yksi asia! Jos maaherra tahi hänen väkensä pyytävät puodista
jotakin velaksi, niin vastaa kohteliaasti, mutta varmasti, ettei siitä
voi olla puhettakaan. Minä tunnen ne kuningas-vainajan hallituksen
aikaiset suuret herrat; ne ovat niin kauan ottaneet maksutta sodassa,
että ovat unohtaneet maksaa rauhan aikana. Mutta jos se nuori mies
Bertelsköld joskus sattuu olemaan rahapulassa ja jos hän haluaa koettaa
meidän flanderinverkaamme tai maistaa espanjanviiniämme, niin saakoon
sen tehdä; hänellä on hyvät paperit ja voi maksaa kaksikymmentä
prosenttia luotostaan ja -- no niin, Jumala olkoon kanssasi, hyvä
Grenman! Jo on aika, että laittaut maihin.
Sillaikaa kun isä kuiskutti noita salaisia neuvoja uskotun apumiehensä
korvaan, oli Ester äkkiä käynyt miettivän näköiseksi. Hänen nähtiin
hyppäävän alas viimeiseen jäljelle jääneeseen veneeseen, joka laivan
kupeella odotti hänen sisartaan kaupunkiin, ja puhuvan innokkaasti ja
hiljaa saman miehen kanssa, jonka nähtyään viskaali oli niin äkkiä
muuttanut käytöksensä. Vanha soutaja pudisti useita kertoja
tyytymätönnä päätänsä, mutta näytti viimein myöntyvän johonkin hyvin
hartaaseen pyyntöön, ja hänen kuultiin mutisevan jotakin siitä, että
itsepintaisten lasten täytyy saada tahtonsa täytetyksi. Heidän puheensa
keskeytyi kumminkin Veronikan ja Grenmanin veneeseen astuessa, jonka
jälkeen vene kiireesti poistui laivan kupeelta, kun Ester oli taas sen
kannelle kiivennyt.