16. JUNON KOSTO.

Hämilleen joutunut kuningas katsahti Bertelsköldiin, joka seisoi yhtä

kylmänä ja levollisena kuin jos olisi tullut kuuntelemaan jotakin sen

ajan pitkäpiimäisiä paimenrunoelmia. Mutta kuningatar jatkoi vain,

odottamatta vastausta ja voimatta enää kauemmin kuohuvaa vihaansa

hillitä.

-- Niinpä niin, sen Jumala tietäköön, että minä vihaan tuota

suomalaista sarvikuonoa, tuota pöyhkeätä ylimystä, joka nyt on

olevinaan kruunattujenkin herra, ja se päivä on tuleva, jolloin minä

tallaan hänet jalkaini alle. Mutta uhrata hänet -- miehen, jolla on

kykyä, jossa on jaloutta -- katalan juonittelijan, teeskentelijän,

halpamielisen petturin vuoksi -- niin syvälle, teidän majesteettinne,

ei ole vielä perimämme kruunu vajonnut! Viipykää täällä, herra kreivi;

kuningattarenne käskee sen. Te hymyilette vieläkin, te olette

ihastuksissanne, kun näette kohtauksen meidän kuninkaallisessa

kodissamme, mutta kreivi Hornin jälkeläiseksi ette pääse sinä ilmoisna

ikänä! Kas tässä, lukekaa ja päättäkää, kuinka syvästi Ruotsin

kuningatar teitä halveksii.

Näin puhuen ojensi kuningatar hänelle nimettömän, kreivi Bertelsköldin

tunnetulla käsialalla kirjoitetun paperilipun, joka sisälsi vain nämä

sanat:

"Tänään klo 6 tahi 7 aikaan i.p. ryöstää Sparrfelt Lapinmaan ja viepi

sen Gärdingeen. Pitäkää varanne!"

Bertelsköld luki lipun aivan tyynen näköisenä, ja antoi sen takaisin

kylmästi kumartaen kuningattarelle. -- Teidän majesteettinne suvaitkoon

armollisimmasti suoda minulle anteeksi, -- sanoi hän, -- tämä lippu on

tosiaankin minulta. Sattumalta kuulin, että erästä nuorta, kreivi

Hornin perheessä olevaa tyttöä eräs narri ajeli takaa, ja minä katsoin

olevani velvollinen varoittamaan hänen holhoojaansa, erästä vaasalaista

kauppiasta, nimeltä Larsson.

-- Joutavia! Palatkaamme valtakunnan asioihin, -- puuttui puheeseen

kuningas, joka viimeisen selityksen kuultuaan alkoi toivoa kalabaliikin

loppuvan paremmin kuin hän alussa oli uskonut mahdolliseksi.

Ulriika Eleonoora repi kirjelipun rikki ja heitti sen lattialle. --

Jumalien sanansaattajan tekemäksi sangen keskinkertaista! -- huusi hän.

-- Odottakaa: minä teen teidän majesteetillenne ja herra kreiville sen

kunnian, että vähän virkistän huonoa muistianne. Kreivi Hornin

perheessä oli vuosi sitten eräs suomalainen porvaristyttö; hänen

nimensä olen unohtanut, mutta eräät ylhäiset herrat, jotka ovat

kunnioittaneet häntä huomaavaisuudellaan, sanoivat häntä Lapinmaaksi.

Tosiaankin huonolla aistilla valittu lempinimi, hyvät herrat. Tämä

tyttö oli kaunis, niin sanottiin -- se on minulle yhdentekevää -- ja

hän oli saanut jonkinlaisen kasvatuksenkin. Kovaksi onneksi hän ei

ollut mikään Danaé. Jofur ei saanutkaan armoa hänen silmissään ja minä

soisin, että eräällä toisella henkilöllä, joka on korkea-arvoisempi

kuin tuo tyttö, olisi ollut yhtä hyvä aisti. Kerrottiinpa niinkin, että

hän oli aivan viaton ja hänen kunniansa tahraton. Se on mahdollista;

ainakin hän pakeni kreivi Hornin perheestä, välttääkseen mahtavan

ihailijansa vainoa. Kuitenkin salasi hän tämän vainon niin

tunnollisesti, niin pyhästi kuin on tapana peittää isän hairahduksia.

Kaikki hänen teostaan annetut häpäisevät selitykset hän kärsi

kernaammin kuin ilmaisi ruhtinaan heikkoudet, jotka -- jos ne olisi

ilmaistu tälle kansalle, joka ei osaa kunniastansa leikkiä laskea --

olisivat kovin halventaneet kruunun loistoa ja sen miehen arvoa, joka

sitä kantaa. Mitä teidän majesteettinne arvelee? Eikö tämä tyttö olisi

ansainnut parempaa kohtaloa?

Kuningas koki nauraa. -- Aisopos, -- sanoi hän, -- kadehtisi teidän

majesteetiltanne tuota kykyä, jolla te kerrotte siveyttä opettavia

satuja noin erinomaisen nerokkaasti ja huvittavasti.

-- Malttakaa, sire! Tulemme opettavaiseenkin osaan. Tyttö ei välittänyt

minkäänlaisista vaaroista päästäkseen kotiseudulleen ja kadonneen

isänsä luo. Kovaksi onneksi oli hänellä setä, joka luuli vanhan ajan

rehellisyydellä ja kunnialla vielä olevan arvoa Tukholmassa. Vihoissaan

tytön karkaamisesta hyväntekijänsä, kreivitär Hornin luota, ja

tuntematta sen syitä, joita ei tyttö sanallakaan ilmaissut, pakotti hän

tytön palaamaan kanssansa Tukholmaan ja anomaan kreivittäreltä

anteeksi. Tyttö teki sen, ja hän teki sen, sire, ilmoittamatta

silloinkaan salaisuutta, joka olisi voinut saattaa ikävään välikäteen

henkilöitä niin ylhäisiä, ettei vähintäkään varjoa saisi heihin

langeta.

Kuningas vastasi vain olkapäitänsä kohauttamalla. Kuinka saattoikaan

kuningatar, ylhäinen, 34-vuotias nainen, sekaantua mokomiin pikku

asioihin? Fredrik I unohti, että 34-vuotias nainen kaikista vähimmin

voi antaa anteeksi sen, että hänellä on nuorempi kilpailija.

Kuningatar jatkoi yhä enemmän kiivastuen puhettaan, katsoen suurilla

jäykillä silmillään terävästi Bertelsköldiin: -- Viimein tyttö

pakotettiin puhumaan. Eräs henkilö hovissa oli niin hävytön, että pani

toimeen ryöväyksen, luultavasti koroittaakseen hänet -- tuon halvan

porvaristytön -- Diana de Poitiers'in tai herttuatar de la Valliéren

arvoon, en tiedä, kummanko; no niin: tämä henkilö antoi eräälle

Leporellolle, palvelijalleen, viittauksen, ja tyttö ryöstettiin

toistamiseen Gil Blas'ilta joutuakseen Don Juanin omaksi. Onneksi antoi

hänen epätoivoinen tilansa hänelle rohkeutta pelastaa itsensä; sen hän

teki siten, että solmi uutimia toisiinsa ja laskeutui niitä myöten

maahan toisen kerroksen ikkunasta. Vielä kerran vältti hän vainoojansa.

Yösydännä ja vilusta väristen etsi hän turvaa erään hovinaiseni,

kreivitär Liewenin, luota. Täällä, vasta täällä, sire, ilmaisi hän,

puhdistaakseen itsensä, kaikki nuo häväistykset ja juonet, joiden

uhrina hän niin kauan oli ollut; ja te, kreivi Bertelsköld, te voitte

nyt kieltäytyä tunnustamasta sisartanne sisareksenne, jos teillä on

siihen rohkeutta. Mutta sitäpä teillä ei ole. Te olette pettänyt minut,

kreivi, hävyttömästi pettänyt minut! Minä pidin teitä aatelismiehenä,

valtiomiehenä; minä olin vähällä uskoa hoitoonne kruunun korkeimmat

edut, ja te olette pakottanut oman sisarenne paljastamaan teidät.

Katala teeskentelijä, luuletteko Ulriika Eleonooran antavan kohdella

itseänsä Orleansin herttuattaren tavoin? Ettekö pelkää, kaksikielinen

onnenonkija, että vihani vielä kerran on musertava teidät? Ah, Hessenin

herra, ja te, Tyhjälän kreivi -- missä teidän kreivikuntanne lienee

aikoinaan ollut! -- sentähden, ettei enää ole _häntä_, jota te ja

maailma vapisitte, luulette te saavanne polkea jalkainue alle naisen ja

puolison pyhimpiä oikeuksia; mutta te olette unohtaneet, molemmat

herraseni, että se nainen vielä tänäkin päivänä on Ruotsin kuningatar!

Ulriika Eleonoora peitti vähäksi ajaksi kasvonsa hienolla

pitsinenäliinallaan ja sysäsi pois kuninkaan käden, kun tämä tarttui

hänen käteensä, painaakseen sitä huulilleen. Sitten hän jatkoi vähän

mieltänsä malttaen:

-- Tällä tytöllä, tällä "Lapinmaalla", niinkuin häntä nimititte, oli

rakastaja, alhainen, mutta kunniallinen ihminen niinkuin tyttö itsekin.

Hän tuli tytön jäljessä tänne, pelastamaan häntä teidän kynsistänne, ja

teidän kätyrinne heitättivät hänet vankeuteen, päästäksensä hänestä

erilleen. Eikö niin?

-- Teidän majesteettinne, joka on kaikkitietävä, -- vastasi kuningas

kärkevästi, -- tietänee myöskin, että tuo mies on suomalainen sissi,

joka on tehnyt Tukholmassa itsensä syypääksi kotirauhan rikkomiseen, ja

että on luvattu palkinto hänen hengestään.

-- Tiedän, sire, että siihen aikaan, jolloin teidän suuri sotataitonne

ei voinut estää vihollista polttamasta ja ryöstämästä Ruotsin

rannikoita, tämä nuori mies oli yksi niitä suomalaisia sissejä, jotka

häiritsivät vihollista sen omalla alueella. Hänen rikoksensa, sire, on

että hän on aselevon aikana polttanut yhden venäläisen kaleerin ja että

hän Tukholmassa on koettanut suojella turvatonta tyttöä. Minä olen

vast'ikään käskenyt päästää hänet vapaaksi.

Kuninkaalta loppui jo kärsivällisyys. -- Teidän majesteetillanne on

valta käskeä, -- sanoi hän, -- mutta sallikaa minun muistuttaa, että

tämmöinen perhekohtaus paremmin olisi sopinut suoritettavaksi kahden

kesken...

-- Että teidän, sire, sitten sopisi irstaissa jahtiseuroissanne pitää

pilkkananne naista, jolla oli se heikkous, että hankki teille kruunun!

Ja että teidän mateleva virka-aatelistonne yhä edelleen saisi

rankaisematta tehdä pilkkaa kuningattarensa kunniasta! Kreivi

Bertelsköld arvannee paremminkin kuin teidän majesteettinne,

minkätähden hänellä on ollut kunnia olla läsnä tässä kahakassa.

Muutoin, -- jatkoi nyt kuningatar ylpein, ylenkatseellisin ilmein, --

on meille aivan yhdentekevää, mitä tämä herra näkee hyväksi ajatella

meidän kuninkaallisesta persoonastamme.

-- Alamainen ajatukseni, -- vastasi kreivi pilkallisesti, -- on aina

nöyryydessä ihmettelevä teidän majesteettinne yleviä ominaisuuksia

silloinkin, kun olen niin onneton, että näen intoani ja uskollisuuttani

epäiltävän...

-- Emme halua kuulla teidän ajatustanne, herra kreivi. Onhan teillä

maatiloja, eikö niin? Jossakin paikassa kuussa? Olette aina pyrkinyt

kukkuloille. Me toivomme maaseudun ilman tekevän teille hyvää.

Odottakaa, jääkää tänne vielä hetkiseksi! Saatte olla läsnä todistajana

vielä toisessa kohtauksessa.

-- Käskeekö teidän majesteettinne vielä jotakin? -- puuttui puheeseen

kuningas, pyyhkien hikeä otsaltaan.

-- Sallitteko, sire, minun puhua muutamia sanoja teidän nimessänne,

niinkuin te vielä kaksi vuotta sitten puhuitte minun nimessäni?

-- Ellen erehdy, on teidän majesteetillanne ollut puheenvuoro kaiken

aikaa. Voinko muuta kuin olla ääneti?

-- Voitte, sire, te voitte antaa suostumuksenne. No niin!

Ja kuningatar helisti kelloa. Ovet aukenivat, ja sisään astui Maria

Larsson, vavisten, ja Elias Pietarinpoika, joka vähän hämmästyi

nähdessään itsensä näin ylhäisessä seurassa. Kuningatarta palvelevat

naiset ja herrat jäivät edelleen ulkopuolelle, ja ovet suljettiin taas.

Ulriika Eleonoora katseli hetkisen aikaa nuorta tyttöä tuimasti.

Kenties tunsi hän halua musertaa ja nöyryyttää tämän viattoman

kilpailijan; mutta voitonvarmuus tukahdutti sen vihan, minkä

mustasukkaisuus taas oli vähällä sytyttää hänen rinnassaan. Hän koetti

nyt sanoihinsa sovittaa armollisen kuningattaren ylevyyttä ja

lempeyttä.

-- Lapsukaiseni, -- sanoi hän Marialle, -- hänen majesteettinsa, joka

mielipahakseen on kuullut kelvottomain ihmisten ahdistelleen sinua ja

joka ei mitään sen hartaammin suo, kuin että kaikki hänen rehelliset

alamaisensa nauttisivat täyttä oikeutta, on nähnyt hyväksi käskeä minun

ottaa sinut erityiseen armolliseen suojelukseeni. Ja ettei sinulta,

kotiseudullesi kohta palatessasi, puuttuisi suojelijata, joka

tästälähin voi puolustaa sinua kaikkia loukkauksia vastaan, on hänen

majesteettinsa armollinen tahto -- ellei sinulla itselläsi ole

mitään sitä vastaan -- että sinut tulevana sunnuntaina meidän

hovikappelissamme vihitään yhteen tämän nuoren miehen kanssa, joka

rakastaa sinua ja jota on vainottu yhtä syyttömästi kuin sinuakin.

Onhan se teidän majesteettinne oma korkea käsky, ellen erehdy?

-- Aivan niin! Hänen majesteettinsa kuningatar on armollisimmasti

nähnyt hyväksi noudattaa mieltäni, -- vastasi kuningas, huultansa

purren.

-- Muutoin jää minun asiakseni hankkia holhoojasi suostumus ja pitää

myötäjäisistäsi huolta. Sinä saat kotiin palattuasi valita parhaan

kaupungintalon tai parhaan maatilan Vaasan läänistä, kumman vain

tahdot, ja nostaa ostosumman käsirahastostani. Että sitten vielä

kuninkaallisella suosiollamme korvaisimme sen häväistyksen, jota sinä,

lapseni, olet niin syyttömästi kärsinyt, tahdomme me, hänen

majesteettinsa ja minä, yhdessä hovimme kanssa, kunnioittaa teidän

häitänne kuninkaallisella läsnäolollamme. Eikö niin, teidän

majesteettinne? Ja te, kreivi Bertelsköld, joka niin jalomielisesti

olette tämän tytön kohtaloihin osaa ottanut, ette suinkaan ole

laiminlyövä siihen iloiseen tilaisuuteen saapumasta?

Kuningas nyökäytti päätään, Bertelsköld kumarsi -- molemmat

äänettöminä, kiukustuneina ja nöyryytettyinä.

-- Minä kiitän teitä, sire! Minä kiitän teitä, herra kreivi! -- jatkoi

kuningatar, pistellen joka sanallaan. -- Mikä onni, lapseni, kun

jalomielinen kuningas ja uskollinen aatelisto yhtyvät suojelemaan

halvimpainkin alamaistensa viattomuutta ja oikeutta! Jääkää hyvästi,

ystäväni, me näemme vielä toisemme! Hyvästi, sire; älkää panko itseänne

kovin alttiiksi tulevalla metsästysretkellä! Hyvästi, herra kreivi!

Sanokaa kreivi Hornille terveisiä, kun tapaatte hänet, ja vakuuttakaa

hänelle meidän armollista suosiotamme.

Välskärin kertomuksia 4.1 Erämaiden kevät. Porvariskuningas. · 第 23 / 65 题