Hämilleen joutunut kuningas katsahti Bertelsköldiin, joka seisoi yhtä
kylmänä ja levollisena kuin jos olisi tullut kuuntelemaan jotakin sen
ajan pitkäpiimäisiä paimenrunoelmia. Mutta kuningatar jatkoi vain,
odottamatta vastausta ja voimatta enää kauemmin kuohuvaa vihaansa
hillitä.
-- Niinpä niin, sen Jumala tietäköön, että minä vihaan tuota
suomalaista sarvikuonoa, tuota pöyhkeätä ylimystä, joka nyt on
olevinaan kruunattujenkin herra, ja se päivä on tuleva, jolloin minä
tallaan hänet jalkaini alle. Mutta uhrata hänet -- miehen, jolla on
kykyä, jossa on jaloutta -- katalan juonittelijan, teeskentelijän,
halpamielisen petturin vuoksi -- niin syvälle, teidän majesteettinne,
ei ole vielä perimämme kruunu vajonnut! Viipykää täällä, herra kreivi;
kuningattarenne käskee sen. Te hymyilette vieläkin, te olette
ihastuksissanne, kun näette kohtauksen meidän kuninkaallisessa
kodissamme, mutta kreivi Hornin jälkeläiseksi ette pääse sinä ilmoisna
ikänä! Kas tässä, lukekaa ja päättäkää, kuinka syvästi Ruotsin
kuningatar teitä halveksii.
Näin puhuen ojensi kuningatar hänelle nimettömän, kreivi Bertelsköldin
tunnetulla käsialalla kirjoitetun paperilipun, joka sisälsi vain nämä
sanat:
"Tänään klo 6 tahi 7 aikaan i.p. ryöstää Sparrfelt Lapinmaan ja viepi
sen Gärdingeen. Pitäkää varanne!"
Bertelsköld luki lipun aivan tyynen näköisenä, ja antoi sen takaisin
kylmästi kumartaen kuningattarelle. -- Teidän majesteettinne suvaitkoon
armollisimmasti suoda minulle anteeksi, -- sanoi hän, -- tämä lippu on
tosiaankin minulta. Sattumalta kuulin, että erästä nuorta, kreivi
Hornin perheessä olevaa tyttöä eräs narri ajeli takaa, ja minä katsoin
olevani velvollinen varoittamaan hänen holhoojaansa, erästä vaasalaista
kauppiasta, nimeltä Larsson.
-- Joutavia! Palatkaamme valtakunnan asioihin, -- puuttui puheeseen
kuningas, joka viimeisen selityksen kuultuaan alkoi toivoa kalabaliikin
loppuvan paremmin kuin hän alussa oli uskonut mahdolliseksi.
Ulriika Eleonoora repi kirjelipun rikki ja heitti sen lattialle. --
Jumalien sanansaattajan tekemäksi sangen keskinkertaista! -- huusi hän.
-- Odottakaa: minä teen teidän majesteetillenne ja herra kreiville sen
kunnian, että vähän virkistän huonoa muistianne. Kreivi Hornin
perheessä oli vuosi sitten eräs suomalainen porvaristyttö; hänen
nimensä olen unohtanut, mutta eräät ylhäiset herrat, jotka ovat
kunnioittaneet häntä huomaavaisuudellaan, sanoivat häntä Lapinmaaksi.
Tosiaankin huonolla aistilla valittu lempinimi, hyvät herrat. Tämä
tyttö oli kaunis, niin sanottiin -- se on minulle yhdentekevää -- ja
hän oli saanut jonkinlaisen kasvatuksenkin. Kovaksi onneksi hän ei
ollut mikään Danaé. Jofur ei saanutkaan armoa hänen silmissään ja minä
soisin, että eräällä toisella henkilöllä, joka on korkea-arvoisempi
kuin tuo tyttö, olisi ollut yhtä hyvä aisti. Kerrottiinpa niinkin, että
hän oli aivan viaton ja hänen kunniansa tahraton. Se on mahdollista;
ainakin hän pakeni kreivi Hornin perheestä, välttääkseen mahtavan
ihailijansa vainoa. Kuitenkin salasi hän tämän vainon niin
tunnollisesti, niin pyhästi kuin on tapana peittää isän hairahduksia.
Kaikki hänen teostaan annetut häpäisevät selitykset hän kärsi
kernaammin kuin ilmaisi ruhtinaan heikkoudet, jotka -- jos ne olisi
ilmaistu tälle kansalle, joka ei osaa kunniastansa leikkiä laskea --
olisivat kovin halventaneet kruunun loistoa ja sen miehen arvoa, joka
sitä kantaa. Mitä teidän majesteettinne arvelee? Eikö tämä tyttö olisi
ansainnut parempaa kohtaloa?
Kuningas koki nauraa. -- Aisopos, -- sanoi hän, -- kadehtisi teidän
majesteetiltanne tuota kykyä, jolla te kerrotte siveyttä opettavia
satuja noin erinomaisen nerokkaasti ja huvittavasti.
-- Malttakaa, sire! Tulemme opettavaiseenkin osaan. Tyttö ei välittänyt
minkäänlaisista vaaroista päästäkseen kotiseudulleen ja kadonneen
isänsä luo. Kovaksi onneksi oli hänellä setä, joka luuli vanhan ajan
rehellisyydellä ja kunnialla vielä olevan arvoa Tukholmassa. Vihoissaan
tytön karkaamisesta hyväntekijänsä, kreivitär Hornin luota, ja
tuntematta sen syitä, joita ei tyttö sanallakaan ilmaissut, pakotti hän
tytön palaamaan kanssansa Tukholmaan ja anomaan kreivittäreltä
anteeksi. Tyttö teki sen, ja hän teki sen, sire, ilmoittamatta
silloinkaan salaisuutta, joka olisi voinut saattaa ikävään välikäteen
henkilöitä niin ylhäisiä, ettei vähintäkään varjoa saisi heihin
langeta.
Kuningas vastasi vain olkapäitänsä kohauttamalla. Kuinka saattoikaan
kuningatar, ylhäinen, 34-vuotias nainen, sekaantua mokomiin pikku
asioihin? Fredrik I unohti, että 34-vuotias nainen kaikista vähimmin
voi antaa anteeksi sen, että hänellä on nuorempi kilpailija.
Kuningatar jatkoi yhä enemmän kiivastuen puhettaan, katsoen suurilla
jäykillä silmillään terävästi Bertelsköldiin: -- Viimein tyttö
pakotettiin puhumaan. Eräs henkilö hovissa oli niin hävytön, että pani
toimeen ryöväyksen, luultavasti koroittaakseen hänet -- tuon halvan
porvaristytön -- Diana de Poitiers'in tai herttuatar de la Valliéren
arvoon, en tiedä, kummanko; no niin: tämä henkilö antoi eräälle
Leporellolle, palvelijalleen, viittauksen, ja tyttö ryöstettiin
toistamiseen Gil Blas'ilta joutuakseen Don Juanin omaksi. Onneksi antoi
hänen epätoivoinen tilansa hänelle rohkeutta pelastaa itsensä; sen hän
teki siten, että solmi uutimia toisiinsa ja laskeutui niitä myöten
maahan toisen kerroksen ikkunasta. Vielä kerran vältti hän vainoojansa.
Yösydännä ja vilusta väristen etsi hän turvaa erään hovinaiseni,
kreivitär Liewenin, luota. Täällä, vasta täällä, sire, ilmaisi hän,
puhdistaakseen itsensä, kaikki nuo häväistykset ja juonet, joiden
uhrina hän niin kauan oli ollut; ja te, kreivi Bertelsköld, te voitte
nyt kieltäytyä tunnustamasta sisartanne sisareksenne, jos teillä on
siihen rohkeutta. Mutta sitäpä teillä ei ole. Te olette pettänyt minut,
kreivi, hävyttömästi pettänyt minut! Minä pidin teitä aatelismiehenä,
valtiomiehenä; minä olin vähällä uskoa hoitoonne kruunun korkeimmat
edut, ja te olette pakottanut oman sisarenne paljastamaan teidät.
Katala teeskentelijä, luuletteko Ulriika Eleonooran antavan kohdella
itseänsä Orleansin herttuattaren tavoin? Ettekö pelkää, kaksikielinen
onnenonkija, että vihani vielä kerran on musertava teidät? Ah, Hessenin
herra, ja te, Tyhjälän kreivi -- missä teidän kreivikuntanne lienee
aikoinaan ollut! -- sentähden, ettei enää ole _häntä_, jota te ja
maailma vapisitte, luulette te saavanne polkea jalkainue alle naisen ja
puolison pyhimpiä oikeuksia; mutta te olette unohtaneet, molemmat
herraseni, että se nainen vielä tänäkin päivänä on Ruotsin kuningatar!
Ulriika Eleonoora peitti vähäksi ajaksi kasvonsa hienolla
pitsinenäliinallaan ja sysäsi pois kuninkaan käden, kun tämä tarttui
hänen käteensä, painaakseen sitä huulilleen. Sitten hän jatkoi vähän
mieltänsä malttaen:
-- Tällä tytöllä, tällä "Lapinmaalla", niinkuin häntä nimititte, oli
rakastaja, alhainen, mutta kunniallinen ihminen niinkuin tyttö itsekin.
Hän tuli tytön jäljessä tänne, pelastamaan häntä teidän kynsistänne, ja
teidän kätyrinne heitättivät hänet vankeuteen, päästäksensä hänestä
erilleen. Eikö niin?
-- Teidän majesteettinne, joka on kaikkitietävä, -- vastasi kuningas
kärkevästi, -- tietänee myöskin, että tuo mies on suomalainen sissi,
joka on tehnyt Tukholmassa itsensä syypääksi kotirauhan rikkomiseen, ja
että on luvattu palkinto hänen hengestään.
-- Tiedän, sire, että siihen aikaan, jolloin teidän suuri sotataitonne
ei voinut estää vihollista polttamasta ja ryöstämästä Ruotsin
rannikoita, tämä nuori mies oli yksi niitä suomalaisia sissejä, jotka
häiritsivät vihollista sen omalla alueella. Hänen rikoksensa, sire, on
että hän on aselevon aikana polttanut yhden venäläisen kaleerin ja että
hän Tukholmassa on koettanut suojella turvatonta tyttöä. Minä olen
vast'ikään käskenyt päästää hänet vapaaksi.
Kuninkaalta loppui jo kärsivällisyys. -- Teidän majesteetillanne on
valta käskeä, -- sanoi hän, -- mutta sallikaa minun muistuttaa, että
tämmöinen perhekohtaus paremmin olisi sopinut suoritettavaksi kahden
kesken...
-- Että teidän, sire, sitten sopisi irstaissa jahtiseuroissanne pitää
pilkkananne naista, jolla oli se heikkous, että hankki teille kruunun!
Ja että teidän mateleva virka-aatelistonne yhä edelleen saisi
rankaisematta tehdä pilkkaa kuningattarensa kunniasta! Kreivi
Bertelsköld arvannee paremminkin kuin teidän majesteettinne,
minkätähden hänellä on ollut kunnia olla läsnä tässä kahakassa.
Muutoin, -- jatkoi nyt kuningatar ylpein, ylenkatseellisin ilmein, --
on meille aivan yhdentekevää, mitä tämä herra näkee hyväksi ajatella
meidän kuninkaallisesta persoonastamme.
-- Alamainen ajatukseni, -- vastasi kreivi pilkallisesti, -- on aina
nöyryydessä ihmettelevä teidän majesteettinne yleviä ominaisuuksia
silloinkin, kun olen niin onneton, että näen intoani ja uskollisuuttani
epäiltävän...
-- Emme halua kuulla teidän ajatustanne, herra kreivi. Onhan teillä
maatiloja, eikö niin? Jossakin paikassa kuussa? Olette aina pyrkinyt
kukkuloille. Me toivomme maaseudun ilman tekevän teille hyvää.
Odottakaa, jääkää tänne vielä hetkiseksi! Saatte olla läsnä todistajana
vielä toisessa kohtauksessa.
-- Käskeekö teidän majesteettinne vielä jotakin? -- puuttui puheeseen
kuningas, pyyhkien hikeä otsaltaan.
-- Sallitteko, sire, minun puhua muutamia sanoja teidän nimessänne,
niinkuin te vielä kaksi vuotta sitten puhuitte minun nimessäni?
-- Ellen erehdy, on teidän majesteetillanne ollut puheenvuoro kaiken
aikaa. Voinko muuta kuin olla ääneti?
-- Voitte, sire, te voitte antaa suostumuksenne. No niin!
Ja kuningatar helisti kelloa. Ovet aukenivat, ja sisään astui Maria
Larsson, vavisten, ja Elias Pietarinpoika, joka vähän hämmästyi
nähdessään itsensä näin ylhäisessä seurassa. Kuningatarta palvelevat
naiset ja herrat jäivät edelleen ulkopuolelle, ja ovet suljettiin taas.
Ulriika Eleonoora katseli hetkisen aikaa nuorta tyttöä tuimasti.
Kenties tunsi hän halua musertaa ja nöyryyttää tämän viattoman
kilpailijan; mutta voitonvarmuus tukahdutti sen vihan, minkä
mustasukkaisuus taas oli vähällä sytyttää hänen rinnassaan. Hän koetti
nyt sanoihinsa sovittaa armollisen kuningattaren ylevyyttä ja
lempeyttä.
-- Lapsukaiseni, -- sanoi hän Marialle, -- hänen majesteettinsa, joka
mielipahakseen on kuullut kelvottomain ihmisten ahdistelleen sinua ja
joka ei mitään sen hartaammin suo, kuin että kaikki hänen rehelliset
alamaisensa nauttisivat täyttä oikeutta, on nähnyt hyväksi käskeä minun
ottaa sinut erityiseen armolliseen suojelukseeni. Ja ettei sinulta,
kotiseudullesi kohta palatessasi, puuttuisi suojelijata, joka
tästälähin voi puolustaa sinua kaikkia loukkauksia vastaan, on hänen
majesteettinsa armollinen tahto -- ellei sinulla itselläsi ole
mitään sitä vastaan -- että sinut tulevana sunnuntaina meidän
hovikappelissamme vihitään yhteen tämän nuoren miehen kanssa, joka
rakastaa sinua ja jota on vainottu yhtä syyttömästi kuin sinuakin.
Onhan se teidän majesteettinne oma korkea käsky, ellen erehdy?
-- Aivan niin! Hänen majesteettinsa kuningatar on armollisimmasti
nähnyt hyväksi noudattaa mieltäni, -- vastasi kuningas, huultansa
purren.
-- Muutoin jää minun asiakseni hankkia holhoojasi suostumus ja pitää
myötäjäisistäsi huolta. Sinä saat kotiin palattuasi valita parhaan
kaupungintalon tai parhaan maatilan Vaasan läänistä, kumman vain
tahdot, ja nostaa ostosumman käsirahastostani. Että sitten vielä
kuninkaallisella suosiollamme korvaisimme sen häväistyksen, jota sinä,
lapseni, olet niin syyttömästi kärsinyt, tahdomme me, hänen
majesteettinsa ja minä, yhdessä hovimme kanssa, kunnioittaa teidän
häitänne kuninkaallisella läsnäolollamme. Eikö niin, teidän
majesteettinne? Ja te, kreivi Bertelsköld, joka niin jalomielisesti
olette tämän tytön kohtaloihin osaa ottanut, ette suinkaan ole
laiminlyövä siihen iloiseen tilaisuuteen saapumasta?
Kuningas nyökäytti päätään, Bertelsköld kumarsi -- molemmat
äänettöminä, kiukustuneina ja nöyryytettyinä.
-- Minä kiitän teitä, sire! Minä kiitän teitä, herra kreivi! -- jatkoi
kuningatar, pistellen joka sanallaan. -- Mikä onni, lapseni, kun
jalomielinen kuningas ja uskollinen aatelisto yhtyvät suojelemaan
halvimpainkin alamaistensa viattomuutta ja oikeutta! Jääkää hyvästi,
ystäväni, me näemme vielä toisemme! Hyvästi, sire; älkää panko itseänne
kovin alttiiksi tulevalla metsästysretkellä! Hyvästi, herra kreivi!
Sanokaa kreivi Hornille terveisiä, kun tapaatte hänet, ja vakuuttakaa
hänelle meidän armollista suosiotamme.