Presidentti, kreivi Torsten Bertelsköld istui eräänä aamuna huhtikuun
alkupuolella v. 1722 kauniissa työhuoneessaan Tukholmassa,
huolettomasti kuunnellen anomuksia ja muita asioita, joista hänen
sihteerinsä saapuneiden kirjeiden mukaan lyhyesti esitti pääkohdat.
Tämä hieno, erinomaisen huolellisesti puettu kreivi, kaikkien muodin
sääntöjen mukaan käherrettyine tekotukkineen, kirjailtuine, mustasta
sametista tehtyine yönuttuineen, jossa oli avarat hihat ja isot
hihansuut, lyhyine, ruumiinmukaisine keltaisine housuineen,
silkkisukkineen ja komeasti kirjattuine tohveleineen, istui
huolettomasti selkäkenossa nojatuolissaan, virkahtaen vain silloin
tällöin muutamia oraakkelimaisia sanoja vastaukseksi palvelijan
kysyviin esityksiin. Joskus vain liikkui miltei huomaamaton ivallinen
hymy hänen älykkäillä, mutta salaperäisillä kasvoillaan, ilmaisten sitä
kenties teeskenneltyä ylenkatsetta, millä hän näki hyväksi kohdella
niitä, jotka jossakin asiassa etsivät hänen suojelustansa.
-- Pastori Ringbom anoo teidän ylhäisyytenne puoltolausetta
kuninkaalliseen kirkkoherran virkaan Smoolannissa, -- selosteli
sihteeri, matkien herransa kylmän kopeata käytöstä ja laski erään
kirjeen luotansa pöydälle.
-- Muistelen hänen viime valtiopäivillä äänestäneen yksinvaltaa
vastaan? -- kysyi kreivi huolettomasti.
-- Niin, -- vastasi sihteeri, ymmärtäen väärin kysymyksen, --
valitettavasti hän ei ollut luotettava kuningasmielinen.
-- Hän saakoon viran, -- vastasi Bertelsköld.
-- Asessori Berling anoo tulla armollisesti huomioon otetuksi avonaista
hovioikeudenneuvoksen virkaa täytettäessä, -- luki sihteeri vähän
ällistyksissään.
-- Eikö hän ollut se, joka kyhäsi Vermlannin talonpoikain valitukset
tehtaanisäntien mielivaltaisista toimenpiteistä, pistäen niihin
muutamia salaviittauksia rajattoman kuningasvallan eduksi? -- jatkoi
kreivi.
-- Valitettavasti se oli hän, -- vastasi taas sihteeri, yrittäen
kääntää purjetta tuulen mukaan.
-- Hän saakoon viran, -- vastasi kreivi yhtä lyhyesti.
-- Maaherra, parooni Essen anoo uusia vapaavuosia Pohjanmaan
kaupungeille, jotka ovat sodan tähden vahinkoja kärsineet, Vaasalle,
Kristiinankaupungille, Uudellekaarlepyylle...
-- Kukapa ei ole sodan tähden vahinkoa kärsinyt? Se asia ei koske
minuun. Neuvokaa häntä kääntymään kreivi Hornin puoleen.
-- Ratsumestari, parooni Sparrfelt pyytää nöyrimmästi teidän
ylhäisyyttänne muistamaan häntä luvattua majurinvirkaa täytettäessä.
-- Sparrfelt?... Oh, muistanpa, hän on kelvoton onnenonkija. Odottakoon
vielä muutamia vuosia.
-- Sörmlannissa olevat suomalaiset pakolaiset muistuttavat
matka-avusta, jonka kreivi Horn on luvannut heille teidän ylhäisyytenne
välityksellä...
-- Kreivi Horn! Se on hänen asiansa. Jos hän on luvannut heille
jotakin, niin kääntykööt he hänen puoleensa.
-- Ranskan lähettiläs toivoo teidän ylhäisyytenne puolustavan hänen
asiaansa, ja mitä niihin 60.000:een livreen tulee, jotka hänellä on
ollut kunnia lähettää teidän ylhäisyydellenne osoitteeksi hallitsijansa
suuresta kunnioituksesta...
Kreivi Bertelsköldin katse synkistyi.
-- Minä luulen, -- jatkoi hän, -- että hävyttömät suomalaiset ovat
kannelleet minusta kreivi Hornille. Ehrenbrand -- oletteko kreivin
palkkalainen?
-- Minäkö kreivin palkkalainen? -- toisti hämmästynyt sihteeri.
-- _Eh bien_, en tahdo sitä uskoa. Minunhan avullani olette saanut
vaakunakilpenne. Te olitte vain tavallinen herra Brand, kunnes
armollinen kuningattaremme minun esityksestäni näki hyväksi
kirjoituttaa teidät 171:n uuden aatelismiehensä joukkoon. Uskollisella
käytöksellä saatatte te vielä korkealle kohota, hyvä Ehrenbrand.
-- Teidän ylhäisyytenne, uskollisuuteni, virkaintoni...
-- Hyvä. Mutta kuka häiritsee meitä näin varhain aamulla?
Kamaripalvelija ilmoitti kreivitär Liewenin. Tämän tulo ei näyttänyt
olevan mieluista, mutta ei sopinut häntä käskeä poiskaan. Kreivi laski
sihteerin menemään, ja kreivitär astui sisään.
Kreivitär Ebba Liewen, syntyjään Bertelsköld, oli sama jalo, suloinen
nainen, jonka olemme tulleet edellisissä kertomuksissa tuntemaan, ja
vaikka aika ja surut olivat noita hempeitä kasvoja vähän kalventaneet,
oli kumminkin koko hänen olennossaan vieläkin sama älyn ja hyvyyden
piirre, millä hän voitti kaikkien muiden sydämet, paitsi kylmän ja
valtioviisaan veljensä. Hän tervehti jotenkin liikutettuna, istui
kreivin viereen ja näytti epäröivän, kuinka puheensa aloittaisi.
-- Lyön vetoa, että armaalla Ebballani taas on keräyslista suomalaisia
pakolaisia varten ja että hän sisarellisesta ystävyydestä pelkää perin
tyhjentävänsä minun hoikan kukkaroni -- sanoi kreivi tekeytyen
iloiseksi.
-- Ei, -- vastasi kreivitär hiukan vapisten, minkä veljen tarkka silmä
kyllä huomasi, -- minä tulen puhuttelemaan sinua Eevan, Kustaan lesken
ja hänen poikansa puolesta.
-- Kuinka? Urhoollinen kälymme aikoo siis taas lähteä sotaretkelle
lappalaisia ja kasakoita vastaan, ja sinä olet hänen kanssansa tehnyt
hyökkäys- ja puolustusliiton.
-- Ei, Torsten, pilkkasi ei saa minua pelästymään. En tule anomaan
almua, vaan oikeutta. Ei siinä kyllin, että olet karkoittanut veljesi
lesken Tukholmasta, jossa hän vain pyysi päästä kuninkaan puheille...
-- Minäkö karkoittanut urhoollisen kälyni! _Ma chère_, mitä ajattelet
minusta? Tiedäthän, että armollisella kuningattarella, niinkuin
kaikilla naisilla, on omat oikkunsa. Hän oli nyt kerta kaikkiaan saanut
päähänsä, että Eeva vehkeili holsteinilaisen puolueen hyväksi ja tahtoi
mihin hintaan hyvänsä häiritä laillista vallanperimystä.
-- Älä keskeytä minua. Sinä olet julistanut Eevaa vastaan elämästä ja
kuolemasta käytävän sodan, ja ensi työksesi sinä karkoitit hänet
Tukholmasta. Sitten otatit häneltä maatilan toisensa perästä noiden
kirottujen, Görtzin aikaisten mielivaltaisten veroitusten takia
syntyneiden kruununrästien maksuksi, ja nyt sinä annat samojen rästien
tähden myydä hänen viimeisen, Itä-Göötanmaalla olevan tilansa. Kostosi,
Torsten, on leppymätön, sen tiedän; mutta ei se toki saisi olla
halpamielinen.
-- Jatkakaa, kreivitär. Naisille täytyy antaa anteeksi silloinkin, kun
puhuvat tyhmyyksiä.
-- Görtz kuoli mestauslavalla, sinä itse olit hänen katkerimpia
tuomareitaan etkä suonut hänelle sitäkään, minkä laki suopi
halvimmallekin pahantekijälle. Kaikkien hänen tekojensa, niin hyvien
kuin pahojenkin kumoamisessa olet ollut osallisena; mutta kun veljesi
leski, veljesi poika, hänen kiskomistensa seurauksista pelastettavan,
silloin hyväksyt sinä Görtzin järjestelmän, sillä se on ajanut kostosi
asioita.
-- Ebba kultaseni, keneksi minua luulet?
-- Tahdotko, että sanon sen sinulle?
-- Sano kaikin mokomin. Tästä alkulauseestasi päättäen ei tarkoituksesi
ole julistaa minua pyhimykseksi.
-- No, olkoon menneeksi, Torsten, minä sanon sinulle, mikä olet. Minä
tahdon puhua niinkuin olisin omatuntosi.
-- Aiot pitää saarnan? On hauska kuulla!
-- Isältämme, joka kaiken ikänsä toimi ja menetteli varman periaatteen
mukaan, sait sinä perinnöksi sen periaatteen, että aateliston
vaikutusvaltaa oli ylläpidettävä siten, että se olisi välittäjänä
kuningasvallan ja kansanvallan välillä.
-- _Eh bien_, mitä sinulla on sitä vastaan?
-- Kuinka olet seurannut tätä periaatetta? Sanon sen sinulle.
Kävit kuningas vainajan aikana kreivi Hornin puolelle, kiivetäksesi
hänen olkapäilleen, ja sinua pidetään vieläkin hänen hartaana
puoluelaisenaan. Mutta sinä olet valmis kukistamaan hänet millä
hetkellä hyvänsä, kun etusi vain niin vaatii.
-- Todellakin? Niin tarkkanäköiseksi en olisi sinua uskonut.
-- Ilvehdi, jos niin mielesi tekee; minä jatkan. Sinä liehakoit
kaikkia puolueita, kaikki pitivät sinua välttämättömän tarpeellisena,
ja sinä petit ne kaikki. Prinsessa ja herttua, ylimysmieliset ja
kansanvaltaiset, kaikki luulivat sinun heidän edukseen puuhaavan. Oli
vain yksi mies ja yksi nainen, jotka tiesivät tarkoituksesi. Se mies
oli kuningas, se nainen oli Eeva Rhenfelt, sittemmin kreivitär
Bertelsköld. Siitä syystä sinä vannoit leppymättömästi vihaavasi heitä
kumpiakin, ja minä myönnän, että olet pitänyt sanasi kuin mies; ei,
minä erehdyn: _mies_ on kuninkaalleen uskollinen eikä vainoa
turvattomia naisia. Olet pitänyt sanasi kuin -- Machiavelli.
-- Nyt alkaa saarna. Jatka; mutta älä vain ole kovin kaunopuheinen.
Toivon sinun lopettavan ennen puoltapäivää.
-- Näit itsellesi hyödylliseksi auttaa prinsessa valtaistuimelle; siten
pääsit hänen suosioonsa. Mutta samalla huomasit itsellesi hyödylliseksi
olla avullisena yksinvallan poistamisessa. Siitä sait vapaudenystävän
maineen. Kreivi Horn, suojelijasi ja Ruotsin suurin nyt elossa oleva
valtiomies, joutui auttamattomasti riitaan hovin kanssa; mutta sinä,
hänen oppilaansa ja turvattinsa, pysyit hovin suosiossa, ja kun
vehkeesi alkoivat näyttää kovin kaksimielisiltä, onnistui sinun siirtää
kruunu Fredrik-kuninkaan päähän. Taas olit pelastettu, pääsit
tarkoitustesi perille ja tulit kaikkivaltiaaksi näkyvissä olevien
esimiestesi selän takana.
-- Johan alat imarrella. Se ei ensinkään sovi katumussaarnaajalle.
-- Malta. Sinulla on edelleen kahdet kasvot, mutta sydäntä ei
ensinkään. Sinä olet yhtä rintaa rojalisti ja patriootti,[7] niinkuin
nyt on ruvettu puolueitanne nimittämään. Sinä olet ihmeellisesti
päässyt kaikista pälkähistä olemalla kaikille uskoton. Sinä olet
ylennyt ja yhä ylenet. Neljässä vuodessa sinä olet alhaisesta
lähetystösihteeristä kiivennyt erään valtakunnan kaikkein tärkeimpiin
kuuluvan viraston presidentiksi, ja ennen pitkää, se on: kreivi Hornin
kukistettuasi, istut sinä valtakunnan neuvosten joukossa. Tämä,
Torsten, on kovin paljon miehen osaksi, jonka ei sovi kiittää älyään,
vaan ainoastaan sattumaa vallastaan ja ylenemisestään.
-- Nyt tulemme siis saarnan opettavaiseen osaan.
-- Niin, sattumaa on sinun uskosi ydin. Torsten, Torsten, mitä auttaa
meitä terävinkään äly, ellei meillä sen ohessa ole sydäntä, joka antaa
arvoa elämässä tavattavalle kunnialle ja uskollisuudelle! Sinä, joka et
usko Jumalaan etkä omaantuntoon, sinä panet kaiken luottamuksesi
viheliäiseen taikauskoon, mielettömyyteen, taikakaluun! Sinä ylenkatsot
itseäsi niin syvästi, että arvioit kaiken valtasi ja onnesi tuon
kamalan noitavoiman vaikuttamaksi, joka vainoaa sukuamme ja valmistaa
sen tuhoa! Ainoa, hartain uskosi on usko _kuninkaan sormuksen_
vaikutusvoimaan.